A. Pappien ja leeviläisten tehtävät.
1. (1) Papit ovat vastuussa pyhäköstä ja pappeudesta.
Silloin Herra sanoi Aaronille: ”Sinä ja sinun poikasi ja isäsi suku sinun kanssasi kantavat pyhäkköön liittyvän vääryyden, ja sinä ja sinun poikasi sinun kanssasi kantavat pappeuteesi liittyvän vääryyden.
a. Sinä ja sinun poikasi ja isäsi suku: Papit – eli Aaron, hänen poikansa ja heidän jälkeläisensä – kantavat pyhäkköön ja pappeuteen liittyvän vääryyden. He olivat vastuussa Jumalalle.
b. Teidän on kannettava vääryys: Tämä on toinen puoli Aaronin etuoikeudesta Jumalan valittuna pappina, kuten osoitettiin sauvan nupouttamisella luvussa 17. Tämä on toinen puoli Aaronin etuoikeudesta Jumalan valittuna pappina. Mooseksella oli valtuudet Jumalalta, mutta hänellä oli myös tilivelvollisuus.
i. Jumala ei koskaan anna auktoriteettia ilman tilivelvollisuutta; nämä kaksi kuuluvat aina yhteen. Jos Jumala antaa jollekulle johtajuuden ja odottaa, että muut alistuvat hänen järjestyksessään, Jumalalla on myös erityinen tilivelvollisuus kyseistä henkilöä kohtaan.
2. (2-7) Leviläiset ovat Jumalan valitsemia apulaisia papeille heidän palvelutehtävässään alttarilla ja ilmestysmajalla.
”Tuo myös mukanasi veljiäsi isäsi sukukunnasta Leevin sukukunnasta, että he liittyisivät seurakuntaasi ja tulisivat palvelemaan sinua niin kauan, kun sinä ja poikasi olette kanssasi todistajan majan edessä. Heidän on huolehdittava sinun tarpeistasi ja kaikista asumuksen tarpeista; mutta he eivät saa tulla lähellekään pyhäkön ja alttarin esineitä, etteivät he kuolisi, he ja myös sinä. Heidän on oltava teidän kanssanne ja huolehdittava ilmestysmajan tarpeista ja kaikista ilmestysmajan töistä; mutta ulkopuolinen ei saa tulla lähellekään teitä. Ja teidän on huolehdittava pyhäkön tehtävistä ja alttarin tehtävistä, ettei israelilaisiin kohdistuisi enää vihaa. Katso, minä itse olen ottanut veljesi, leeviläiset, israelilaisten joukosta; he ovat lahja teille, Herran antama lahja, tekemään ilmestysmajan töitä. Sen tähden sinä ja sinun poikasi, jotka ovat mukanasi, hoitakaa pappeutenne kaikessa alttarilla ja esiripun takana, ja teidän on palveltava. Minä annan teille pappeutenne lahjaksi palvelua varten, mutta ulkopuolinen, joka tulee lähelle, on surmattava.”
a. Tuo mukanasi veljesi Leevin sukukunnasta: Aaron itse oli Leevin sukukunnasta. Vaikka vain hänelle ja hänen jälkeläisilleen annettiin pappeus, koko Leevin heimolla oli erityinen kutsumus auttaa Aaronia ja pappeja.
b. Että he liittyisivät sinuun ja palvelisivat sinua: Leviläiset olivat pappien viran tukiväkeä. Heillä ei ollut näkyvää asemaa, mutta he olivat tärkeitä kulissien takaisen palvelunsa vuoksi.
c. He eivät saa tulla lähellekään pyhäkön ja alttarin esineitä: Leviläiset eivät saaneet tehdä sitä, mitä papit tekivät. Samalla tavalla Uusi testamentti sanoo, että me kaikki olemme ruumiin eri ”osia”, joilla jokaisella on erityiset lahjat ja kutsumukset (1. Kor. 12:4-7).
B. Pappien ja leeviläisten etuoikeudet.
1. (8-20) Esikoiset ja pyhitetyt osuudet kuuluvat papille.
