Swing-valtiot, jotka tunnetaan myös nimellä taistelukenttävaltiot tai violetit osavaltiot, ovat erittäin kilpaillut osavaltioita, jotka ovat historiallisesti vaihdelleet eri puolueiden välillä presidentinvaaleissa. Vaikka useimmat osavaltiot äänestävät johdonmukaisesti puoluerajoja noudattaen – vuodesta 2000 vuoteen 2016 38 osavaltiota äänesti samaa poliittista puoluetta – muutamat osavaltiot, jotka eivät äänestä samaa puoluetta, saavat ehdokkailta ja mielipidekyselyiden tekijöiltä poikkeuksellisen paljon huomiota. Seuraavassa kerrotaan swing-valtioiden historiasta ja niiden voimakkaasta vaikutuksesta amerikkalaisiin vaaleihin.
Vaalikollegio antaa osavaltioille valtaa
Valtioiden perustajaisät olivat eri mieltä siitä, miten presidentti valittaisiin. Jotkut halusivat kongressin valitsevan maan johtajan, kun taas toiset halusivat kansalaisten äänestävän suoraan. Vaalikollegio luotiin kompromissiksi. Perustuslaki antaa kullekin osavaltiolle valitsijamiesten määrän, joka perustuu osavaltion senaatissa ja edustajainhuoneessa olevien edustajien yhteismäärään. Valitsijakollegiossa on yhteensä 538 ääntä, ja presidenttiehdokkaat tarvitsevat 270 valitsijaääntä voittaakseen Valkoisen talon. Neljässäkymmenessäkahdeksassakymmenessäkahdeksassa osavaltiossa 50:stä on ”voittaja vie kaikki” -järjestelmä, mikä tarkoittaa, että se, joka saa eniten ääniä, voittaa kaikki kyseisen osavaltion valitsijakunnan äänet. Kahdessa osavaltiossa – Mainessa ja Nebraskassa – käytetään kongressipiirimenetelmää, mikä tarkoittaa, että ne jakavat kaksi valitsijamiesääntä osavaltion kansanäänestyksen voittajalle ja yhden valitsijamiesäänen kunkin kongressipiirin kansanäänestyksen voittajalle.
Presidentit voivat voittaa kansanäänestyksen ja hävitä valitsijakorkeakoulun äänet. Näin on käynyt viisi kertaa, viimeksi vuoden 2016 vaaleissa, jolloin Hillary Rodham Clinton sai 2,8 miljoonaa yleisöääntä enemmän kuin valitsijakollegion voittaja Donald Trump, mikä oli historian suurin ero.
Koska 38 osavaltiota 50:stä on äänestänyt samaa puoluetta vuoden 2000 presidentinvaalien jälkeen, on suhteellisen helppo ennustaa, mitkä osavaltiot äänestävät demokraattista ja mitkä republikaanista ehdokasta. Juuri ne osavaltiot, jotka eivät äänestä johdonmukaisesti puoluerajojen mukaan, ratkaisevat sen, voittaako vai häviääkö ehdokas: Swing-valtiot.
Onko aina ollut Swing-valtioita?
KATSO: America 101: What is a Swing State?
Yhdysvalloissa on syynsä siihen, miksi swing-valtioita on olemassa – Yhdysvaltain äänestysjärjestelmä rakentuu osavaltioiden ympärille. Kuten Brooklings Institutionin vanhempi tutkija John Hudak selittää: ”Presidentinvaalijärjestelmämme on suunniteltu niin, että osavaltiot ovat tärkeä oikeudellinen yksikkö äänestyksessä.”
Hudak katsoo, että vuoden 1800 erittäin kilpaillut presidentinvaalit Aaron Burrin ja Thomas Jeffersonin välillä lisäsivät poliittista kiinnostusta tiettyjen osavaltioiden voittamiseen.
”Vuoden 1800 jälkeen osavaltiot alkoivat tiukasti varmistua siitä, että niiden lukumäärät sekä kerättiin että raportoitiin. Ajan myötä poliitikot oppivat tuntemaan, miltä osavaltioiden vaalipiirit näyttivät, ja myös tämä kilpailukyky kasvoi”, Hudak sanoo.
David Schultz, Presidential Swing States -kirjan toimittaja: Why Only Ten Matter with Stacey Hunter Hecht, sanoo, että swing-valtiot alkoivat todella syntyä sisällissodan jälkeen. ”Vuonna 1860 orjuuskysymys loi Ohion kaltaiset swing-valtiot”, Schulz sanoo. Hän selittää, että republikaaninen puolue oli perustettu vain muutamaa vuotta aiemmin Wisconsinissa, ja se oli lähdössä liikkeelle Keskilännessä. Puolue tuli tunnetuksi siitä, että se kannatti luopumista vallasta ja unionin pitämistä koossa.
”Pohjoiset osavaltiot äänestivät Lincolnia. Etelän osavaltiot äänestävät demokraattista ehdokasta. Ohion kaltaiset osavaltiot kallistivat tasapainon”, hän sanoo. ”Yksikään republikaani ei ole voittanut presidenttikautta, ellei hän ole voittanut Ohiota”, Schultz sanoo.
