Mikä on Ship’s Figurehead?

Laivanrakennuksen historia juontaa juurensa keskiajalle, jolloin purjeveneitä valmistettiin kiinnittämällä puulankkuja toisiinsa. Sittemmin laivanrakennusprosessi on kokenut valtavia muutoksia, ja lopulta on rakennettu nykyaikaisia superyhtejä ja risteilyaluksia. Nykyaikanakin aluksen rakentaminen on kuitenkin edelleen hyvin monimutkainen ja pitkä prosessi, johon kuuluu useita mielenkiintoisia tuotantovaiheita kölin laskemisesta kastamiseen. Yksi laivanrakennuksen kiehtovimmista vaiheista on alusten, erityisesti nykyään luksusristeilyalusten, koristelu. Laivanrakennuksen aikaisempina päivinä oli kuitenkin nähty, että laivojen koristelu- ja veistomuodot, kuten laivojen hahmot, olivat erittäin yleisiä.

Laivojen hahmot, jotka olivat suosittuja 1500- ja 1900-luvuilla, ovat puusta veistettyjä koristeita, jotka sijaitsevat laivojen keulassa. Laivakuviot olivat antiikin laivanrakennuksen ja -arkkitehtuurin kohokohta, kunnes ne menettivät merkityksensä laivanrakennuksen ja -arkkitehtuurin kehityksen myötä. Näitä koristeita voidaan kuitenkin pitää merenkulun historian merkittävinä jäänteinä. Pääasiassa puusta rakennettu keulakuva edusti näkyvästi aluksen etuosaa ja antoi alukselle oman identiteettinsä. Todellinen motiivi veistetyn keulakuvan sijoittamiselle aluksen keulaan on edelleen epäselvä. On kuitenkin vahvistettu tosiasia, että näitä koristeita oli historiallisesti käytetty uskomalla, että näillä kuvakkeilla on vahva maaginen tai uskonnollinen merkitys.

Laivojen hahmonkärkien alkuperä ja käyttö

Hahmonkärkien tai muiden vastaavien koristeiden alkuperä juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse, antiikin kreikkalaisiin tai jopa pidemmällekin saakka. Varhaisimman puisen figuurin käytön kerrotaan olleen foinikialaisten ja myöhemmin egyptiläisten käytössä, vaikka todellisia vuosia ei tiedetä. Figuuripatsaan käyttö tuli tiettävästi yleiseen käytäntöön kaleerien myötä, joita käytetään 1400-1800-luvuilla. Foinikialaisilta ja egyptiläisiltä perinne siirtyi itämaalaisille ja eurooppalaisille 1300-luvun kukoistuskaudella, ja se jatkui aina perinteen viimeisiin rippeisiin 1900-luvun alussa. Näinä aikoina hahmon varsinainen käyttötarkoitus alkoi hiukan harhautua ja vaihdella. Barokin aikana taidokkaasti muotoillut kaiverrukset olivat yleisiä korkea-arvoisissa laivoissa.

Historiallisten asiakirjojen mukaan antiikin Kreikan rakentamissa laivoissa oli silmät maalattu keulan molemmille puolille, ja myöhemmin roomalaiset ottivat tämän idean käyttöön laivan keulaan kiinnitettävän figuuripään. Puunveistäjien arkkitehtoninen hienovaraisuus ja siitä johtuva figuuripäiden kauneus johtivat siihen, että ne muodostivat omanlaisensa kokonaisuuden, kun ennen suojelu oli näiden veistosten ainoa motto. Lukutaidottomille ja kouluttamattomille merimiehille näistä keulakuvista tuli aluksen salanimi. Niinpä monissa tapauksissa alukset alettiin tunnistaa, merkitä ja tuntea pikemminkin laivojen hahmojen kuin niiden nimen perusteella. Samoin merivoimien laivojen keulakuvilla pyrittiin osoittamaan omistajan varallisuutta ja voimaa.