Ja Herra puhui Aaronille: ”Tässä, minä itse olen antanut myös sinulle vastuullesi kohoamisuhrini, kaikki israelilaisten pyhät lahjat; olen antanut ne osuudeksi sinulle ja sinun pojillesi, ikuiseksi määräykseksi. Tämä on sinun kaikkein pyhimpiä, jotka on varattu tulesta: jokainen heidän uhrilahjansa, jokainen jyväuhri, syntiuhri ja vikauhrilahja, jonka he toimittavat minulle, olkoon kaikkein pyhin sinulle ja sinun pojillesi. Pyhimmässä paikassa teidän on syötävä se; jokainen miespuolinen syököön sen. Se olkoon teille pyhä. Tämäkin on teidän: heidän lahjansa korotusuhri ja kaikki israelilaisten aaltouhrit; minä olen antanut ne teille ja teidän pojillenne ja tyttärillenne, jotka ovat teidän kanssanne, ikuisiksi ajoiksi. Jokainen, joka talossasi on puhdas, saa syödä sitä. Kaiken parhaan öljyn, kaiken parhaan uuden viinin ja viljan, heidän esikoisuutensa, jonka he uhrasivat Herralle, minä olen antanut teille. Kaikki ensikypsät hedelmät, joita heidän maallaan on ja jotka he tuovat Herralle, ovat sinun. Jokainen, joka talossasi on puhdas, saa syödä sitä. Kaikki, mitä Israelissa on, olkoon sinun. Kaikki, mikä ensimmäisenä avaa kaiken lihan kohdun, jonka he tuovat Herralle, olipa se ihminen tai eläin, on sinun; ihmisen esikoinen sinun on kuitenkin lunastettava, ja saastaisen eläimen esikoisen sinun on lunastettava. Ja ne, jotka on lunastettu uhratuista eläimistä, lunastakaa kuukauden ikäisinä, arvionne mukaan viidestä hopeasekkelistä, pyhäkön sekelin mukaan, joka on kaksikymmentä geraa. Mutta lehmän esikoinen, lampaan esikoinen tai vuohen esikoinen älkää lunastako; ne ovat pyhiä. Ripottele niiden veri alttarille ja polta niiden rasva tuliuhrina suloiseksi tuoksuksi Herralle. Ja niiden liha olkoon sinun, niin kuin aaltorinta ja oikea reisi ovat sinun. Kaikki pyhät kohoamisuhrit, jotka israelilaiset uhraavat Herralle, minä annan sinulle ja sinun pojillesi ja tyttärillesi, jotka ovat kanssasi, ikuisiksi ajoiksi; se on suolainen liitto ikuisiksi ajoiksi Herran edessä sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, jotka ovat kanssasi.”” Silloin Herra sanoi Aaronille: ”Sinulla ei saa olla perintöosaa heidän maassaan, eikä sinulla saa olla mitään osuutta heidän keskuudessaan; minä olen sinun osuutesi ja perintöosasi israelilaisten keskuudessa.”
a. Tässä minä itse olen antanut sinulle vastuullesi myös korotusuhrini: Korotusuhrit tuotiin Jumalalle osana rauhanuhria (2. Moos. 29:28, 3. Moos. 7:14), nasiirilaisen vihkimysuhrina (4. Moos. 6:20) ja kiitosuhrina (4. Moos. 15:19-21). Korotusuhrissa valitun eläimen osa (rinta tai reisi) kohotettiin tai heilutettiin Herran edessä.
i. Sen jälkeen tuo valittu lihaosuus oli papille ja hänen perheelleen ja sitä pidettiin pyhänä – joten se piti syödä pyhässä paikassa.
b. Jokainen heidän uhrilahjansa: Pappi sai myös osia jyväuhrista, syntiuhrista ja syntiuhrista sekä vikauhrista; myös öljyn, viinin ja viljan lahjat sekä kypsät hedelmät esikoisuhreista tuli antaa papeille. Näin pappisvirkaa elätettiin Israelissa.
c. Kaikki, mikä ensimmäisenä avaa kaiken lihan kohdun: Kun esikoinen tuotiin ilmestysmajaan joko annettavaksi tai rahalla lunastettavaksi, se kuului myös papille.
d. Minä olen antanut teille ja teidän pojillenne ja tyttärillenne, jotka ovat kanssanne, ikuisiksi ajoiksi: Kaikki nämä kuuluivat papeille, ja oli elintärkeää, että israelilaiset täyttivät velvollisuutensa tuoda nämä tavarat – Jumala kutsuu sitä ikuiseksi suolaliitoksi.
i. Suola puhuu puhtaudesta, säilymisestä ja kustannuksista. Suolaliitto on siis puhdas liitto (suola pysyy puhtaana kemiallisena yhdisteenä), suolaliitto on kestävä liitto (suola saa asiat säilymään ja kestämään) ja suolaliitto on arvokas liitto (suola oli kallista).
ii. Spurgeon suolaliitosta: ”Tällä tarkoitettiin sitä, että se oli muuttumaton, katoamaton liitto, joka kestäisi niin kuin suola saa asiat kestämään, niin ettei se ole altis mätänemään tai turmeltumaan.”
