Mozartin salaperäinen hauta Wienissä

Musiikkinero haudattiin synkkänä talvipäivänä nimettömään köyhäinhoitajan hautaan. Mozartin kuoleman 225-vuotispäivän kunniaksi fanit ympäri maailmaa kerääntyvät paikalle, jossa hänen hautansa uskotaan olevan.

Vienan tunnetuin hautausmaa on Keskushautausmaa. Tänne on koottu kaikki Itävallan kuuluisuudet, heidän joukossaan muusikoiden ja säveltäjien crème de la crème – Mozartia lukuun ottamatta. Tänne on haudattu Beethoven, Brahms, Strauss, Schubert, Arnold Schönberg ja viime aikoina Falco ja Udo Jürgens. Vuonna 1874 avatulla hautausmaalla on 330 000 haudan välinen polkuverkosto, joka kattaa yhteensä 450 kilometriä. Euroopan suurimmalla hautausmaalla on jopa oma bussilinjansa.

Helmi Wienin hautausmaiden joukossa

St. Marxin hautausmaata pidetään kuitenkin sisäpiirin vinkkinä ja helmenä Wienin hautausmaiden joukossa. Se on ainoa säilynyt viiden biedermeier-tyylisen kunnallisen hautausmaan joukossa Wienissä. Kasvitieteilijät suosittelevat vierailua huhti- ja toukokuussa, sillä silloin kukkii Wienin suurin kokoelma syreenipensaita. Romantiikan ystäville mikä tahansa vuodenaika on elämys – aina keväästä, jolloin valkoinen syreeni kukkii, viileän varjoisen paikan etsimiseen kesän paahtavassa helteessä ja kultaisiin syyskuukausiin, jotka johtavat sumuiseen ja aavemaiseen marraskuuhun.

Tämän ”biedermeierhautausmaan” viehätysvoimaa ei heikennä Itävallan vilkkaimman tien, moottoritien A23, jatkuva melu, joka valitettavasti johtaa sen ohi. Se johtuu historiallisista haudoista. Alkuperäisestä 8 000:sta on säilynyt 5 600. Viehättävällä ja koskettavalla tavalla ne varmistavat, että kaikki tietävät vainajan aikoinaan eläessään nauttiman kohonneen yhteiskunnallisen aseman.

Vieniläisen yhteiskunnan tavat

Täältä löytyy ”Leopoldstadtin kaupunginosan isännän vaimo” tai ”kansalaisviemärin työntekijä”, ”keisarillisen hovin suupesijä” tai ” huvi- ja koristepuutarhurin poika” sekä ” todella salassapitovaltuutettu” – jolla oli niin monta titteliä nimissään, että kivimestari valitsi lopulta vain lakonisen ”jne. jne. jne. jne.”. Mitä ränsistyneempiä hautakivi ja kaiverrus ovat, sitä ahdistavampi on memento mori, ylpeä viittaus vainajan entiseen asemaan ja rikkauksiin. Loppujen lopuksi sitä ei voi viedä mukanaan kuollessaan.

Hautausmaa on olemassaolostaan velkaa valistuneelle keisarille Joosef II:lle (1765-1790). Hygieenisistä syistä hän kielsi hautaukset Wienin ulkoseinien sisäpuolella oleville hautausmaille ja määräsi perustettavaksi viisi kunnallista hautausmaata, jotka sijoitettiin kauas kaupungin muurien ulkopuolelle. Hautausmaa nimettiin läheisen almunhuoneen ja entisen keskiaikaisen sairaalan mukaan, jonka kappeli oli pyhitetty Pyhälle Markukselle. Vuoden 1784 jälkeisten 90 vuoden aikana tänne haudattiin noin 15 000 ihmistä – kunnes vuonna 1874 perustettu Keskushautausmaa mahdollisti sen, että lähes miljoonan asukkaan kaupungin vainajat saivat jäädä ulkoseinien sisäpuolelle.

Mozartin surullinen poismeno

Etenkin yksi Pyhän Markuksen hautaaminen kiinnostaa tiedemiehiä ja -faneja tänäkin päivänä. Se oli karu ja niukka tapaus ilman minkäänlaista mahtipontisuutta – säälittävä hautajaiskulkue 6. joulukuuta 1791 – päivä sen jälkeen, kun 225 vuotta sitten kuoli Wolfgang Amadeus Mozart, nero, joka eli yli varojensa ja joka kohtasi loppunsa vain 35-vuotiaana. Hän ei kuitenkaan kuollut köyhänä, kuten usein väitetään. Kyse oli pikemminkin siitä, että hänen rahansa eivät riittäneet tukemaan hänen ylellistä elämäntyyliään. Vain muutama ihminen osallistui sateessa ja lumisateessa kulkueeseen kaupungin porteille – heidän joukossaan uskottiin olevan hänen viimeinen oppilaansa Franz Xaver Süssmayr ja hänen ikuinen kilpailijansa Antonio Salieri. Sen jälkeen vain haudankaivaja tiesi, mitä tapahtui.

Mozart päätyi yhdelle tavallisista merkitsemättömistä hautapaikoista, joissa neljä ruumista sijoitettiin kapeaan kuiluun tilan säästämiseksi. Kokoontaitettava arkku tyhjennettiin sinne, jotta sitä voitiin käyttää uudelleen. Kymmenen vuotta myöhemmin samaa tonttia käytettiin uudelleen uusiin hautauksiin. Ensimmäinen tilaisuus yrittää pelastaa kuuluisan säveltäjän jäännökset kaikkien kertyneiden luiden joukosta tuli vuonna 1801. Tämä selittää, miten oletettu Mozartin kallo lopulta päätyi Salzburgiin. Sen aitoutta ei ole tähän päivään mennessä vahvistettu.

Facination pysyy

Vasta 17 vuotta Mozartin kuoleman jälkeen hänen vaimonsa Constanze teki ensimmäisen yrityksen Mozartin haudan paikallistamiseksi. Koska haudoilla ei ollut hautaristejä tai muita merkintöjä, hänen oli turvauduttava hautausmaan henkilökunnan hyvin epävarmoihin muistikuviin. Tämän seurauksena Mozartin viimeisen leposijan tarkka sijainti on edelleen mysteeri.

Kiisteltyyn paikkaan, jossa arveltiin Mozartin haudan voivan sijaita, pystytettiin hautamuistomerkki – joka siirrettiin sitten Keskushautausmaalle Mozartin kuoleman satavuotisjuhlassa vuonna 1891. Lopulta kekseliäs hautausmaanhoitaja koristeli jäljelle jääneen tyhjän tilan muiden hautojen koristeilla ja asetti kivilaatan, jossa oli Mozartin nimi. Vierailijat laskevat edelleen kukkia ja viuhkakirjeitä ja sytyttävät kynttilöitä katkaistun pylvään juurelle. Mozartin syntymän ja kuoleman vuosipäivinä tänne saapuu jopa virallisia delegaatioita laskemaan seppeleitä.

St. Marxin hautausmaa ei ole enää käytössä. Wienin kaupunki ylläpitää sitä puistona, ja se on suojeltu muistomerkki.

is/at/sc (kna)