Mikä oli toisen aallon feministinen liike?

Tänä päivänä feminismi on ideologia/teoria, jota useimmat ihmiset eivät ymmärrä täysin. Feminismillä on kuvattu olevan kolme erillistä aaltoa. Ensimmäisen aallon feministinen liike alkoi 1800-luvun puolivälissä ja huipentui naisten äänioikeusliikkeeseen. Toisen aallon feminismi alkoi 1950-luvun lopulla ja siirtyi 1980-luvulle. Kolmannen aallon feminismi on hieman epäselvempi ja vähemmän määritelty. Se alkoi lähinnä Anita Hillin kuulemisista ennen senaatin oikeuskäsittelyä korkeimman oikeuden ehdokkaan Clarence Thomasin kuulemista ja ”1990-luvun alun musiikkikentän riot grrl -ryhmistä”. Kimberle Crenshaw ja Judith Butler olivat älyllisiä teoreetikkoja, jotka auttoivat pohjustamaan liikettä ja sisällyttämään intersektionaalisuuden ja omaksumaan transsukupuolisten oikeudet.

Historioitsijat ja feministi-/sukupuolentutkijat kuvailevat nykyistä feminististä teoriaa, ideologiaa ja sosiaalista/poliittista liikettä feminismin kolmanneksi aalloksi. Feminismin ”toinen aalto” alkoi sen jälkeen, kun naiset pakotettiin ulos työelämästä toisen maailmansodan päätyttyä, ja se päättyi olennaisesti siihen, ettei tasa-arvomuutosta onnistuttu ratifioimaan. Toisen aallon feminismi hajaantui sen jälkeen, kun kritiikki kasvoi siitä, että liike oli keskittynyt valkoisiin naisiin kaikkien muiden ulkopuolelle.

Milloin toisen aallon feministinen liike alkoi?

Naisliikettä ennen 1920-lukua leimasi äänioikeusliike, joka johti naisten äänioikeuden saamiseen. 1890-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta lähtien suuri osa naisliikkeestä keskittyi yleiseen yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon ja, kuten huonoihin työ- ja asumisoloihin, keskittyen myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin, kuten alkoholismiin ja prostituutioon. Esimerkiksi 1930-luvulla Yhdysvaltojen lounaisosan mustat naiset liittyivät ammattiliittoihin, kuten International Ladies’ Garment Workers’ Unioniin (ILGWU), protestoidakseen huonoja palkkoja ja työympäristöjä, joita he joutuivat kestämään. Tätä yleistä yhteiskunnallista aktivismia ja äänioikeuden saamista lukuun ottamatta sukupuolisidonnaiset aiheet, kuten tasa-arvo työssä ja palkkauksessa, eivät olleet suuria painopistealueita.

1940-luvulla naiset saivat yhä enemmän työpaikkoja, kun miehet lähtivät ulkomaille taistelemaan toiseen maailmansotaan. Juuri toisen maailmansodan voidaan väittää olleen sodan jälkeen syntyneen toisen aallon feministisen liikkeen ensisijainen käynnistäjä. Sotavuosina 1930-luvulla kasvaneet ammattiliitot vahvistuivat entisestään, kun naiset työllistyivät yhä enemmän erityisesti sotaponnistusten tukemiseen tarvittaviin teollisuustehtäviin.

1940-luvulla naisille tuli uusia työetuja, kuten äitiyslomaa, päivähoitoa ja neuvontaa. Nämä edut kehittyivät merkittävämmin Euroopassa, sillä monet maat siellä olivat sodan runtelemia, ja suuri osa miesväestöstä oli vähentynyt.

Yhdysvalloissa naisten osallistuminen työvoimaan toisessa maailmansodassa synnytti kuitenkin sodan päätyttyä monissa naisissa tunteen siitä, että myös he ansaitsivat samantyyppisiä oikeuksia kuin miehet täyttämissään työpaikoissa. Tätä korosti se, että monet miehet, jotka palasivat takaisin ja ottivat vanhat työpaikkansa takaisin naisilta, jotka tekivät niitä sodan aikana, saivat myös korkeampia palkkoja, mikä korosti tätä epätasa-arvoa entisestään.

