Tämä termi on ollut vuosien varrella lukuisten tieteellisten teosten ja oikeuden päätösten aiheena. Yleensä käytetään englanninkielistä termiä, mutta joskus myös latinankielistä: lex terrae tai legem terrae akkusatiivissa (eli silloin, kun termiä käytetään lauseen objektina).
Mitä se pitää sisälläänMuutos
Tuomarit ja asianajajat ovat jo vuosisatojen ajan todenneet, että sanoilla ”maan laki” viitataan tiettyihin oikeudellisiin vaatimuksiin. Esimerkiksi William Bereford, Justice of the Common Pleas, sanoi vuonna 1308, että tuolloin voimassa ollut ”maan laki edellyttää”, että vuokralaisen kutsuu kaksi kutsujaa. Vuonna 1550 John Pollard, joka oli serjeant-at-law ja myöhemmin alahuoneen puhemies, totesi, että miehen hakkaaminen ja haavoittaminen on yleensä ”maan lain vastaista” (poikkeuksia lukuun ottamatta).
Britannian ylituomari John Fineux totesi vuonna 1519, että ”Jumalan laki ja maan laki ovat kaikki yhtä” siinä mielessä, että ne molemmat suojelevat yleistä hyvää. Brittiläinen ylituomari John Vaughan selitti edelleen vuonna 1677, että aina kun maan laki julistaa lainsäädäntötoimella, mikä on jumalallinen laki, tuomioistuinten on pidettävä tätä lainsäädäntöä oikeana.
Englantilaiset juristit, jotka kirjoittivat legem terrae -käsitteestä viitaten Magna Cartaan, totesivat, että tämä termi käsittää kaikki lait, jotka ovat toistaiseksi voimassa lainkäyttöalueella. Esimerkiksi Edward Coke kirjoitti Magna Cartaa kommentoidessaan vuonna 1606: ”ketään ei saa vangita tai vangita muuten kuin per legem terrae, eli Englannin common law, statute law tai tavan mukaan”. Tässä yhteydessä ”tapa” viittaa vain paikalliseen tapaan, koska Englannin yleistä tapaa pidettiin osana common law’ta.
Coke totesi myös Common Pleasin päällikkötuomarina vuonna 1610 julkaisemassaan Proclamations-tapauksessa, että kuninkaan sanelut eivät kuulu maan lakiin: ”Englannin laki on jaettu kolmeen osaan, common law, statute law ja custom; mutta kuninkaan julistus ei ole mikään niistä.” Samana vuonna hän ratkaisi Dr. Bonham’s Case -tapauksen, ja U.S. Supreme Court keskusteli myöhemmin siitä, miten termi ”maan laki” olisi ymmärrettävä ottaen huomioon Coken päätös kyseisessä tapauksessa:
Lills of attainder, ex post facto -lait, lait, joilla julistetaan omaisuuden menettäminen, ja muut mielivaltaiset lainsäädäntötoimet, jotka esiintyvät niin usein Englannin historiassa, eivät koskaan olleet ristiriidassa maan lain kanssa; sillä huolimatta siitä, mitä lordi Cokelle annettiin Bonham’s Case -tapauksessa, 8 Reporter, 115, 118a, parlamentin kaikkivoipaisuus tavalliseen lakiin nähden oli ehdoton, jopa vastoin tavallista oikeutta ja järkeä.
Littleton Powys, King’s Benchin tuomari, kirjoitti vuonna 1704 viitaten Magna Cartaan: ”lex terrae ei rajoitu tavalliseen lakiin, vaan se käsittää kaikki muut lait, jotka ovat voimassa tässä valtakunnassa; kuten siviili- ja kanonisen oikeuden….” Vuonna 1975 valtiotieteilijä Keith Jurow väitti, että termi ”maan laki”, sellaisena kuin lordi Coke sen ymmärsi, sisältää vain common law:n. Tätä Jurowin väitettä kutsuttiin kuitenkin ”ilmeisen vääräksi” Brigham Young Law Schoolin professori Robert Riggsin vuonna 1990 julkaisemassa artikkelissa.
