Merenkulkua ja matkoja koskevat kansanperinteet ovat olleet täynnä tarinoita aluksia ja laivoja vaanivista merihirviöistä. Vuosisatojen ajan valtamerten tutkimattomia syvyyksiä on kutsuttu paikoiksi, joissa kauhistuttavat hirviöt odottavat rauhallisesti seuraavaa saalistaan. Tarinat merihirviöistä, kuten jättiläiskalmareista, merilohikäärmeistä, matelijahirviöistä, monikätisistä pedoista ja merikäärmeistä, ovatkin muodostuneet pelottaviksi legendoiksi ja valtamerten mysteereiksi. Useimmissa kartoissa varoitettiinkin jo varhaisina aikoina merenkulkijoita tällaisista mahdollisista vaaroista merellä, ja vesien tutkimattomat alueet merkittiin aina viestillä: ”Täällä on lohikäärmeitä.”
Kaikkien näiden niin sanottujen hirviöiden joukossa kiehtova ja pelottava merikäärme on osa monia merikulttuureja eri puolilla maailmaa. Viittaus merikäärmeeseen löytyy useista mytologioista, muun muassa kreikkalaisesta, mesopotamialaisesta ja heprealaisesta. Skandinaavisten myyttien ja tarinoiden tiedetään olevan eurooppalaisten merikäärmelegendojen lähde. Koska keskiaikaiset pioneerimme mainitsivat tämän merihirviön lukuisia kertoja, merikäärmeitä on kuvattu syvissä vesissä aaltoilevina ja myös laivojen ja veneiden ympärille kietoutuneina, jotka tekivät lopun merenkulkijoiden elämästä ulkomailla.
Image Credits: Barcroft Animals – Youtube
Merikäärmehavainnot
Havainnoista näistä merihirviöistä on raportoitu satojen vuosien ajan, ja myös viime aikoina on tullut esiin useita tällaisia raportteja. Erilaisia kertomuksia on ilmestynyt siitä, että merimiehet ovat nähneet matelijoita avomerellä ja myös rannikoiden lähellä asuvat ihmiset ovat nähneet matelijamaisia merihirviöitä. Vaikka ihmisten näkemien merikäärmeiden kuvaukset vaihtelevat jossain määrin, nämä kuvaukset eivät ole kuitenkaan vailla yhtäläisyyksiä.
Luettelo joistakin tunnetuimmista kertomuksista merikäärmeiden olemassaolosta ja merikäärmeiden havainnoista voidaan mainita seuraavasti:
– Skandinaavisessa kansanperinteessä on melko paljon dokumentteja aavalla merellä pyörivistä merihirviöistä. Yksi monista on Carta Marina, ruotsalaisen papin Olaus Magnuksen julkaisu 1500-luvulta, jossa kerrottiin yksityiskohtaisesti monien tällaisten merihirviöiden olemassaolosta valtamerillä.
– Vuonna 1639 nähtiin ensimmäinen amerikkalainen merikäärme, joka myöhemmin tunnettiin nimellä ”Gloucester’s Sea Serpent”, Uuden Englannin rannikolla lähellä Cape Annia, Massachusettsissa. John Josselynin mukaan, joka kertoi tästä tapauksesta An Account of Two Voyages to New England -kirjassaan vuonna 1641, merenkulkijat kohtasivat käärmeen, joka ”makasi käärmeenä kuin vaijeri Cape Annin kalliolla”. Kolme vuotta myöhemmin ilmoitettiin toisesta havainnosta noin 27 metriä pitkästä käärmeestä Lynnin lähellä Massachusettsissa.
– 1700-luvun kuvauksen merikäärmeestä antoi Grönlannin kansallispyhimys Hans Egede. Hänen mukaansa 6. heinäkuuta 1734 Grönlannin rannikon ohi kulkeneen laivan miehistö ulkomailla näki hirvittävän olennon, jota he eivät olleet koskaan ennen nähneet. Hirviö oli heidän laivaansa pidempi, ja sillä oli jättimäiset evät ja pieni pää.
– Toinen suosittu merikäärmehavainto tapahtui elokuussa 1848, kun kuninkaallisen laivaston HMS Daedalus -aluksen miehistö näki noin 18-metrisen otuksen matkalla Etelä-Atlantilla sijaitsevalle Saint Helenalle. Armeijan upseerien kuvauksen mukaan otus piti käärmeenmuotoista päätä veden yläpuolella, ja jotkut muut leimasivat sen myöhemmin norsuhylkeeksi ja jotkut muut jättiläiskalmariksi.
– Cadborosaurus Willsi eli Caddy on hyvin suosittu merikäärme, joka nousi usein otsikoihin sanomalehdissä ja raporteissa 1900-luvun alussa. Kerrotaan, että otus sai nimen, koska sitä nähtiin säännöllisesti Cadboro Bayssä Brittiläisessä Kolumbiassa.