iii. Tapojen mukaan ystävyysside solmittiin suolan syömisen kautta. Sanottiin, että kun oli kerran syönyt miehen suolaa, oli hänen ystävänsä loppuelämäkseen.
e. Sinulla ei saa olla perintöä heidän maallaan: Vaikka papeilla oli oikeus saada paljon, häneltä riistettiin myös perintö heidän maastaan; heille ei annettu pysyvää osuutta maasta, koska Jumala sanoi: ”Minä olen teidän osuutenne ja perintönne.”
i. Kuinka kallisarvoinen paikka onkaan sanoa: ”Herra on minun osani”! Herra, sinä olet minun perintöosani ja maljani, sinä pidät yllä minun osuuttani (Ps. 16:5). Lihani ja sydämeni horjuvat, mutta Jumala on sydämeni voima ja osani iankaikkisesti (Ps. 73:26). Minä huusin sinua, Herra, ja sanoin: ”Sinä olet minun turvani, minun osani elävien maassa” (Ps. 142:5).”
ii. Kun Jumala on osuutemme, hän on perintömme – toivomme, johon luotamme tulevaisuutemme suhteen. Me olemme tyytyväisiä Hänessä. Koska me kaikki olemme kuninkaallinen papisto (1. Piet. 2:9), meillä kaikilla on Herra osuutenamme.”
2. (21-24) Leviläisille annetut kymmenykset.
”Katso, minä olen antanut leeviläisille kaikki Israelin kymmenykset perinnöksi vastineeksi siitä työstä, jota he tekevät, työstä, jota tehdään ilmestysmajassa. Tämän jälkeen israelilaiset eivät saa lähestyä ilmestysmajaa, etteivät he kantaisi syntiä ja kuolisi. Mutta leeviläiset suorittavat ilmestysmajan työtä, ja he kantavat heidän syntinsä; se olkoon laki ikuisesti, teidän sukupolvienne ajan, että heillä ei ole Israelin lasten keskuudessa perintöosaa. Sillä Israelin lasten kymmenykset, jotka he uhraavat korotusuhrina Herralle, minä olen antanut leeviläisille perinnöksi; sentähden olen sanonut heille: ’Israelin lasten keskuudessa heillä ei saa olla perintöosaa.'”
a. Olen antanut leeviläisille kaikki Israelin kymmenykset: Jumala käski antaa kymmenykset (kymmenen prosentin lahjoitus tuloistaan) leeviläisille heidän elatukseensa. Kymmenykset kuuluvat Jumalalle (Hän sanoo, että olen antanut, joten ne ovat hänen annettavanaan), mutta hän antaa ne leeviläisille.
i. Kun israelilainen ei antanut kymmenyksiä, hän ei ryöstänyt leeviläistä – vaikka rahat päätyivätkin hänelle. He ryöstivät Jumalaa (Mal. 3:8-10), koska Jumala sai kymmenykset antajalta ja antoi ne leeviläisille.
ii. Jotkut ajattelevat nykyään, että kymmenykset, koska ne menivät leeviläisten (jotka olivat tavallaan valtion työntekijöitä muinaisessa Israelissa) elättämiseen, kuuluvat nykypäivän valtionverojen piiriin ja että Vanhassa testamentissa mainittu vapaasta tahdosta antaminen vastaa Uuden testamentin antamisen painotusta. Voimme sanoa, että Uusi testamentti ei missään nimenomaisesti käske kymmenysten antamista, mutta se puhuu siitä varmasti myönteisessä valossa, jos se tehdään oikealla sydämellä (Luuk. 11:42).
iii. On myös tärkeää ymmärtää, että kymmenysten antaminen ei ole Mooseksen laista riippuvainen periaate; kuten Hepr. 7:5-9 selittää, Jumala harjoitti ja kunnioitti kymmenysten antamista jo ennen Mooseksen lakia.
iv. Se, mistä Uusi testamentti puhuu hyvin selkeästi, on antamisen periaate; että antamisen tulee olla säännöllistä, suunnitelmallista, oikeasuhtaista ja yksityistä (1. Kor. 16:1-4); että sen tulee olla anteliasta, vapaasti annettua ja iloista (2. Kor. 9).
v. Koska Uudessa testamentissa ei korosteta kymmenysten antamista, siitä ei ehkä olla kristittyjen kohdalla tiukkoja (vaikka jotkut kristityt vastustavatkin kymmenysten antamista oman edun tavoittelun perusteella); mutta koska antamisen tulee olla suhteellista, meidän tulisi antaa jokin prosenttiosuus – ja kymmenen prosenttia on hyvä vertailukohta – ja lähtökohta! Joillekin kymmenen prosentin antaminen ei ole läheskään tarpeeksi; toisille viisi prosenttia voi olla nykyhetkellä valtava uskonaskel.”