Vastaavuus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiinMuutos
Vuonna 1606 lordi Coke rinnasti tämän termin oikeudenmukaiseen prosessiin: ”But by the Law of the Land. Näiden sanojen oikeasta merkityksestä ja selityksestä, ks. Statute of 37 Edw. 3 cap. 8, jossa sanat, by the law of the Land, käännetään muotoon, without due process of Law…..” Justice Powys totesi niin ikään vuonna 1704: ”By the 28 Ed. 3.c.3. siellä sanat lex terrae, joita käytetään Mag. Char. käytetään, selitetään sanoilla due process of law; ja säännöksen merkitys on, että kaikkien sitoumusten on tapahduttava laillisen viranomaisen toimesta.”
Yhdysvaltojen korkein oikeus totesi vuonna 1855: ”Sanoilla ’due process of law’ oli epäilemättä tarkoitus ilmaista sama merkitys kuin Magna Chartan sanoilla ’by the law of the land’.”
Massachusettsin korkeimman oikeuden tuomari Lemuel Shaw kirjoitti vuonna 1857, että ”Lordi Coke itse selittää oman merkityksensä sanomalla, että ’maan laki’, sellaisena kuin se on ilmaistu Magna Chartassa, tarkoitti asianmukaista oikeudenkäyntiä, eli hyvien ja laillisten miesten nostamaa syytettä tai esitystä.”” Vuonna 1884 Yhdysvaltain korkein oikeus kuitenkin kutsui tätä väärinkäsitykseksi ja sanoi, että Coke ei koskaan tarkoittanut, että suuren valamiehistön suorittama syytteen nostaminen olisi ”olennainen osa ajatusta oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä rikosten syytteeseenpanossa ja rankaisemisessa, vaan se mainittiin vain esimerkkinä ja havainnollistuksena oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä, sellaisena kuin se todellisuudessa oli tapauksissa, joissa sitä tavanomaisesti käytettiin”. Tuomioistuin lisäsi:
Oikeudenmukaisella oikeudenkäynnillä tarkoitetaan kussakin osavaltiossa sitä maan lakia, joka saa arvovaltansa valtion luontaisista ja varatuista valtuuksista, joita käytetään niiden vapauden ja oikeudenmukaisuuden perusperiaatteiden rajoissa, jotka ovat kaikkien siviili- ja poliittisten instituutioidemme perustana ja joiden suurin turva on kansan oikeudessa säätää omat lakinsa ja muuttaa niitä mielensä mukaan.
1900-luvun lakimiehet samastivat toisinaan maan lain common law:iin sulkien pois muun lain. Salliessaan Hurtado-tapauksessa vaihtoehdon suuren valamiehistön uudelleenkäsittelylle tuomioistuin kuitenkin salli menettelyllisen uudistuksen, joka poikkesi common law -oikeudesta. Näin tehdessään tuomioistuin totesi, että maan lain tulisi kussakin osavaltiossa olla sopusoinnussa ”vapauden ja oikeudenmukaisuuden perusperiaatteiden” kanssa.
Miten se muuttuuMuutos
1700-luvun Englannissa lordi Coke kirjoitti, että jos parlamentti ”ei kumoa tai muuta common lawa, se pysyy edelleen….”. Hän sanoi myös, että parlamentin valta ja toimivalta on ”niin ylitsevuotava ja ehdoton, ettei sitä voida rajoittaa syiden tai henkilöiden osalta mihinkään rajoihin”, eikä edes Magna Carta estäisi myöhempiä säädöksiä, jotka olisivat ristiriidassa tuon suuren peruskirjan kanssa.
Kahdeksannellatoista vuosisadalla englantilainen oikeustieteilijä William Blackstone kirjoitti niin ikään, että maan laki ”ei ole riippuvainen kenenkään tuomarin mielivaltaisesta tahdosta, vaan se on pysyvää, pysyvää, kiinteää, muuttumatonta, jollei sitä muuteta parlamentin valtuuttamana”
. Ei ainoastaan lain sisällöllistä osaa eli oikeuden päätöksiä, vaan myös muodollista osaa eli menettelytapaa ei voida muuttaa muuten kuin parlamentin toimesta.”