– Japanista kotoisin olevan Kuiyo Maru -kalastusaluksen kalaverkkoon jäi kiinni raato Uuden-Seelannin rannikon lähellä vuonna 1997. Tämän ruhon sanottiin jääneen kuulumaan sukupuuttoon kuolleelle meriolennolle, joka tunnetaan nimellä plesiosaurus.
– Nova Scotian luonnonhistoriallisen museon eläintieteilijä Andrew Hebda esittää, että alueella on tehty yli 31 havaintoa tällaisista merihirviöistä viimeisten 140 vuoden aikana. Hebdan mukaan viimeisin tapaus raportoitiin vuonna 2007.
Yksi yleisimmistä yhtäläisyyksistä kaikkien näiden havaintojen välillä on noin käärmeen pituus merellä. Tämä yhtäläisyys on saanut epäilijätkin hahmottamaan, että laajalle levinneessä spekulaatiossa merihirviöiden olemassaolosta voisi olla perimmäinen totuuden elementti.
Skeptikot
Vaikka myyttisen olennon hyväksymisestä on vallinnut suurin piirtein yksimielisyys, teoria ei ole vailla epäilijöitään. Ihmiset, jotka ovat jättäneet huomiotta merikäärmehavainnot ja olentojen olemassaolon, uskovat, että nämä havainnot voivat olla tapauksia, joissa on tapahtunut erehdys.
Monet yritykset ovat pyrkineet ymmärtämään todellisuutta näiden merikäärmehavainnoista kertovien tarinoiden takana. Jotkut ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että nämä ”hirviöolennot” olivat vaeltavia valaita tai hylkeitä, jotka esiintyivät usein alueilla, jotka eivät ole niiden elinympäristöä. Valaiden, haiden, kalmarien ja jopa suurikokoisten ankeriaiden on sanottu sekoittuvan salaperäisiin merihirviöihin, mikä kumoaa niiden olemassaolon uskottavuuden. Tämä johtuu siitä, että kaikki merellä tehdyt havainnot käärmeestä on kuvattu siten, että otuksella on evät käyttövoimana. Koska valaiden ja haiden evien jänneväli on valtava, näiden nisäkkäiden ja olentojen sekoittaminen merihirviöiksi vaikuttaa todellakin uskottavalta.
Merestä kantautuneet kertomukset merikäärmeistä olivat useimmiten värittyneitä havaintoja, koska olentoa oli vaikea nähdä selvästi valtameren aallokossa kaukaa. Ja nuo tarinat, myös uutisoinnit ja maalaukset noista otuksista, ovat varmasti vaikuttaneet muihin havaintoihin, jotka synnyttivät samankaltaisia havaintoja.
Viime aikoina monet ovat kuitenkin tulleet esiin ja ehdottaneet, että kyseessä voisi olla airokala, joka on muinaisissa tarinoissa mainittu virheellisesti merikäärmeiksi, jotka kykenevät upottamaan laivoja. Biologien mukaan airokala voi kasvaa jopa 11 metriä pitkäksi ja kykenee myös uimaan käärmeen tavoin veden pinnalla. Ja tiedon puute kaurakaloista, jotka ovat vaarattomia ja joita tavataan matalissa vesissä hyvin harvoin, on varmaan kuvannut niitä hirviöinä, jotka hyökkäävät laivojen kimppuun ja syövät merimiehiä.
Olipa merihirviöitä sitten olemassa tai ovatko ne vain ylivilkkaiden mielten mielikuvitusta, ei voida kiistää sitä, että valtamerten syvyyksiin kätkeytyy monia salaisuuksia, jotka ovat vielä tuntemattomia meille. Samoin kuin legendasta Sinbadista, joka matkusti seitsemän meren halki, on tullut kuuluisa, myös teoria merikäärmeestä on saavuttanut suosiota, ja se on tarjonnut maailmalle mielenkiintoisen aiheen pohdittavaksi.
Disclaimer: Kirjoittajien tässä artikkelissa ilmaisemat näkemykset eivät välttämättä vastaa Marine Insightin näkemyksiä. Artikkelissa mahdollisesti käytetyt tiedot ja kartat on hankittu saatavilla olevista tiedoista, eikä niitä ole varmennettu minkään lakisääteisen viranomaisen toimesta. Kirjoittaja ja Marine Insight eivät väitä niiden olevan tarkkoja eivätkä ota mitään vastuuta niistä. Näkemykset ovat vain mielipiteitä, eivätkä ne muodosta ohjeita tai suosituksia lukijan noudatettavaksi.
Artikkelia tai kuvia ei saa jäljentää, kopioida, jakaa tai käyttää missään muodossa ilman tekijän ja Marine Insightin lupaa.