Huolimatta siitä, että Leave No Trace on laajalti hyväksytty luonnonsuojelun etiikka, sitä on kritisoitu runsaasti. Ympäristöhistorioitsija James Morton Turner väitti vuonna 2002, että Leave No Trace kiinnitti reppureissaajien huomion ”pitkälti erämaan suojelemiseen virkistysmaisemana” sen sijaan, että olisi käsitelty laajempia kysymyksiä, kuten ”nykyaikaista taloutta, kulutusta ja ympäristöä”. Turner väittää myös, että tämä etiikka jätti huomiotta sen taustalla olevan laskelmoinnin, ja itse säännöstö hänen mukaansa ”auttoi liittoutumaan modernin reppureissaajan ja erämaavirkistysalan välillä” rohkaisemalla reppureissaajia harjoittamaan Leave No Trace -etiikkaa erämaassa ollessaan ja pitämään silmällä tämän etiikan logoa kauppakeskuksissa.
Gregory Simon ja Peter Alagona esittivät toisenlaisen väitteen ja totesivat vuonna 2009 ilmestyneessä artikkelissaan, että olisi siirryttävä pidemmälle kuin jätä jäljet. He väittivät, että tämä etiikka ”peittää paljon ihmisen suhteista muuhun kuin ihmisluontoon”, koska se saa puistot ja erämaa-alueet näyttämään ”koskemattomalta luonnolta”, mikä heidän mukaansa ”pyyhkii pois niiden inhimillisen historian ja estää ihmisiä ymmärtämästä, miten nämä maisemat ovat kehittyneet aikojen saatossa monimutkaisten ihmisen ja ympäristön vuorovaikutussuhteiden kautta”. He sanovat, että tämän etiikan tilalle pitäisi luoda uusi ympäristöetiikka, ”joka muuttaa yhteiskuntatieteiden kriittisen tieteen kriittiseksi käytännöksi erämaan virkistyskäytössä, puuttuu globaaliin talousjärjestelmään… ja keksii erämaan virkistyskäytön uudelleen yhteistoiminnallisemmaksi, osallistavammaksi, tuottavammaksi, demokraattisemmaksi ja radikaalimmaksi poliittisen toiminnan muodoksi”. Artikkelissa kirjoitetaan myös siitä, miten tietyt ulkoilualan yritykset ja National Geographicin kaltaiset lehdet tukevat Leave No Trace (LNT) -periaatetta, mutta REI:n kaltaisissa ulkoilualan tuotteita myyvissä liikkeissä ”LNT-logosta tulee sekä yrityksen tuotemerkki että virallinen hyväksymisleima”.
Kirjoittajat väittävät myös, että koska LNT ”keskittyy virkistyskäytön välittömiin, paikallisiin vaikutuksiin jättäen huomiotta laajemmat kysymykset, jotka liittyvät ajan kuluessa tapahtuvaan muutokseen ja yhteyksiin tilassa”, siinä on heidän mielestään ”kaksi käsitteellistä virhettä”: ajatus siitä, että nykyiset erämaat ovat ”luonnollisessa, koskemattomassa tilassa”, ja se, että se peittää alleen ”tilalliset yhteydet sen välillä, mitä tapahtuu puistojen ja erämaa-alueiden sisällä, ja sen välillä, mitä tapahtuu puistojen ja erämaa-alueiden ulkopuolella”. Kirjoittajat toteavat, että lisäksi tämä etiikka on soveltamisalaltaan rajallinen, sillä se tarjoaa ”käyttäytymissäännöt, jotka on kalibroitu puistojen ja erämaa-alueiden erityiseen, rajalliseen ja mielivaltaiseen maantieteelliseen mittakaavaan”. He muotoilevat uuden ympäristöetiikkansa niin, että se laajentaa LNT:tä, ei hylkää sitä kokonaan, laajentaa sen ”alueellista mittakaavaa puistojen ja erämaa-alueiden rajojen ulkopuolelle… laajentaa LNT:n eettistä toiminta-aluetta siten, että se kattaa myös globaalit taloudelliset järjestelmät, jotka mahdollistavat nykyaikaisen amerikkalaisen erämaisen virkistyskäytön”, määrittelee virkistyskäyttäjät uudelleen passiivisten eettisten subjektien ja kuluttajien sijaan aktiivisiksi osanottajiksi yhteistoiminnallisiin ohjelmiin, ja lyhyesti sanottuna ”demokraattisemman, osallistavamman ja radikaalimman näkemyksen ulkoilman virkistyskäytön mahdollisuudeksi poliittisen toiminnan muodoissaan”. Artikkelin lopussa kirjoittajat esittävät seitsemän periaatetta, joita he kutsuvat nimellä ”Beyond Leave No Trace”:
- Kouluta itseäsi ja muita paikoista, joissa vierailet
- Hanki vain tarvitsemasi varusteet ja vaatteet
- Huolehdi niistä varusteista ja vaatteista, jotka sinulla on
- Huolehdi tunnollisesti ruoasta, varusteista, ja vaatteiden kulutusvalintoja
- Minimoi jätteiden tuottaminen
- Vähennä energiankulutusta
- Lisää osallistumismahdollisuuksia suojelemalla ja kunnostamalla paikkoja, joissa vierailet
Kolme vuotta myöhemmin Simon ja Alagona vastasivat kritiikkiin, joka kohdistui heidän vuonna 2009 julkaistuun artikkeliinsa, jossa he kehottivat omaksumaan lähestymistavan, joka ulottuu pidemmälle kuin jätä jälkiä. He väittivät, että he eivät olleet ensimmäisiä, jotka tutkivat LNT:n historiaa, että he ”liittyivät kasvavaan tutkijoiden kuoroon” ja, mikä tärkeintä, että he ”tukevat edelleen vankkumattomasti LNT:n arvoa ja potentiaalia”, mutta että he uskovat, että ”tämä yksinkertainen etiikka ei riitä globaalin pääoman kiertokulun maailmassa, jossa tavaroilla, joita tuotamme ja kulutamme nauttiaksemme luonnosta, voi olla pitkän aikavälin ja kauaskantoisia sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä seurauksia”. He torjuvat kriitikoiden huolenaiheet ja kirjoittavat, että ensinnäkin Leave No Trace ”ei voisi olla olemassa nykyisessä muodossaan ilman lukuisia kulutustuotteita”, toiseksi, että ”tällaisten tuotteiden käyttö ei poista ympäristövaikutuksia” ja kolmanneksi, että LNT ”peittää systemaattisesti nämä vaikutukset, siirtymät ja yhteydet rohkaisemalla väärään uskomukseen siitä, että on mahdollista ”olla jättämättä jälkiä””.
Muut Leave No Trace -kritiikin arvostelijat ovat väittäneet, että se on epäkäytännöllinen, siirtää ympäristövaikutuksia muihin paikkoihin, ”hämärtää ulkoilutuotteiden käytön ja niiden tuotanto- ja hävittämisvaikutusten välisiä yhteyksiä” ja kyseenalaistaneet sen, kuinka paljon etiikka vaikuttaa jokapäiväiseen ympäristökäyttäytymiseen.