Zebulon M. Pike, 1800-luvun alku
Sotaministeriön käskystä luutnantti Zebulon Montgomery Pike lähti kahdella veneellä kahdesta luutnantista, kirurgista, kersantista, kahdesta alikersantista, 16:sta sotamiehestä ja yhdestä tulkkipalvelijasta koostuvalla joukolla kohti rannikkoa, joka lähti kahdella veneellä Belle Fontainesta lähellä St. Louisista, Missourin osavaltiosta, 15. heinäkuuta 1806 tarkoituksenaan ”tutkia Louisianan sisäosia.”
Hänen seurassaan oli Osage- ja Pawnee-intiaanien päälliköitä ja päälliköitä, joiden kansojen läpi retkikunnan oli tarkoitus kulkea. Hän otti mukaansa myös joukon naisia ja lapsia, jotka olivat palaamassa omiin kansakuntiinsa pottawatomien vankeudesta, kun Yhdysvaltain hallitus oli vapauttanut heidät. La Charetteen saavuttiin 21. heinäkuuta, jossa Pike löysi odottamassa luutnantti James B. Wilkinsonin, tohtori John H. Robinsonin ja toisen tulkin, jotka kaikki olivat lähteneet matkaan jo aiemmin.
Syyskuun 6. päivänä komppania saapui Kansasin nykyisen Hardingin kaupungin läheisyyteen ja ylitti Osage-joen Neosho-laaksosta erottavan kuilun. Kymmenentenä päivänä hän saavutti Neosho- ja Verdigris-jokien välisen jakolinjan, ja 11. päivänä hän leiriytyi jälkimmäisen joen varrelle, ei kaukana nykyisen Bazaarin kaupungin lähistöltä Chasen piirikunnassa Kansasissa.
Kauniit, luonnonkukkien peittämät ja runsaasti riistaa kasvattamat preeriat herättivät Piken lämpimimmät ylistyslaulut. Syyskuun 12. päivänä hän kirjoitti, että erään kukkulan huipulta hän näki yhdellä silmäyksellä alla olevalla kukkivalla tasangolla puhveleita, hirviä, peuroja, antilooppeja ja panttereita. Tämä oli kanza- tai kaw-intiaanien metsästysaluetta, ja eläimiä alkoi näkyä lähes lukemattomasti. Retkikunta kulki 14. päivänä koko päivän loputtoman puhvelilauman läpi, joka vain avasi rivinsä päästääkseen tunkeilijat ohi ja sulkeutui taas kuin mitään ei olisi tapahtunut. Viidentenätoista päivänä ohitettiin suuri asumaton kanza-intiaanien leiri, ja Pike havaitsi kaukaisuudessa puhveleita juoksemassa, mikä viittasi joko intiaanien tai valkoisten miesten läsnäoloon. Tänä päivänä hän leiriytyi lähelle nykyistä Tampaa Marionin piirikunnassa. Kaksi päivää myöhemmin hän saavutti Smoky Hill -joen, ja tämän jälkeen riista alkoi vähetä. Hän jatkoi matkaansa Saline-joen suulle, jonne hän saapui 18. syyskuuta, kääntyi sieltä lähes suoraan pohjoiseen ja saavutti 25. syyskuuta Pawneen kylän lähellä nykyistä Scandian kaupunkia Republicin piirikunnassa. Pike oli nyt Kansasjoen republikaanisella haaralla ylitettyään Great Saline- ja Little Saline -joen sekä Solomon’s Forkin.