Kuvakuvat olivat veistetty esitys laivan hengestä ihmisten, petojen tai mytologisten hahmojen muodossa. Egyptiläisten ja foinikialaisten merenkulkijoiden varsinainen tarkoitus oli sisällyttää laivaan figuuripäitä, jotka olivat pyhien lintujen ja hevosten jäljennöksiä, varmistaakseen aluksen ja sen miehistön ehdottoman suojan. Viikinkilaivoissa käytettyjen hammas- ja ötökkösilmäisten hahmojen tarkoituksena oli suojella alusta pahoilta hengiltä, kun taas antiikin kreikkalaisten käyttämien villisikojen päiden tarkoituksena oli symboloida terävää näkemistä ja raivokkuutta. Roomalaiset puolestaan käyttivät sadanpäämiestä esittävää veistosta edustamaan urheutta taistelussa.

Toisaalta lohikäärmeiden, delfiinien, käärmeiden ja sonnien veistetyt puiset muodot olivat pohjoiseurooppalaisten yleisimpiä laivojen figuuripäitä. 1300-luvulla pohjoiseurooppalaiset ottivat käyttöön joutsenen keulakuvana symboloidakseen siroutta ja liikkuvuutta. Myöhemmin englantilaisten laivojen leijonasta ja osittain pukeutuneen naisen hahmosta tuli yleisimpiä maailmalla käytettyjä figuurikärkiä.

Eräs hyvin suosittu figuurikärkiä koskeva taru on, että ne kuvattiin ennen vallitsevien merta koskevien anekdoottien mukaan. Esimerkiksi suosittu yläosattoman naisen hahmo edusti uhrausta merille sen lepyttämiseksi. Tämä oli täysin vastoin muuten hyväksyttyä normia, jonka mukaan naiset laivoilla saisivat merimiehet hajamielisiksi ja ohjaisivat ne siten pois alkuperäiseltä reitiltään. Lisäksi merimiehet uskoivat merenneitojen laulujen johtavan heidät haaksirikkoon koralliriutoilla ja kivisillä rannikoilla. Yläosattoman naisen hahmo kuitenkin houkuttelisi meren jumalat ja henget kauneudellaan, he uskoivat, ja näin alus voisi jatkaa kurssiaan ilman, että sille tapahtuisi mitään vahinkoa. Vastaavasti brittiläiset laivat olivat usein sijoittaneet laivojensa keulaan vaatteisiin pukeutuneiden naisten veistoksia.

Näihin kuuluivat muun muassa kuningatar Victorian kaltaisten kuninkaallisten naisten veistokset. Ja myös myyttisiä olentoja – jotka viittaavat astian alkuperään – kuten lohikäärmeitä ja valtavia käärmeitä käytettiin Äiti Marian, Jeesuksen ja apostolien veistosten lisäksi. Myöhempinä aikakausina huomattavien poliittisten hahmojen hahmoja esiintyi myös sekä valtion että yksityisomistuksessa olevien alusten hahmoina, koska uskottiin, että vaikutusvaltaisten poliittisten johtajien patsaat toisivat onnea ja vaurautta.

Kuvakärkien rajoitukset ja käytön väheneminen

1700- ja 1800-luvuille ulottuvalla vuosisadalla laivojen kuvakärjet olivat muodissa oleva tyylisuunta, jota ilman yksikään laiva ei voinut olla. Huolimatta siitä, että ne olivat yksi laivojen vetovoimatekijöistä, keulassa olevat suuret figuuripäät aiheuttivat kuitenkin vaikeuksia aluksen toiminnalle. Puusta valmistetut ja painavat figuuripäät lisäsivät aluksen painoa huomattavasti, mikä aiheutti huomattavia vaikeuksia purjehduksen aikana. Aluksi veistovälineenä käytettiin jalavaa, mutta loppuvuosina suosittiin teakin, männyn ja tammen kaltaisia puulajeja lopullisen puuveistoksen painon vähentämiseksi. Vastaavasti nämä puuveistokset vaativat myös valtavia investointeja, jotka aiheuttivat ei-toivottuja ongelmia aluksen omistajalle tai käyttäjälle. Vaikka rakentaja pyrki alentamaan kustannuksia, kapteenit ja muut miehistön jäsenet painostivat tiettävästi mahdollisten merkittävien lukujen sijoittamista. Historialliset asiakirjat väittävät, että kapteenien painostus palautti joskus yksilöllisen figuuripään takaisin isommille aluksille, kun taas pienempien alusten kapteenit olivat valmiita kuluttamaan jopa omasta taskustaan sopivaan figuuripäähän.

