By Miriam Yazdi
Jännitteet lääketieteen lääkäreiden ja sairaanhoitajien välillä ovat näyttäneet kasvavan tänä vuonna.
Vastakkainasettelu näyttää olevan seurausta sairaanhoitajille monissa osavaltioissa myönnetystä suuremmasta itsenäisyydestä. Lisäksi muutamat lääkärit ovat ilmaisseet halveksuntansa sitä kohtaan, että sairaanhoitajat kutsuvat itseään ”lääkäriksi”.
Mitä tämä merkitsee meille lääkäriyhteisönä? Huolimatta jännitteistä näiden kahden ammattikunnan välillä, on olemassa runsaasti esimerkkejä terveydenhuollon tiimeistä, jotka vaalivat myönteistä, tervettä ja symbioottista suhdetta kaikkien lisenssin omaavien jäsenten välillä.
Hae sairaanhoitajakouluja nyt
Olet ehkä osa sellaista ja tiedät, että epäilemättä potilaat hyötyvät terveydenhuoltotiimistä, joka on yhtenäinen. Mutta ennen kuin löydämme tien ulos raunioista, kaivetaanpa asiaa tarkemmin.
Vihamielisyys sairaanhoitajien ja lääkäreiden välillä on hyvin elävää ja joskus konkreettista. Tarkastellaan muutamia kiistakohtia, joista ensimmäinen on palkkakysymys.
Monissa laitoksissa sairaanhoitajat työskentelevät sellaisissa ympäristöissä, joissa he arvioivat, diagnosoivat, hoitavat ja määräävät lääkkeitä, ja heille maksetaan pienempää palkkaa kuin lääkärille samoista tehtävistä.
Etenkin niiden kahdenkymmenenkolmen osavaltion joukossa, jotka sallivat sairaanhoitajien harjoittaa ammattiaan itsenäisesti ilman lääkärin valvontaa, on suuri liike kohti samoja palkkaluokkia näiden kahden palveluntarjoajan välillä.
Mitä on siis parasta tehdä? Maksetaan kaikille samaa palvelua antaville palveluntarjoajille sama palkka? Vai laskea palkat, jotka ovat oikeassa suhteessa kouluttautumiseen, koulutukseen ja ammatin harjoittamisen laajuuteen?
Yrityksen näkökulmasta vastaus on helppo. Yritykset löytävät aina tekosyyn kallistaa palkka-asteikkoa omaksi edukseen, ja koulutustaso on täydellinen tekosyy. Näemme sen ADN:n ja BSN:n, LPN:n ja RN:n ja myöhemmin NP:n ja MD:n välisissä palkkaeroissa.
Toinen kiistakohta liittyy titteliin. Akateeminen maailma ja lääketiede jakavat ilahduttavasti tohtorin etuliitteen erillisillä poluilla ja käytännöillä. Kun kyse on kuitenkin potilashoidon maailmasta, tämä titteli on osa kiivasta keskustelua.
Hoitotyön tohtorit ansaitsevat tohtorin tutkinnon ja sen myötä tohtori-etuliitteen. Kuitenkin seisoessaan potilaan edessä kliinisessä ympäristössä jotkut väittävät, että DNP:n on harhaanjohtavaa esittäytyä tohtoriksi, jopa tuomittavaa, jos hän passiivisesti sallii potilaiden käyttää titteliä.
Kuka tahansa oletkin tai mikä on kantasi kussakin väitteessä, voidaan sanoa, että ego on riidan keskiössä.
Mutta jotta voisimme kasvaa ja edetä edistyksellisesti, meidän on laskettava egomme alas ja työstettävä oman järjestelmämme epäkohtia, ja sairaanhoitajien osalta ensimmäinen askel voisi olla NP-koulutusjärjestelmän tutkiminen.
Sairaanhoitajien akateemiset puitteet joutuvat lääkärisektorin taholta paljon tarkastelun kohteeksi, koska niiden rakenne eroaa jyrkästi lääketieteellisestä koulusta ja residenssistä. On kuitenkin tärkeää antaa ääni niille sairaanhoitajille, jotka kokevat kehittyneiden käytäntöjen ohjelmien puutteet.
Kohtaamalla NP:n akateemisen mallin heikkoudet voimme korjata ne ja kasvaa vahvemmiksi potilaiden ja ammatin vuoksi.