Pawnee-miehet
Jossain vaiheessa ennen kuin Pike lähti St. Louisista, Missourin osavaltiosta, uutiset hänen suunnitellusta retkikunnastaan kantautuivat Uuden Espanjan (Meksikon) kuvernöörille, ja hänen pysäyttämisekseen lähetettiin luutnantti Malgaresin komennossaan runsaan kolmensadan espanjalaisen sotilaan ryhmä. Saline- ja Republican-jokien suun välillä Pike ylitti tämän ryhmän jäljet, mutta oli onnekas, sillä hän ei joutunut tuolloin kosketuksiin espanjalaisten kanssa. Malgares oli käynyt Pawneen kylässä ennen Piken saapumista sinne ja pyrkinyt myrkyttämään intiaanien mielet amerikkalaisia vastaan. Hän oli myös osittain onnistunut siinä, sillä kun Pike piti 29. syyskuuta suuren neuvonpidon heimon kanssa, hän huomasi, että pawnee-päälliköt olivat taipuvaisia katsomaan halveksuvasti hänen pientä, 20 valkoisen sotilaan vahvuista joukkoa, joka ei todellakaan ollut yhtä vaikuttava kuin Malgaresin suuret espanjalaiset joukot. Tästä neuvostosta Pike antaa retkipäiväkirjassaan seuraavan selkeän selostuksen:
”Espanjan hallitus takavarikoi muistiinpanot, jotka tein Pawnee-kansan kanssa pidetyssä suuressa neuvostossa, sekä kaikki puheeni eri kansoille. Mutta saattaa olla mielenkiintoista huomata tässä, siltä varalta, että niitä ei koskaan palautettaisi, että espanjalaiset olivat jättäneet useita lippujaan tähän kylään, joista yksi oli ylhäisön ovella ylhäisön päivänä; ja erinäisten vaatimusten ja syytösten joukossa, jotka annoin heille, oli se, että mainittu lippu olisi luovutettava minulle ja että sen tilalle olisi vastaanotettava ja nostettava yksi Yhdysvaltojen lippu. Tämä lienee vienyt kansojen ylpeyden hieman liian pitkälle, sillä kylässä oli viime aikoina ollut suuri joukko espanjalaista ratsuväkeä, joka oli tehnyt nuorten miesten mieleen suuren vaikutuksen heidän voimastaan, seurauksistaan ja muusta sellaisesta, jota esiintymiseni 20 jalkaväen sotilaan kanssa ei mitenkään ollut omiaan poistamaan. Kun päälliköt olivat vastanneet puheeni eri osiin, mutta vaikenivat lipusta, toistin jälleen vaatimukseni lipusta ja lisäsin, että kansalla ei voinut olla kahta isää; että heidän oli joko oltava espanjalaisten lapsia tai tunnustettava amerikkalainen isänsä.’
Joitakin aikoja kestäneen hiljaisuuden jälkeen eräs vanha mies nousi, meni ovelle, otti Espanjan lipun alas, toi sen ja laski sen jalkojeni juureen, otti sitten vastaan Amerikan lipun ja kohotti sen sauvan päälle, joka oli äskettäin kantanut hänen katolisen majesteettinsa lippua. Tämä herätti suurta tyydytystä Osageissa ja Kawissa, jotka kumpikin ilmoittivat olevansa Amerikan suojeluksessa. Huomatessani, että kaikki neuvoston jäsenet olivat surun sumentamia, ikään kuin jokin suuri kansallinen onnettomuus olisi kohtaamassa heitä, otin kiistanalaiset värit esille ja sanoin heille, että koska he olivat nyt osoittaneet olevansa velvollisuudentuntoisia lapsia tunnustamalla suuren amerikkalaisen isänsä, en halunnut saattaa heitä hämmennyksiin espanjalaisten kanssa, sillä amerikkalaisten toiveena oli, että heidän punaiset veljensä pysyisivät rauhassa omien tulipalojensa ympärillä eivätkä sekaantuisi mihinkään kiistaan valkoisen kansan kanssa; Ja koska pelkäsin, että espanjalaiset saattaisivat palata sinne uudelleen voimin, palautin heille heidän lippunsa, mutta määräsin, ettei sitä enää koskaan nostettaisi täällä ollessamme.’ Tästä kuului yleinen suosionosoitus, ja syytökseen kiinnitettiin erityistä huomiota.”