vi. Jos kysymyksemme on: ”Kuinka vähän voin antaa ja silti olla Jumalalle mieluinen?”, sydämemme ei ole lainkaan oikeassa paikassa. Meillä pitäisi olla joidenkin varhaiskristittyjen asenne, jotka pohjimmiltaan sanoivat: ”Emme ole kymmenyksen alaisia – voimme antaa enemmän!” Antaminen ja taloudenhoito on hengellinen kysymys, ei pelkästään taloudellinen (Luuk. 16:11).
b. Vastineeksi työstä, jota he tekevät: Jumala antoi kymmenykset myös leeviläisille palkkana, ei lahjoina. Koska leeviläiset olivat omistautuneet Jumalan, Jumalan kansan ja Jumalan asioiden palvelemiseen, oli oikein, että Jumala tuki heitä – israelilaisten kymmenysten kautta.
i. Vastineeksi työstä, jota he suorittavat tarkoittaa, että leeviläisillä oli ”oikeus” odottaa saavansa tukea kymmenysten kautta. Paavali esittää saman periaatteen evankeliumin palvelijoita varten Uudessa testamentissa (1. Kor. 9:7-14); mutta osoittaa kuitenkin myös, että silloin kun se on evankeliumin kannalta parempi, oikeudesta tulisi vapaaehtoisesti luopua Jumalan kunniaksi (1. Kor. 9:15).
ii. Kuitenkin kerran kolmessa vuodessa kymmenykset kerättiin ja jaettiin paitsi leeviläisille myös Israelin köyhille ja tarvitseville (5. Moos. 14:28-29).
c. Leviläiset suorittavat ilmestysmajan työt, ja he kantavat heidän syntivelkansa: Tämä osoittaa, että leeviläisillä oli myös erityinen vastuu. Jos heitä oli tarkoitus elättää kymmenyksillä, heidän oli tehtävä työ ja tehtävä se ahkerasti.
i. Harva asia lienee pahempi kuin se, jota tuetaan Jumalan kansan lahjoilla ja joka on laiska työssään; jos joku ryöstää työnantajaansa laiskuudellaan, kuinka paljon enemmän sitten evankeliumin palvelija.
d. Israelin lasten joukossa heillä ei saa olla perintöä: Aivan kuten pappien kohdalla, kyseessä oli vaihtokauppa. Leviläisillä ei ollut parasta molemmista maailmoista; heillä ei ollut henkilökohtaista perintöä maasta, kuten muilla heimoilla oli.
i. Niiden, jotka saavat tukea Jumalan kansan lahjoitusten kautta, pitäisi odottaa, että heillä ei olisi parasta molemmista maailmoista; he eivät tule olemaan rikkaita tässä elämässä, vaikka heidän pitäisi olla hyvinvoivia. On väärin, että seurakunta pitää pastorin ”nöyränä” köyhyyden kautta, ja yhtä väärin, että pastori käyttää Jumalan kansan lahjoja elääkseen Jumalan kansan yläpuolella.
3. (25-32) Leviläiset antavat kymmenykset papeille.
Silloin Herra puhui Moosekselle sanoen: ”Puhu näin leeviläisille ja sano heille: ”Kun otatte israelilaisilta kymmenykset, jotka minä olen antanut teille heiltä perinnöksi, niin uhratkaa siitä Herralle korotusuhri, kymmenesosa kymmenyksistä.” Näin sano leeviläisille: ”Kun otatte israelilaisilta kymmenykset, jotka minä olen antanut teille perinnöksi, niin uhratkaa niistä Herralle korotusuhri, kymmenesosa kymmenyksistä. Ja teidän korotusuhrinne luettakoon teille niin kuin puimaton jyvät ja viinikellarin täyteys. Näin sinun on myös uhrattava Herralle korotusuhri kaikista kymmenyksistäsi, jotka saat israelilaisilta, ja anna siitä Herran korotusuhri papille Aaronille. Kaikista lahjoistasi uhraa jokainen Herralle kuuluva korotusuhri, kaikista parhaista lahjoista, niiden vihityistä osista. Sentähden sanokaa heille: Kun olette nostaneet parhaan niistä, niin loput luettakoon leeviläisille niin kuin puimurin ja viinikellarin tuotto. Voitte syödä sitä missä tahansa, te ja teidän perheenne, sillä se on teidän palkkanne työstänne ilmestysmajassa. Älkääkä tehkö syntiä sen tähden, kun olette nostaneet siitä parhaat palat. Mutta älkää häpäiskö israelilaisten pyhiä lahjoja, ettette kuolisi.”
