Länsi-Intian manaatin ominaispiirteet
Länsi-Intian manaatti on muiden manaattien tavoin sopeutunut täysin vesielämään, sillä sillä sillä ei ole takaraajoja. Karvapeite on jakautunut harvakseltaan koko vartalolle, millä voi olla merkitystä levien kerääntymisen vähentämisessä iholle.
Keskimääräinen länsi-intialainen manaatti on noin 3 metriä pitkä ja painaa 400-600 kilogrammaa, naaraat ovat yleensä uroksia suurempia. Suurimmat yksilöt voivat painaa jopa 1 500 kiloa.
Länsi-Intian manaatti Elinympäristö
Nimensä mukaisesti Länsi-Intian manaatti elää Länsi-Intiassa, yleensä matalilla rannikkoalueilla. Sen tiedetään kuitenkin kestävän suuria muutoksia veden suolapitoisuudessa, joten sitä on tavattu myös matalissa joissa ja jokisuissa. Se on rajoittunut tropiikkiin ja subtropiikkiin, koska sen aineenvaihduntanopeus on erittäin alhainen ja sillä ei ole paksua eristävää rasvakerrosta. Kesäisin Länsi-Intian manaatteja on tavattu jopa Rhode Islandin pohjoispuolella.
Länsi-Intian manaatin ruokavalio ja käyttäytyminen
Länsi-Intian manaatti on yllättävän ketterä vedessä, ja yksilöiden on nähty tekevän kuperkeikkoja, kuperkeikkoja ja jopa uivan ylösalaisin. Manaatit eivät ole territoriaalisia, eikä niillä ole monimutkaista petojen välttelykäyttäytymistä, koska ne ovat kehittyneet alueilla, joilla ei ole luonnollisia saalistajia.
Länsi-intialainen manaatti on opportunistinen ruokailija, ja suuret aikuiset manaatit syövät päivittäin lähes 100 kiloa meriruohoa ja kasvien lehtiä. Koska manaatit syövät hankaavia kasveja, niiden poskihampaat kuluvat usein, ja niitä vaihdetaan jatkuvasti koko elämän ajan. Niiden tiedetään syövän myös selkärangattomia ja kaloja.
Länsi-Intian manaatti Lisääntyminen
Vaikka Länsi-Intian manaatin naaraat ovat enimmäkseen yksinäisiä olentoja, ne muodostavat parittelulaumoja ollessaan estruksessa (valmiina lisääntymään). Useimmat naaraat lisääntyvät menestyksekkäästi 7-9 vuoden iässä, mutta naaraat kykenevät lisääntymään jo 4-vuotiaina.
Sikiöaika kestää 12-14 kuukautta. Normaalisti syntyy yksi manaattipoikanen, vaikka harvoin on havaittu kaksi. Nuorilla manaatteilla on syntyessään poskihampaat ja etuhampaat, minkä ansiosta ne pystyvät syömään meriruohoa ensimmäisten kolmen viikon aikana syntymästä.
Länsi-Intian manaatin suojelu ja uhat
Länsi-Intian manaattia on metsästetty satoja vuosia lihan ja nahan vuoksi, ja sitä metsästetään vielä tänäkin päivänä Keski- ja Etelä-Amerikassa. Laiton salametsästys sekä törmäykset ylinopeutta ajavien moottoriveneiden kanssa aiheuttavat jatkuvasti manaattikuolemia.
Manaattikannan pienen lisääntymisprosentin vuoksi manaattikannan pienenemisestä voi olla vaikea selvitä. Länsi-Intian manaatit nauttivat suojelua Yhdysvaltain vuoden 1973 uhanalaisia lajeja koskevan lain (U.S. Endangered Species Act of 1973) ja Yhdysvaltain merinisäkäslain (U.S. Marine Mammal Act of 1972) nojalla.