Piken retkikunta Kansasissa Kartta
Näin Yhdysvaltojen lippu nostettiin ensimmäisen kerran nykyisen Kansasin osavaltion alueella 29. syyskuuta 1806.
Hankittuaan intiaaneilta hevosia Pike lähti Pawneen kylästä 7. lokakuuta ja otti suunnan hiukan etelän suunnasta länteen. Kahdeksantena päivänä hän tuli jälleen espanjalaisten polulle, ja eräässä leirissä hän laski 59 nuotiota, mikä merkitsi 354 sotilaan joukkoa, kun yhtä nuotiota kohti oli kuusi miestä. Solomon’s Fork ylitettiin jälleen 9. päivänä paljon kauempana lännessä, ja täältä löytyi toinen espanjalaisten leiri. Joukko saavutti Smoky Hill Forkin 13. päivänä, ei kaukana Russellin ja Ellsworthin kreivikuntien rajasta, ja seuraavana päivänä se saapui Arkansas- ja Kansas-jokien väliselle jakolinjalle. Täällä Pike ja pieni ryhmä eksyivät preerialla, eivätkä löytyneet useaan päivään, ja retkikunta jatkoi sillä välin matkaansa Arkansas-joelle, jossa Piken johtama kadonnut ryhmä tavoitti sen. Joki ylitettiin 19. päivänä.
Tässä vaiheessa retkikunta jakaantui siten, että osa palasi Arkansasjokea pitkin ja toinen osa jatkoi matkaansa vuoristoon löytääkseen Punaisen joen alkulähteet ja laskeutuakseen alas tätä tuntematonta, amerikkalaisille tuntematonta jokea pitkin. Kanootit oli tehty puhvelin ja peuran nahoista, jotka oli pingotettu puukehysten päälle, ja ne oli täytetty elintarvikkeilla, aseilla ja ampumatarvikkeilla, ja näillä veneillä luutnantti Wilkinson sekä kuusi sotilasta ja kaksi Osage-intiaaniaania lähtivät Fort Adamsin linnakkeeseen Mississippi-joella Natchezin alapuolella Mississippissä. Tammikuun 8. päivänä 1807 he saapuivat Arkansas Postiin, joka sijaitsi lähellä Arkansas-joen suuta, kovien vastoinkäymisten ja vihamielisten intiaanien aiheuttamien vaarojen jälkeen. Pike eteni nopeasti Arkansas-jokea ylöspäin ja näki 31. lokakuuta paljon kiteistä suolaa maan pinnalla. Tuolloin hän ei ollut kaukana nykyisestä Kinsleyn kaupungista Edwardsin piirikunnassa Kansasissa.
Marraskuun 9. päivään mennessä hän oli lähellä paikkaa, jossa Hartland Kearnyn piirikunnassa Kansasissa joskus sijaitsi. Täällä, eräässä espanjalaisten leirissä, hän laski 96 tulta, mikä osoitti, että joukkoja oli lisätty 600-700 sotilaaseen.
Comanche-soturit
Muutamaa päivää myöhemmin hän ylitti nykyisen Coloradon osavaltion rajan ja saavutti 15. päivänä Purgatory-joen, Arkansas-joen haaran. Hänen tarkoituksenaan oli tavata komanssi-intiaanit lähellä Arkansasjoen latvavesiä, sitten iskeä maan halki Red-joen latvaan ja laskeutua Natchitochesiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
Niin pitkälle Pike oli selvittänyt Little Osage- ja Neosho-jokien lähteet, kiertänyt Kansas-joen latvan ja löytänyt South Platte -joen latvan. Nyt hänen tarkoituksenaan oli löytää Red Riverin ylemmät lähteet. Pike saavutti kolmannen haaran 23. marraskuuta, ja hän kirjoitti: ”Koska joki näytti jakautuvan moniin pieniin haaroihin ja sen täytyi tietysti olla lähellä äärimmäistä lähdettään, päätin asettaa ryhmän puolustuskelpoiseen asemaan ja nousta pohjoista haaraa pitkin sinisen vuoren korkeimmalle kohdalle, jonka arvelimme olevan yhden päivän marssin päässä, jotta voisimme sen huipulta käsin määritellä maan eri haarat ja sijainnit.”