50-luvulla talous alkoi laajentua, ja punaisen pelon eli antikommunististen tunteiden huipentuma alkoi vähentää feministien järjestäytymistä. Kuitenkin 1950-luvun loppupuolella ja 1960-luvun alkupuolella pitkittyneen vaurauden vallitessa kiinnostus uusien ajatusten tutkimiseen kasvoi, ja syntyi liikkeitä, kuten kansalaisoikeusliike, jotka alkoivat kyseenalaistaa vakiintuneita sosiaalisia konstruktioita, kuten segregaatiota ja epätasa-arvoa työpaikoilla. 1960-luvun alkuun mennessä yhteiskunnallinen ilmapiiri alkoi olla suotuisa merkittävälle feministiselle liikkeelle.

Mit olivat feminististen liikkeiden toisen aallon tavoitteet?

Toisen maailmansodan jälkeen jotkut kirjailijat alkoivat kyseenalaistaa sitä, miten naiset koettiin yhteiskunnassa ja millainen heidän roolinsa oli, varsinkin kun sota oli osoittanut, että naiset olivat antaneet arvokkaan panoksensa ja monissa tapauksissa hoitaneet tehtäviä yhtä lailla kuin minä. Vuonna 1949 Simone de Beauvoir julkaisi uraauurtavan kirjan The Second Sex (Toinen sukupuoli), jossa kyseenalaistettiin yhteiskunnan käsitys naisista ja heidän roolistaan. Beauvoir kirjoittaa teoksessaan: ”Naiseksi ei synnytä, vaan siitä tulee nainen.” Tämä lainaus edustaa sitä, miten yhteiskunta edistää käsitystä siitä, mitä naisen pitäisi tehdä ja toimia, jossa sukupuoliroolit opitaan ja pakotetaan naisille. Siinä missä toinen maailmansota osoitti, että naiset voivat irrottautua sukupuolirooleistaan, kuten vaadittiin; kirjassa kyseenalaistettiin silloin, miksi naisten rooleja, joissa heidät nähtiin toissijaisina miehiin nähden työelämässä ja kotona, pitäisi säilyttää, kun näin ei ollut sodan aikana.

Jonkin ajan kuluttua liike sai suuremman jalansijan useampien kirjailijoiden kautta 1960-luvulla. Betty Friedan oli ehkä yksi tämän ajan vaikutusvaltaisimmista kirjailijoista. Kartoitettuaan luokkatovereitaan Friedan huomasi, että monet hänen luokkatovereistaan olivat onnettomia avioliitoissaan, joissa heidän elämänsä pyöri lastenhoidon ja kotitöiden ympärillä. Tämä oivallus sai hänet kirjoittamaan vuonna 1963 teoksen The Feminine Mystique, jossa hän kyseenalaisti valkoisen keskiluokan ihanteet perhe-elämästä ja äitiydestä. Hän keskittyi pääasiassa kotielämään, koska uskoi sen tukahduttaneen naiset ja heidän pyrkimyksensä.

Kirjassaan Friedan sisällyttää haastatteluita naisilta, jotka olivat onnettomia kotielämässään, ja kumoaa 1950-luvun ihanteet, jotka usein osoittivat onnellisen perheen, jossa miehet olivat töissä ja naiset keskittyivät kotitöihin. Kirjassa kyseenalaistettiin perusteellisesti, olivatko 1950-luvun ihanteet naisten edun mukaisia.

Kirja ja politiikka 1960-luvulla johtivat joihinkin alkuvoittoihin nousevalle toisen aallon naisliikkeelle. Näitä onnistumisia olivat muun muassa National Organization for Women -järjestön perustaminen, johon Friedan liittyi, ja ensimmäinen suuri lainsäädännöllinen voitto, joka oli vuoden 1963 Equal Pay Act -lain hyväksyminen. Sen myötä naisille säädettiin lailla yhtäläinen oikeus samaan palkkaan samoista töistä kuin miehille. Se mahdollisti nyt sen, että naisia ei enää voitu estää liittymästä työelämään alhaisten palkkojen vuoksi.

Muutoksilla, kuten ehkäisypillerin käyttöönotolla ja abortin käyttöönotolla Euroopassa, alkoi olla poliittisia seurauksia. Yhtäältä pilleri mahdollisti sen, että naiset pystyivät monissa tapauksissa lykkäämään synnytystä ja luomaan uran. Abortti antoi naisille myös enemmän valinnanvaraa lasten kasvatuksessa.

