Se tapahtuu. Ehkä olet puistossa pienen lapsesi kanssa tai, mikä vielä pahempaa, ravintolassa pureskelemassa paistettua kalmaria, kun huomaat, että pienellä lapsellasi on takertuja sormessa. Seuraavaksi huomaat, että se on hänen suussaan. Hän pureskelee lyhyesti ja nielaisee. Kalmarisi alkaa hiipiä takaisin kurkkuusi.
Useimmat lapset näyttävät tykkäävän syödä räkää jossain kehitysvaiheessa. Vaikka ajatus limakalvojen syömisestä saa minut kuivaksi, poikani näytti olevan todella intohimoinen siihen ollessaan pikkulapsi (Okei, ehkä se ylitti pikkulapsivuodet…). Muistan selvästi päivän, jolloin hänen esikoulunopettajansa kertoi minulle, että poikani oli laittanut suuhunsa jättimäisen – osittain tahmean, osittain kuivan – räkänokan ja niellyt sen. Hän oli yhtä lailla kauhuissaan ja huvittunut, kun poika kertoi hänelle ylpeänä, että ”se maistuu banaanilta.”
Aloin siis miettiä, ”mistä tässä räkänokan syömisessä oikeastaan on kyse?”
Poikani ei todellakaan oppinut tätä käytöstä kotoa. Ehkä muilta lapsilta? Uskottavaa, mutta tapa alkoi jo ennen kuin hän oli edes esikoulussa. ”Ei, tämän täytyy olla synnynnäistä käytöstä, sanoin itselleni. Eivätkö geenimme muovaa luontoamme? Jotain hänen DNA:ssaan täytyy olla, joka käskee häntä tekemään näin. Jopa vaisto. Mutta miksi? Evoluutioetua?”
Tosiasiassa nenän lima, vaikka se onkin ällöttävää, palvelee elintärkeää ruumiillista tehtävää: se estää nenäkäytäviemme kautta kulkeutuvaa pölyä kulkeutumasta arvokkaisiin keuhkoihimme. Mutta mitä tapahtuu, kun lapsesi ottaa yhden näistä bakteerien saastuttamista räkäpalloista ja nielee ne? Ehkä suurempi immuniteetti.
Ei ole kaukana niin sanotusta hygieniahypoteesista: ajatuksena on, että yhteiskuntamme pakkomielle eliminoida kaikki kosketukset pöpöjen ja mikrobien kanssa voi itse asiassa olla haitaksi lastemme yleiselle terveydelle.
Hypoteesin mukaan ” ihmisen immuunijärjestelmä on kehittänyt kahdenlaisia biologisia puolustuksia. Kun toiselta puolustusjärjestelmältä puuttuu harjoitusta bakteerien ja virusten torjunnassa, kenties liian hygieenisestä elämäntavasta johtuen, toisesta järjestelmästä tulee liian voimakas ja se ylireagoi – allergisena reaktiona – harmittomiin aineisiin, kuten siitepölyyn.”” Toisin sanoen altistuminen joillekin bakteereille auttaa rakentamaan elimistömme puolustuskykyä myöhempiä hyökkäyksiä vastaan. Suurempi altistuminen merkitsee suurempaa suojaa.
Mutta mitä tutkimus sanoo? No, yhden terveystutkijan tiedot näyttävät olevan samaa mieltä. Tohtori Erika Von Mutius vertasi Itä- ja Länsi-Saksassa havaittuja astma- ja allergiamääriä yhdistymisen jälkeen. Hänen tuloksensa paljastivat, vaikka ne vaikuttavatkin vastakkaisilta, että Länsi-Saksan lapsilla oli puhtaammista elinolosuhteista huolimatta enemmän astmaa ja allergisia reaktioita kuin Itä-Saksan lapsilla. Muut ovat samaa mieltä. Tosin väittäisin, että välttämättömien immuniteettia kehittävien mikrobien ja tartuntatautien välillä on ero. Ehkä tasapaino on saavutettava.
Mutta entäpä nimenomaan räkänokkien syömistä koskeva tutkimus? Valitettavasti ei ole paljoa (Ei vapaaehtoisia syömään räkää? Olen järkyttynyt!). Yksi tutkija näyttää kuitenkin olevan hyvin kiinnostunut kokeilemaan asiaa.
Tohtori Scott Napper, biokemian apulaisprofessori Saskatchewanin yliopistossa Kanadassa, uskoo, että nenän limakalvoihin jääneiden bakteerien syöminen voisi hyvinkin edistää parempaa immuniteettia. Kuten tohtori Napper totesi jo vuonna 2013, ”evoluution näkökulmasta katsottuna olemme kehittyneet hyvin likaisissa olosuhteissa, ja ehkä tämä halu pitää ympäristömme ja käyttäytymisemme steriileinä ei itse asiassa toimi eduksemme”, hän sanoi.
Evoluutio siis ehkä hymyili alaspäin esi-isiemme lapsille ja antoi heille selviytymisedun ihmiskunnan historian myrskyisänä aikana, jolloin elossa pysyminen oli läpitunkeva huolenaihe. Miljoonien vuosien aikana hienosäädetty räkänokkien syönti valikoitui todennäköisesti eloonjäämisen eduksi.
Kiitos, evoluutio!
Tänä päivänä räkänokkien syönti on vain jotain, mitä useimmat lapset tekevät. Se ei ole heidän vikansa, se on vain tehdasasetuksena. Yritän muistaa tuon seuraavan kerran, kun pikku BBE:ni (bonified booger eater) hiipii salaa yhden suuhunsa. Toivottavasti se tapahtuu sen jälkeen, kun olen niellyt kalmarini.