”Kolmas haarautuma” oli Pyhän Kaarlen joki, ja Pike leiriytyi siihen, mitä hän kutsui ”suuriksi haarautumiksi”, eli Fountain-joen ja Arkansas-joen yhtymäkohtaan. Hänen mainitsemansa korkea kohta nimettiin myöhemmin Pike’s Peakiksi. Hänen miehensä hakkasivat tarvittavat tukit seuraavana päivänä ja pystyttivät vahvan, kolmelta sivulta viisi jalkaa korkean rintamamuurin, jonka toinen aukko oli Arkansasjoen etelärannalla. Pike, Robinson, Miller ja Brown jättivät kaikki muut tähän linnakkeeseen ja lähtivät vuorille. He olivat 26. päivään mennessä nousseet niin korkealle, että he katselivat alas pilviä, jotka vyöryivät tasangon yli itään. Seuraavana päivänä he saavuttivat huipun hyvin vaikean ajan jälkeen; he joutuivat usein kahlaamaan vyötäröä myöten lumessa. Palatessaan he saapuivat linnoitukseen 29. päivänä, minkä jälkeen ympäröivää maata tutkittiin useita kilometrejä joka suuntaan turhaan etsiessään Red Riverin lähdettä.
Zebulon Pike saapuu Santa Feen, New Mexicoon, kuvannut Frederic Remington
Kun Pike oli leirissä Rio del Norte -joen varrella nykyisessä Uudessa Meksikossa, espanjalainen ratsuväkiosasto otti hänet ja hänen ryhmänsä kaappiinsa, ja he vietiin Santa Feen. Tämä tapahtui helmikuussa 1807. Häntä kohdeltiin hyvin, ja kun hänet oli viety Chihuahuaan, jossa hänen paperinsa takavarikoitiin, hänet vietiin itään nykyisen Teksasin läpi ja lopulta vapautettiin lähellä Natchitochesia, Louisianassa.
Siten hanke Punaisen joen tutkimisesta kariutui ja yksi retkikunnan tavoitteista jäi saavuttamatta. Espanjan kuvernööri epäili, että Pike oli liittoutunut Aaron Burrin kanssa irrottaakseen osan Espanjan alueesta. Koska Pikea ei kuitenkaan voitu yhdistää Burrin salaliittoon millään tavoin, espanjalaiset kohtelivat Pikea ja hänen miehiään kunnioitettavina amerikkalaisina, antoivat hänelle 1 000 dollaria Yhdysvaltain luotolla ja saattoivat hänet Natchitochesiin, jonka kaupungin tunnustettiin kuuluvan Yhdysvaltain alueelle. Espanja vaati Red Riverin yläjuoksua, ja jos Pike olisi sallinut sen tutkimisen, se olisi ollut yhtä kuin sen tunnustaminen, että Yhdysvaltojen alue ulottui tuohon jokeen asti. Kolme vuotta myöhemmin Piken päiväkirja julkaistiin, ja Kansasin ihmeelliset mahdollisuudet tehtiin näin tunnetuksi englanninkielisille kansoille.
Kokooja ja toimittaja Kathy Weiser/Legends of Kansas, päivitetty heinäkuussa 2020.
Artikkelista: Suurin osa tästä historiallisesta tekstistä on julkaistu Kansasissa: A Cyclopedia of State History, Volume I; toimittanut Frank W. Blackmar, A.M. Ph. D.; Standard Publishing Company, Chicago, IL 1912. Tällä sivulla oleva teksti ei kuitenkaan ole sanatarkkaa, sillä siihen on tehty lisäyksiä, päivityksiä ja muokkauksia.
Katso myös:
Amerikan löytäminen ja tutkiminen
Explorers & Frontiersmen
Trappers, Traders & Pathfinders