Maaliskuun 29. päivänä 1847 Toursista, Ranskasta kotoisin oleva karmeliittanunna nimeltä Pyhän Pietarin sisar Marie sai Kristukselta tehtävän: kukistaa Pariisissa tuolloin toimivien miesten toiminta, jota hän kutsui ”kommunisteiksi kutsutuksi seuraksi”. Aseet, jotka hän antoi hänelle, olivat hänen kärsimyksensä ja ristinsä sekä sovintorukous hänen pyhille kasvoilleen. Hän pyysi myös erityisesti hyvitystä kolmen ensimmäisen käskyn vastaisista synneistä.
”Voi, jos vain tietäisit heidän salaiset ja pirulliset juonittelunsa ja heidän antikristilliset periaatteensa”, Kristus sanoi Marialle eräässä väitetyssä ilmestyksessä: ”He odottavat suotuisaa päivää sytyttääkseen koko maan liekkeihin”. Saadaksesi armoa, pyydä siksi, että tämä hyvitystyö perustetaan kääntymällä sen puoleen, joka virkansa sidotun velvollisuuden kautta voi sen perustaa.” (Marie of St. Peter, The Golden Arrow (Charlotte, NC: TAN Books, 2012), 58, 202-203).
Sisko Marie otti tehtävänsä vastaan, ja hartaudesta tuli suosittu, ja kaksi tulevaa pyhimystä omaksui sen: Thérѐse of Lisieux ja paavi Johannes Paavali II. Pyhä Thérѐse eli syvää kontemplatiivista hengellisyyttä Kristuksen pyhistä kasvoista, ja paavi Johannes Paavali II kirjoitti Kristuksen kasvojen kontemplaation erityisestä merkityksestä aidosti eukaristisen hurskauden elämiselle, joka perustuu yhteyteen toisten kanssa ja toisia varten.
Tämän kolmen sisäisen elämän mestarin – sisar Marien, pyhän Thérѐsen ja pyhän Johannes Paavalin – opetukset ja opetukset, joita he ovat antaneet, ovat olleet tärkeitä. Johannes Paavali II – osoittavat meille, miten voimme käyttää Kristuksen pyhien kasvojen hartautta rakastaaksemme ja palvellaksemme kärsivää Kristusta toisissa, erityisesti tänä päivänä, kun huomaamme olevamme etääntyneitä läheisistämme ja näemme väkivallan puhkeavan kaduillamme.
St. Thérѐse ja kärsivä palvelija
Kuten Genevieve Devergnies kertoi teoksessaan Lisieux’n pyhän kasvojen hartauden Thérèse: Her Life, Times, and Teaching (Hänen elämänsä, aikansa ja opetuksensa), Thérѐse sai hyvin pienenä lapsena kuulla tuolloin suositusta Kristuksen pyhien kasvojen hartaudesta. Hän kuitenkin kirjoitti: ”Ennen kuin tulin Karmeliin, en ollut koskaan tutkinut Pyhiin kasvoihin kätkettyjen aarteiden syvyyttä.”
Pyhissä kasvoissa läsnä olevaksi tulleen Kärsimyspalvelijan mietiskelystä tuli Thérѐsen hengellisen elämän kulmakivi. Hän teki profeetta Jesajan sanoista ”Pyhän kasvojen hartauteni koko perustan, tai paremmin ilmaistuna koko hurskauteni perustan” (Genevieve Devergnies, ”Suffering Opened Wide Its Arms to Me”, teoksessa Conrad De Meester, ed., Thérèse of Lisieux: Her Life, Times, and Teaching (Washington, DC: ICS Publications, 1997), 132-134.). – viitaten Jesaja 53:n kohtaan: ”Hänellä ei ollut majesteettista olemusta, joka olisi kiinnittänyt huomiomme, eikä kauneutta, joka olisi vetänyt meitä puoleensa. Ihmiset halveksivat ja välttelivät häntä, hän oli kärsimyksen mies.” (jakeet 2-3)
Thérѐsen omistautuminen Pyhille kasvoille oli niin suurta, että hän jopa kantoi mukanaan lukkoa sisar Marien hiuksista pyhäinjäännöksenä ja vaati omia noviisejaan lausumaan rukouksia Pyhille kasvoille, joita sisar Marialle annettiin Kristuksen väitetyissä ilmestyksissä (kuten kirjassa ”Kultainen nuoli” on kuvattu).
Thérѐsen omistautuminen laupiaalle rakkaudelle
Vaikka Marialle annettiin tehtäväksi levittää Pyhien kasvojen hartautta hyvitykseksi ateismin leviämistä vastaan, Thérѐse sai viimeisen sairautensa aikana itse tuntea ateismin pimeyden ja uhrasi kärsimyksensä uskottomien puolesta.
Thérѐse auttoi kirkkoa ymmärtämään paljon siitä, mikä on ykseytemme Kristuksen ruumiina. Hän auttoi uudistamaan tätä ymmärrystä rukouksen kautta, ja tarjoamalla koettelemuksemme, epäilyksemme ja uskon pimeät yömme voimme tehdä hyvitystä Kristuksen ruumiin muiden jäsenten hyväksi.
Tärkeää on, että Thérѐse tarjosi kärsimyksensä uhrina laupiaalle rakkaudelle eikä rankaisevalle tuomion Jumalalle, joka vaatisi kipua uhriksi. Tämä oli merkittävä ero hänen aikanaan suosittuun rigoristisen hengellisyyden negatiiviseen suuntaukseen.