Sopivaan figuuripäähän ilmaantuneet figuuripäät pienenivät myöhemmin 1700-luvun aikana ja niitä ryhdyttiin jopa lakkauttamaan 1800-luvun paikkeilla. Myöhemmällä kaudella oli kuitenkin kuvakärkien paluu, mutta niiden koko ja sijoitus muuttuivat huomattavasti. Samaan aikaan muiden kuin puuastioiden käyttöönotto ja kehittäminen johti myös näiden maskottien vähenemiseen. Koska uudemmat alukset olivat virtaviivaisempia, niille ei jäänyt paikkaa, johon figuuripäät olisi voitu sijoittaa. Eräillä aluksilla, erityisesti saksalaisilla ja brittiläisillä aluksilla, oli kuitenkin vielä ensimmäisen maailmansodan aikaan näitä maskotteja, mutta tuolloin perinne oli jo alkanut hiipua. Suurten taistelulaivojen tulo johti myös hahmojen poistamiseen. Vaikka pienemmillä Kuninkaallisen laivaston aluksilla oli edelleen figuureja, HMS Rodney oli viimeinen brittiläinen taistelulaiva, jolla oli figuuripää. Sotalaivoissa on kuitenkin edelleen figuurikilpiä, jotka ovat päällirakenteeseen sijoitettuja valtavia plaketteja, joissa on aluksen nimeen tai tehtävään liittyvä yksilöllinen kuvio.

Kuviokärkien kohtalo

Kuten aiemmin todettiin, puisten figuurikärkien suosio loppui puulaivojen katoamisen myötä. Laivanrakennusprosessissa tapahtuneet muutokset jättivät lopulta laivojen figuuripäiden asettamisen perinteen taakseen ja korvasivat ne tyylikkäällä arkkitehtuurilla. Lisäksi 1900-luvulla käyttöön otetut uudet koristelumuodot korvasivat myös laivojen kuvapäät ja lähettivät ne gallerioihin ja museoihin. Tämä siirtymä alkoi 90-luvun alussa kaksiulotteisen taiteen käyttöönotolla, joka oli yksi merkittävistä uhkista tällaisille perinteisille koristeille. Markkinat ovat kuitenkin omaksuneet figuuripäät eri muodoissaan näinä päivinä, sillä tällaisen koristeen jälkeläisiä tulee moniin hyötyajoneuvoihin kiinnitettyjen täytettyjen lelueläinten muodossa.

Royal Museums Greenwich on yksi tällaisista paikoista, joissa on figuuripäät-kokoelma, joka jäljittää laivojen koristeiden historian 1600-luvulta 1900-luvulle. Museon mukaan kokoelmassa on 93 figuuripäätä sekä 111 numeroitua veistokappaletta kuninkaalliselta Victoria ja Albert III -jahtialukselta. Lisäksi museossa on noin 42 kappaletta erilaisia koristeellisia laivaveistoksia, kuten perälaudat, perälaudat, perähahmot ja muut.

Tänään nämä veistokset löytävät erittäin arvokkaan paikan merenkulkumuseoissa ja -arkistoissa, ja ne herättävät merenkulun harrastajien, historian opiskelijoiden ja muiden tutkijoiden huomion. Niiden paikka on elintärkeä, koska ne auttavat meitä ymmärtämään merenkulun historiaa ja menestystä aivan toisenlaiselta aikakaudelta, josta meillä ei ehkä muuten olisi ollut aavistustakaan.

Disclaimer: Kirjoittajien tässä artikkelissa esittämät näkemykset eivät välttämättä vastaa Marine Insightin näkemyksiä. Artikkelissa mahdollisesti käytetyt tiedot ja kartat on saatu saatavilla olevista tiedoista, eikä niitä ole varmennettu minkään lakisääteisen viranomaisen toimesta. Kirjoittaja ja Marine Insight eivät väitä niiden olevan tarkkoja eivätkä ota mitään vastuuta niistä. Näkemykset ovat vain mielipiteitä, eivätkä ne muodosta ohjeita tai suosituksia lukijan noudatettavaksi.

Artikkelia tai kuvia ei saa jäljentää, kopioida, jakaa tai käyttää missään muodossa ilman tekijän ja Marine Insightin lupaa.