Lijonakala, (Pterois), myös kirjoitusasultaan leijonakala tai leijonakala, jota kutsutaan myös kalkkunakalaksi tai palokalaksi, jokin useista skorpionikalojen heimoon Scorpaenidae (järjestys Scorpaeniformes) kuuluvista näyttävistä indoeurotyynenmeren kalalajeista. Leijonakalat ovat tunnettuja myrkyllisistä eväpiikeistään, jotka pystyvät tuottamaan kivuliaita, joskin harvoin kuolemaan johtavia pistohaavoja. Kaloilla on suurennetut rintaevät ja pitkänomaiset selkäevän piikit, ja kullakin lajilla on erityinen kuvio, jossa on rohkeita, seepraalimaisia raitoja. Häiritessään kalat levittävät ja esittelevät evänsä, ja jos niitä edelleen painostetaan, ne esittelevät ja hyökkäävät selkäpiikeillään.
Yksi tunnetuimmista lajeista on punainen leijonakala (Pterois volitans), vaikuttava kala, jota kalaharrastajat joskus pitävät. Se on punaisen, ruskean ja valkoisen raidallinen ja kasvaa noin 30 cm:n (12 tuuman) pituiseksi. Punainen leijonakala on kotoisin Etelä-Tyynenmeren riuttaekosysteemeistä.
Punainen leijonakala vakiintui 2000-luvun alussa riuttaekosysteemeihin Yhdysvaltojen itärannikolla, Meksikonlahdella ja Karibianmerellä. Sen nopea lisääntymisnopeus yhdistettynä luonnollisten vihollisten puuttumiseen näillä alueilla johti siihen, että se hävitti paikallisia riuttakaloja ja se luokiteltiin vieraslajiksi. Luonnonvarojen hoitajat epäilevät, että lemmikkieläinten omistajat päästivät leijonakaloja tarkoituksellisesti mereen Floridan Atlantin rannikolla 1980-luvulta alkaen, mutta vuoden 1992 hurrikaani Andrew’n lemmikkieläinkaupoille aiheuttamat vahingot ovat saattaneet päästää myös muita karkaamaan.
Näihin Länsi-Atlantin elinympäristöihin tunkeutui myös toinen leijonakalalaji, Milesin tulenkala (P. miles; kutsutaan myös pirun tulenkalaksi). Milesin palokala on kotoisin Intian valtamerestä, Punaiselta mereltä ja Persianlahdelta, mutta vuoteen 2016 mennessä se oli perustanut ainakin yhden lisääntymiskannan myös Kyproksen etelärannikolle. Tutkijat epäilevät, että laji on tullut Välimeren altaaseen Suezin kanavan kautta.