a. Kymmenesosa kymmenyksistä: Leviläiset itse eivät olleet vapautettuja kymmenyksen maksamisesta. Heidänkin tuli antaa kymmenesosa (ja paras heistä annettiin kymmenyksenä) Herralle, ja Herra antoi sen papeille.
i. Oli tärkeää, että leeviläiset oppivat olemaan myös antajia; se, että heitä elätettiin Jumalan kansan lahjoitusten avulla, ei tarkoittanut, ettei heidän tarvinnut antaa. Meidän kaikkien on opittava olemaan antajia, koska Jumala on antaja, ja meidät muutetaan Jeesuksen kuvaksi.
b. Kaikista lahjoistanne uhratkaa jokainen Herralle kuuluva korotusuhri: Meille ei kerrota, pitikö pappien antaa kymmenykset siitä, mitä he saivat; oletettavasti he eivät tehneet niin – koska pappien omaisuutta pidettiin pyhänä, eivätkä muut kuin pappisperheet saaneet käyttää sitä.
i. Tämä luku osoittaa selvästi, että israelilaisen antamisvelvollisuus oli paljon muutakin kuin pelkkä kymmenesosa (kymmenen prosentin antaminen); israelilaisen oli myös annettava esikoiset (4. Moos. 18:12) kaikesta tuotannostaan ja lampaidensa ja karjojensä esikoiset (4. Moos. 18:15), ja kummastakin annettiin papeille ja/tai leeviläisille tarkoitetut osuudet.
ii. Esikoiset ja ensisynnyttäjät olivat ”riskialtista” antamista; maasi ei ehkä tuottanut enää paljonkaan satoa eikä lehmäsi tai uuhesi ehkä synnyttänyt enää uudestaan – silti ensisynnyttäjät kuuluivat silti Jumalalle, ja ne annettiin papeille. Jumala lupasi siunata tätä esikoisten ja esikoisten antamista uskossa: Kunnioittakaa Herraa omaisuudellanne ja kaiken hedelmällisyytenne ensimäisillä hedelmillä, niin että navettanne täyttyvät yltäkylläisyydestä ja astianne pursuavat uutta viiniä. (Sananlaskut 3:9-10)
iii. Tämä ei ollut Israelin vaadittujen lahjoitusten loppu; heitä käskettiin myös jättämään osa pelloistaan korjaamatta, jotta köyhät voisivat syödä niistä (3. Moos. 19:9-10), jokaiselta perheeltä vaadittiin joka vuosi pääsiäisuhri (2. Moos. 12:43-47), joskus vaadittiin temppelivero (Nehem. 10:32-33) tai erityinen vero (4. Moos. 32:28-29).
iv. On vaikea arvioida tarkalleen, kuinka paljon esikoisten ja esikoisten velvoitteet olivat; ne vaihtelivat perheestä toiseen. Mutta Israelin tosiasiallisesti vaadittu lahjoitus oli paljon enemmän kuin kymmenen prosenttia (kymmenys).
v. Jotkut sanovat, että 5. Moos. 12:6 puhuu toisesta annettavasta kymmenestä prosentista (jota joskus kutsutaan ”juhlakymmenykseksi”), mutta asiayhteydessä 5. Moos. 12 puhuu vain siitä, minne kymmenys oli tuotava, eikä käske ylimääräisen kymmenyksen tuomista; toiset ovat sanoneet, että 5. Moos. 14:28-29 puhuu toisesta kymmenyksestä (jota joskus kutsutaan ”köyhien kymmenykseksi”), joka on tuotava joka kolmas vuosi, mutta koska siinä puhutaan kymmenyksestä ja koska se menee myös leeviläisille eikä vain köyhille, on parasta ymmärtää, että kyseessä ei ole ylimääräinen kymmenys, vaan käsky siitä, että kerran kolmessa vuodessa kymmenys on myös köyhien eikä vain leeviläisten käytettävissä.
vi. Vaaditun lahjoituksen lisäksi Israelia pyydettiin antamaan vapaasta tahdosta lahjoituksia: Tässä luvussa puhutaan vapaaehtoisesti annetuista uhreista, joista korotusuhri meni papeille (4. Moos. 18:9-11).
vii. Tämä ei ollut Israelin vapaaehtoisten lahjoitusten loppu, vaan heitä pyydettiin antamaan myös erityishankkeisiin (kuten ilmestysmajan rakentamiseen, 2. Moos. 35:4-9) ja vapaasta tahdosta köyhille annettavia lahjoituksia.