Paavi Johannes Paavali II:n hengellinen ehtoollisen teologia
Paavi Johannes Paavali II julisti pyhän Thérѐse Lisieux’n kirkon tohtoriksi, mikä on kunnianosoitus, joka annetaan pyhimyksille, joiden opetuksia ei pidetä tärkeinä vain heidän aikakautensa ihmisille, vaan myös koko universaalin kirkon parhaaksi kautta kaikkien aikojen. Hän tuli kehittämään hänen Pyhän kasvojen spiritualiteettiaan uudistetuksi eukaristiseksi hengelliseksi teologiaksi.
Johannes Paavali esitteli ajatuksiaan ehtoollisen näkymättömästä ulottuvuudesta ja siitä, miten elämämme voi muuttua ”täysin eukaristiseksi”, vuonna 2001 antamassaan apostolisessa kirjeessä ”Novo Millennio Ineunte”. Suuren juhlavuoden päätteeksi laaditussa asiakirjassa hän omisti osan siitä, mitä hän kutsui ”ehtoollisen hengellisyydeksi”. Siinä hän korosti eukaristiaa ”ykseyden sakramenttina” ja ”yhteyden lähteenä”.
Johannes Paavali kehotti kirkkoa elämään eukaristista luonnettaan maailmassa: ”Tehdä kirkosta yhteyden koti ja koulu: se on suuri haaste, joka on edessämme nyt alkavalla vuosituhannella, jos tahdomme olla uskollisia Jumalan suunnitelmalle ja vastata maailman syvimpiin kaipauksiin.” Hän kuitenkin väitti, että ennen kuin voidaan tehdä suunnitelmia tämän koulun toteuttamiseksi, tätä ”yhteyden hengellisyyttä” on ensin vaalittava. Hän kirjoitti: ”Yhteyden hengellisyys merkitsee ennen kaikkea sitä, että sydämessä mietitään meissä asuvan autuaan Kolminaisuuden salaisuutta, jonka valon meidän on myös kyettävä näkemään loistavan ympärillämme olevien veljien ja sisarten kasvoilla.”
Hän vaati, että meidän on pidettävä veljiämme ja sisariamme Mystisen Ruumiin jäseninä ja siten ”osana minua”. Johannes Paavalin mukaan tämä samaistuminen toisiin sallii meidän astua heidän elämäänsä, aistia heidän tarpeensa ja vastata niihin sekä solmia todellisen ystävyyden, joka kutsuu meitä ”tekemään tilaa” toisille ja kantamaan heidän taakkansa.
Tärkeää on, että Johannes Paavali varoitti painokkaasti: ”Älkäämme elätelkö harhakuvitelmia: jos emme kulje tätä hengellistä polkua, ulkoiset kommuunion rakenteet palvelevat hyvin vähän. Niistä tulisi sieluttomia mekanismeja, kommuunion ’naamioita’ pikemminkin kuin sen ilmaisu- ja kasvukeinoja.”
Kristuksen kasvojen mietiskely
Johanneksen Paavalin hengellisen kommuunion teologian perustana oli Kristuksen kasvojen mietiskely ja tarve elää Kristuksen valossa – toisten puolesta. Johannes Paavali kirjoitti, että riemuvuoden perintö oli ” … Kristuksen kasvojen mietiskely: Kristus, jota tarkastellaan hänen historiallisissa piirteissään ja salaisuudessaan, Kristus, joka tunnetaan hänen moninaisen läsnäolonsa kautta kirkossa ja maailmassa, ja joka tunnustetaan historian merkitykseksi ja elämän matkan valoksi” (”Novo Millennio Ineunte”, nro 15). Kun tunnemme Kristuksen, joka on sekä Jumala että ihminen, tunnemme myös ”ihmisen todelliset kasvot, jotka ’paljastavat täysin ihmisen ihmiselle itselleen'” (N:o 23).” (N:o 23)
Asiakirjan jaksossa, joka alkaa kysymyksellä siitä, mitä meidän on tehtävä elääksemme kristillistä elämää, Johannes Paavali ehdotti, ettemme tarvitse uutta ohjelmaa, koska sellainen on jo olemassa: ”Viime kädessä sen (ohjelman) keskipiste on itse Kristuksessa, joka on tunnettava, jota on rakastettava ja jota on jäljiteltävä, jotta voimme elää hänessä Kolminaisuuden elämää ja hänen kanssaan muuttaa historiaa, kunnes se täyttyy taivaallisessa Jerusalemissa.” (N:o 29)
Paavi pohdiskeli todistusta, jonka kontemplaatioelämä synnyttää: pyhyyttä, joka on ”sanomaa, joka vakuuttaa ilman sanoja… Kristuksen kasvojen elävä heijastuma…Kristuksen kasvojen elävä heijastuma……………………………………………………………. Hän kehotti, että ”kirkon tehtävänä on heijastaa Kristuksen valoa jokaisena historiallisena aikana, saada hänen kasvonsa loistamaan myös uuden vuosituhannen sukupolvien edessä” (nro 16).
Johtopäätös
Historian synkimpinä hetkinä Jumala lähettää pyhimyksiä opettamaan ja lohduttamaan. Karmelin kätketyn tyttären Marien, hänen hengessä elävän sisarensa Thérѐsen, universaalin kirkon lääkärin, ja viimeisimmän pyhimyksemme paavin Johannes Paavalin profeetallinen todistus ja opetukset voivat tänä päivänä vahvistaa päättäväisyyttämme elää aidosti eukaristista elämää autuaan Kolminaisuuden ja Kristuksen pyhien kasvojen valossa – yhdessä toisten kanssa ja toisia varten.
Clare McGrath-Merkle, OCDS, DPhil kirjoittaa Marylandista.