Katy Millett kirjoitti vuonna 1969 teoksen Sexual Politics (Seksuaalipolitiikka) ja kirjoitti yhteiskunnan patriarkaalisesta rakenteesta, joka kontrolloi sukupuolta, seksuaalista ilmaisua ja viime kädessä politiikkaa ja poliittisen diskurssin kerrontaa. Sukupuolen ja sukupuolen sorto on yleistä yhteiskunnassa esiintyvän poliittisen diskurssin vuoksi. Millets väitti, että ennen kuin minkään muunlaista sortoa oli olemassa, eliittimiehet sortivat ihmisiä ensin sukupuolen ja sukupuolen perusteella, mikä laajeni myöhemmin rotuun ja luokkaan.

1970-luvulla toisen aallon feministinen liike laajeni ja jatkoi voimistumistaan. Carol Hanisch julkaisi vuonna 1970 esseen ”The Personal is Political”. Hanisch väitti, että kaikki oli poliittista, myös kotitalouden työnjako, sukupuoliroolit ja muut päivittäiset toiminnot. Jos nainen päätti tehdä abortin ja hakeutua naisena töihin miesvaltaiselle alalle, tuolla päätöksellä oli poliittisia seurauksia ja se politisoitui yhteiskunnassa. Naisten oli tuotava yksityiset, kotitalouteen liittyvät ongelmansa julkisuuteen, koska asiat politisoituivat ja niillä oli seurauksia kaukana yksilön ulkopuolella.

Oliko toisen aallon feminismi yksi vai kaksi liikettä?

1960- ja 1970-luvuilla toisen aallon feminismi erosi yhä enemmän kahdeksi erilliseksi ideologiseksi liikkeeksi: Tasa-arvofeminismiin ja radikaalifeminismiin. Tasa-arvofeminismissä tavoiteltiin tasa-arvoa miesten kanssa poliittisella ja yhteiskunnallisella tasolla, jossa ensisijaisia tavoitteita olivat lainsäädäntö ja lait, kuten abortin laillistaminen ja pyrkimykset saada naiset vakiinnutettua työelämään tasavertaisina miesten kanssa.

Radikaali feminismi sen sijaan halusi paljon radikaalimpia muutoksia yhteiskuntaan, joka nähtiin pohjimmiltaan patriarkaalisena ja jota oli muutettava, jos naiset halusivat päästä sen sorrosta. Laajemmissa feministisissä liikkeissä oli tuolloin ikä- ja rotueroja. Tasa-arvofeministit olivat suurelta osin valkoihoisia, iältään vanhempia, ja useimmat heistä tulivat varakkaista oloista. Radikaalit feministit koostuivat nuoremmista valkoisista, varakkaista naisista ja kaikenikäisistä vähemmistönaisista, jotka olivat aktiivisia myös kansalaisoikeusliikkeessä.

Millainen rooli vähemmistönaisilla oli toisen aallon feministiliikkeessä?

Värilliset naiset huomasivat olevansa aliedustettuina sekä rotu- että sukupuoliliikkeissä, jotka samanaikaisesti taistelivat suuremman tasa-arvon puolesta. Vaikka mustat, latinalaisamerikkalaiset/chicana-, aasialaiset ja alkuperäisamerikkalaiset naiset olivat tuolloin aktiivisia feministien agendoissa, laajemmissa feministiliikkeissä oli jännitteitä, koska suuri osa johtajista oli valkoihoisia ja agendassa oli joitakin jyrkkiä rodullisia vastakohtia. Jotkut ei-valkoiset feministit kritisoivat laajempaa feminististä liikettä siitä, että se ei ollut tasa-arvoinen liikkeen edustuksessa ja sisällyttänyt siihen rodullisia ja muita kysymyksiä.

Yhdysvalloissa vähemmistönaiset aloittivat taistelun rotu- ja sukupuolisortoa vastaan perustamalla omia järjestöjään. Joitakin niistä oli jo olemassa, koska naisten osallistuminen työelämään oli lisääntynyt 1940-luvulla, kuten National Council of Negro Women. Muita järjestöjä syntyi 1960- ja 1970-luvuilla, kuten Third World Women’s Alliance. Third Women’s World’s Alliance työskenteli paljastaakseen rodun, sukupuolen, seksuaalisuuden, sukupuolen ja luokkasorron välisen suhteen. Tällaiset vähemmistönaisten näkemykset osoittautuivat vaikutusvaltaisiksi feminismin ”kolmannessa aallossa”, joka syntyi myöhemmin 1970-luvulla ja nykypäivään asti, kun feministiset liikkeet sisällyttävät nyt laajempia rotuun ja sosiaaliseen epätasa-arvoon liittyviä kysymyksiä.