Sairaanhoitajakoulutus voi joskus olla abstraktia, ja sairaanhoitajat ovat ilmaisseet, että tämä on siirtynyt kehittyneen hoitotyön alueelle. Joihinkin opetussuunnitelmiin liittyy huolenaiheita, ja on esitetty väitteitä, joiden mukaan NP-opetussuunnitelmat eivät riitä tarjoamaan sairauden hallintaa.
Esimerkiksi joillakin lukukausilla saatetaan painottaa enemmän hoitotyön teoriaa ja keventää patofysiologiaa ja farmakologiaa. Näin ollen kliiniset harjoitukset saattavat olla jäsentymättömiä ja karuja. NP-opiskelijoiden on usein löydettävä omat ohjaajansa ja muotoiltava oma itsenäinen kliininen kokemuksensa.
Riippuen siitä, millainen opiskelija olet, tämä voi olla hyvä tai huono asia.
On sanomattakin selvää, että on olemassa tiukkoja edistyneen harjoittelun ohjelmia, jotka asettavat standardin muulle hoitoyhteisölle. Eri koulujen välillä tällä hetkellä vallitseva vaihtelu voi kuitenkin olla huolestuttavaa.
Sairaanhoitajien ammattikunnan jäseninä meidän on edistettävä laadukasta sairaanhoitajakoulutusta. Yhdessä voimme puolustaa kurssitoiminnan ja kliinisten opintojen rakenteen ja standardoinnin lisäämistä. Näiden muutosten myötä vaihtelut voivat alkaa kaventua, mikä johtaa kilpailukykyisempiin ja paremmin valmistautuneisiin ammatinharjoittajiin.
Toinen ehdotus on tukea liikettä, jonka tavoitteena on tehdä hoitotyön perustutkinnosta kandidaatin tutkinto ja lakkauttaa apulaistutkinnot. Teoriassa tämä muutos nostaisi ammattikuntaa vaikuttavalla tavalla.
Miten suhtaudutte näihin väitteisiin? Huudatko todennäköisemmin ”kaiken, mitä sinä osaat tehdä, minä osaan tehdä paremmin”? Vai seuraatko Aristoteleen toimintatapaa ja osallistut tiimiin, joka ymmärtää, että ”kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa”?
Epätäydellisinä olentoina etsimme vahvistusta, olipa se sitten muilta tai omalta itseltämme.
Todennäköisesti lobbaaminen molempien ammattien puolesta ja niitä vastaan jatkuu. Kyllä, tulee olemaan hetkiä, jolloin NP ei korjaa potilaita, kun heitä kutsutaan ”lääkäriksi”. Kyllä, tulee hetkiä, jolloin lääkäri tuntee itsensä uhatuksi kasvavasta ennakkohoitajien määrästä.
Joo, tulee olemaan hetkiä, jolloin sekä NP:t että MD:t korostavat koulutustaan ja kokemustaan, validoivat lääketieteellistä matkaansa ja sitä, mitä he kumpikin tekevät potilaidensa hyväksi…
Mutta se siitä!
Tärkeämpi kysymys tässä voisi olla, mitä lääkärit ja terveydenhoitajat tekevät potilaidensa hyväksi? Monta samanlaista asiaa, monta erilaista asiaa, mutta kaikki on kuitenkin tärkeää luotaessa monipuolista terveydenhuollon tiimiä, jossa on erilaiset taustat, koulutus ja kokemus.
Kun kaikki jäsenet voivat kokoontua yhteen ja sopia – tai sopia erimielisyydestä – parhaasta tavasta edetä potilaan hoidossa, väestö kukoistaa. Kun äänet ja mielipiteet annetaan kunnioittavasti – ja niitä kunnioitetaan – syntyy tehokas terveydenhuollon tiimi.
Kaikki terveydenhuollon työntekijät, joilla on kaikki lupakirjat, voivat ryhtyä toimiin oman ammattikuntansa parantamiseksi, ymmärtää ja kunnioittaa kollegojemme suuntaa ja kokoontua yhteen luodakseen tiimin, joka asettaa egon viimeiseksi ja potilaat ensimmäiseksi.
Tittelistämme ja vuosien kokemuksestamme riisuttuna olemme vain ihmisiä, jotka huolehtivat ihmisistä. Työskentely monipuolisessa ja yhtenäisessä tiimissä täyttää aukkoja, joita on yhden ainoan henkilön vastaanotolla.
Seuraavaksi: Nursing Is In Transformation, And That’s Good For Nurses