Käsite on lähes yhtä vanha kuin valitsijakunta, mutta termi ”vaihteleva osavaltio” (swing state) on suhteellisen uudenaikainen keksintö, jota käytettiin ensimmäisen kerran New York Timesissa vuonna 1936, kun Franklin D. Roosevelt kampanjoi lännessä. Se sai vauhtia vasta vuoden 2000 kiivaasti kiistellyissä vaaleissa, jolloin toimittajat käsittelivät Floridan kaltaisia taisteluosavaltioita yhä kiihkeämmin.
Miksi Swing-valtioilla on merkitystä?
Presidentti Harry Truman pitelee Chicago Daily Tribune -lehden ennenaikaista kopiota, jossa ilmoitetaan hänen tappiostaan Thomas Deweylle presidentinvaaleissa, St Louis, Missouri, marraskuu 1948.
Bettmann Archive/Getty Images
Väite, että ”jokaisella äänellä on väliä”, pitää paikkansa erityisesti swing-valtioissa. Tiukat presidentinvaalit kautta Yhdysvaltain historian ovat osoittaneet tämän: Harry S. Truman voitti Thomas Deweyn vuonna 1948 voittamalla alle prosentin äänisaaliista silloisissa heiluriosavaltioissa, kuten Ohiossa, Kaliforniassa, Indianassa, Illinoisissa ja New Yorkissa – kilpailu oli niin tiukka, että sanomalehtien otsikoissa julistettiin virheellisesti Dewey voittajaksi.
Richard M. Nixonin ja John F. Kennedyn välisissä presidentinvaaleissa vuonna 1960 kymmenen osavaltiota voitettiin alle kahdella prosentilla äänistä. Ja vuonna 2000 vaalitulos ratkesi siihen, kuka voitti Floridan, jonka George W. Bush sai vain 537 äänen marginaalilla.
Suurten panosten peli osavaltioiden voittamiseksi tarkoittaa, että ehdokkaat käyttävät 75 prosenttia tai enemmän kampanjabudjetistaan näiden osavaltioiden kosiskeluun. Ehdokkaat vierailevat kampanjapolullaan lähes yksinomaan vaihtelevissa osavaltioissa ja jättävät muut osavaltiot usein kokonaan väliin, elleivät he kerää varoja. ”Swing-valtiot ovat presidentinvaalikampanja”, Hudak sanoo.
Millainen dynamiikka synnyttää swing-valtioita?
On kolme päätekijää, jotka voivat synnyttää swing-valtioita, ja ne ovat usein päällekkäisiä ja vaikuttavat kaikki.
1. Väestönmuutokset. Kaupunkialueilla on taipumus äänestää demokraatteja ja maaseudulla on taipumus kallistua republikaanien kannalle. Kun kansalaiset lähtevät vapaamielisiltä rannikoilta tai suurkaupungeista asumaan pienempiin kaupunkeihin tai maaseutualueille, he voivat muuttaa puolueiden välistä tasapainoa.
2. Ideologinen polarisaatio: Pew Research Center on havainnut, että puolueiden välinen ideologinen kuilu alkoi laajentua 2000-luvulla. ”Ennen 1990-lukua pohjoisessa oli runsaasti liberaaleja republikaaneja ja etelässä konservatiivisia demokraatteja”, Hudak sanoo. ”Kun puolueet jakautuvat, ne voivat muuttaa sitä, onko osavaltio swing state vai ei.”
3. Maltillinen politiikka: Osavaltiossa, jossa on enemmän maltillisia äänestäjiä, republikaanien ja demokraattien välinen kuilu kaventuu, mikä vaikeuttaa poliittisten tulosten määrittämistä. Hudak sanoo, että osavaltioissa, kuten Mainessa ja New Hampshiressä, ”on paljon maltillisia, itsenäisesti ajattelevia äänestäjiä… jotka ajavat tätä kahden puolueen kilpailukykyä.”
Hudak lisää, että maan kehittyessä myös swing-valtioiden määrä ja identiteetti on muuttunut. ”Äänioikeuslailla on ollut valtava vaikutus siihen, että afroamerikkalaiset, jotka eivät voineet äänestää 50 vuotta sitten, saivat äänioikeuden sellaisissa paikoissa kuin Texas, Pohjois-Carolina ja Georgia”, Schultz sanoo.”
Swing-valtiot vuoden 2020 vaaleissa
Vuoden 2016 vaaleissa Donald J. Trump saavutti valitsijakunnan voiton voittamalla kuusi kymmenestä kilpailluimmasta swing-valtiosta.
Potentiaalisia vuoden 2020 taisteluvaltioita Joe Bidenin ja Donald J. Trumpin välisissä presidentinvaaleissa ovat Arizona, Florida, Georgia, Iowa, Maine, Michigan, Minnesota, Nebraska, Nevada, New Hampshire, Pohjois-Carolina, Ohio, Ohio, Pennsylvania ja Wisconsin.