Muistatko tämän elokuvan? Muistatko, kuinka monta ihmistä ympäri maailmaa liikuttui tästä elokuvasta ja kuinka moni ihminen, minä mukaan lukien, löysi Roberto Benignin? Jos et ole nähnyt elokuvaa, nyt olisi hyvä aika katsoa se. Elokuva luokitellaan draamakomediaksi, komediaksi Roberto Benignin näyttelijäntyön vuoksi ja draamaksi, koska se sijoittuu yhteen historiamme synkimmistä hetkistä: Toisessa maailmansodassa, natsien keskitysleirillä.
Miksi tämä elokuva kannattaa katsoa tänään ? Koska se kertoo tilanteen vakavuudesta ja siitä, miten yksi mies päätti selviytyä siitä ja suojella poikaansa tältä kauhulta äärimmäisen rikkaan mielikuvituksensa avulla. Ja jos se ei ole sinulle hyvä syy, niin elokuva voitti noin 50 kansainvälistä palkintoa ja 3 Oscaria. Joten se tekee siitä pakollisen nähtävyyden ”yleiskulttuurissasi”.
Mitä Roberto Benigni tekee tässä elokuvassa suojellakseen poikaansa, luultavasti myös itseään, on kuvitella, että se, mitä he käyvät läpi keskitysleirillä, on peli, jossa pitää voittaa pisteitä. Koko elokuvan ajan hän keksii kaikenlaisia selityksiä tapahtumien ympärille säilyttääkseen poikansa, lapsen, viattomuuden. Giosue, hänen poikansa, päätyy lopulta uskomaan tähän tarinaan, mikä tekee leirillä elämisestä siedettävämpää.
Tämä elokuva kertoo sietokyvystä, vastoinkäymisten kohtaamisesta kekseliäällä tavalla ja sinnikkyydestä. Tässä elokuvassa on kyse siitä, millaisen merkityksen liität (ja siten hallitset) tapahtumiin ja käyttämiisi strategioihin. Guido valitsee pelin merkityksen selviytymisstrategiakseen, jotta hänen poikansa selviää tästä. Vaadin, että selvitäksemme tästä, emme näe sitä pysyvästi näin. Joskus lyhyt kieltäminen on se, mitä tarvitsemme selviytyäksemme epäsuotuisista hetkistä, ennen kuin voimme todella tarkastella niitä sellaisena kuin ne ovat ja tunteita, joita ne synnyttävät meissä.
Tämä elokuva vie meidät väistämättä Viktor Franklin vuonna 1946 julkaistuun kirjaan Ihminen etsii tarkoitusta (Man’s Search for Meaning). Viktor Frankl on itävaltalainen neurologi, psykiatri ja logoterapian isä. Hän oli myös holokaustista selvinnyt. Franklin mukaan ne vangit, joilla oli parhaat mahdollisuudet selvitä hengissä, olivat niitä, jotka pystyivät löytämään elämälleen tarkoituksen.
Frankl oli vakuuttunut siitä, että vangit, jotka keskittyivät pelkkään ajatukseen siitä, että he halusivat nähdä uudelleen rakkaan ihmisen tai täyttää tehtävän, jolla oli tarkoitus, olivat ainoita, jotka pystyivät pitämään kiinni toivosta ja selviytymään elämästä sen jälkeen. Elokuvassa avain selviytymiseen on katsoa kipua, kärsimystä haasteena, joka on voitettava.
Ei ole kovin kauan aikaa sitten Facebookissa ja jopa uutisissa liikkui video syyrialaisesta isästä, joka sai tyttärensä nauramaan aina, kun pommi putosi kaupunkiin. Näin hän suojasi tytärtään sodan kauhuilta.
Olen aina hämmästynyt siitä, miten paljon voimme tehdä toisten hyväksi, erityisesti niiden, joita rakastamme, ja miten joskus voi olla haastavaa tehdä sama itsellemme.
Lempisitaattini Franklilta on seuraava: ”Ärsykkeen ja vasteen välillä on tila. Tuossa tilassa on valtamme valita vastauksemme. Reaktiossamme on kasvumme ja vapautemme.” Siitä on tullut ohjaava mantra elämässäni. Tässä kohtaa myös arvot ovat tärkeitä, ne määrittelevät tuon vastauksen. Tämä ei tarkoita sitä, että jos ystävällisyys on yksi arvoistasi, sinun ei pitäisi asettaa vahvoja rajoja ja hyväksyä huonoa käytöstä.”
Olemme karanteenissa. Muissa historian pandemioissa karanteenissa olevat ihmiset pidettiin kaupungin ulkopuolella, eräänlaisessa leirissä voisi sanoa. Meillä on ylellisyyttä, ei kaikilla meistä, mutta niillä, jotka lukevat minua, todennäköisesti on, olla kodeissamme, meillä on ruokaa pöydässä, internet, josta voimme katsoa elokuvia tai pitää kotibileitä, lähettää vitsejä Facebookiin, valita pätevää tietoa. Voimme pitää tätä rangaistuksena tai voimme nähdä sen mahdollisuutena. Kaksi hyvin erilaista merkitystä, jotka johtavat kahteen hyvin erilaiseen kokemukseen.
Meidän luksuksemme on toisten painajainen. En voi olla ajattelematta ja tuntematta niitä, jotka kärsivät perheväkivallasta, ja sitä, miten tämä karanteeni kaikkine siihen liittyvine epävarmuustekijöineen herättää hermostuneisuutta, väkivaltaa ja miten jotkut kärsivät siitä juuri nyt, kun kirjoitan. Pelkästään sen ajatteleminen tekee surulliseksi. Se tuo minut takaisin siihen kiitollisuuteen, jota voin tuntea karanteenistani.
Olen nähnyt sen mahdollisuutena ensimmäisestä päivästä lähtien. Tarkoittaako se, että se on aina helppoa ? Ei helvetissä. Mutta se on mitä on ja kun elämä antaa sitruunoita ei voi muuta kuin tehdä limonadia, toivottavasti hyvää. Minkä merkityksen annat karanteenillesi?