Mitä toisen aallon feministinen liike sai aikaan?

”Toisen aallon” feministinen liike osoittautui merkittäväksi yhteiskunnalliseksi murroskohdaksi länsimaissa ja Yhdysvalloissa 1960-luvulta alkaen ja myöhemmin. Suuret yhteiskunnalliset muutokset, kuten naisten osallistuminen työelämään, ja lisääntynyt vauraus pakottivat suureen yhteiskunnalliseen tietoisuusliikkeeseen, joka kyseenalaisti sukupuolen roolit yhteiskunnassa. Suurissa kirjallisuuden teoksissa alettiin kyseenalaistaa perinteisiksi koettuja sukupuolirooleja ja paljastaa tällaisten roolien naisille aiheuttamia sosiaalisia ongelmia. Laajemman toisen aallon feministisen liikkeen sisällä syntyi kaksi liikettä, jotka edustivat feminismin valtavirtaa ja radikaalimpia elementtejä.

Mikäli toinen pyrki muuttamaan yhteiskuntaa sisältäpäin lainsäädännön ja sosiaalisen painostuksen avulla, toinen, radikaali liike kyseenalaisti perusteellisesti, oliko yhteiskunnan hierarkkinen ja patriarkaalinen luonne pääongelma. Molemmat liikkeet antoivat kuitenkin merkittävän panoksen vaikuttamalla yhteiskuntaan yleensä, jossa nykyään monet itsestäänselvyyksinä pitämämme asiat, kuten naisten osallistuminen työelämään, tulivat yhä hyväksyttävämmiksi vasta 1960-luvun jälkeen.

Johtopäätökset

Tänä päivänä yhteiskunta ei useinkaan kyseenalaista perheen perustamista lykkäävää naista tällaisesta valinnasta, mutta tämä ei ollut normi 1960-lukua edeltäneessä Yhdysvalloissa ja osassa Eurooppaa. Myöhemmin rodullisen ja muun sosiaalisen eriarvoisuuden yhdistäminen nähtiin osana laajempia yhteiskunnallisia kamppailuja. Lopulta toisen aallon feministinen liike antoi naisille mahdollisuuden aloittaa keskustelut siitä, miten sosiaalinen eriarvoisuus ja alkaa ajatella sukupuolta, identiteettiä, seksuaalisuutta, rotua ja luokkaa yhtä tärkeinä tekijöinä. Niin sanottu kolmas aalto keskittyi enemmän homo-/lesbo- ja rotukysymyksiin, mutta voidaan väittää, että se sai vaikutteita toisen aallon retoriikasta, joka oli syntynyt 1970-luvun lopulla, kun rotuun ja laajempaan sosiaaliseen eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset nousivat esiin.

Suggested Readings

• Palmer, Colin. editor, Encyclopedia of African-American Culture and History. 2nd ed. Vol. 5. Detroit: Macmillan Reference USA, 2006
• Ruíz, Vicki. Cannery Women, Cannery Lives: Mexican Women, Unionization, and the California Food Processing Industry, 1930-1950. (Albuquerque: University of New Mexico Press, 1987)
• Gilmore, Stephanie, ed., Feminist Coalitions: Historical Perspectives on Second-Wave Feminism in United States, Women in American History. Urbana: University of Illinois Press, 2008
• Feminist Nationalism (New York: Routledge, 1997)
• LeGates, Marlene. In Their Time: A History of Feminism in Western Society,. New York: Routledge, 2001
• Herman, Alexis M, Equal Pay: A 35-Year Perspective. (Julkaisupaikkaa ei ole yksilöity: Diane Pub Co, 1998
• Milkman, Ruth, On Gender, Labor, and Inequality, Working Class in American History. Urbana, Chicago: University of Illinois Press, 2016
• Laughlin, Kathleen A. ja Jacqueline L. Castledine. Breaking the Wave: Women, Their Organizations, and Feminism, 1945-1985. New York: Routledge, 2011

Päivitetty 28. tammikuuta 2019

.