Kuvaus
Savohirvi on keskikokoinen tai suuri hirvi. Täysikasvuiset urokset (kauriit) ovat noin 0,84-0,94 metriä pitkiä olkapäästä ja painavat 46-93 kg.
Täysikasvuiset naaraat (naaraat) ovat 0,73-0,91 metriä pitkiä olkapäästä ja painavat 35-56 kg. Vertailun vuoksi mainittakoon, että aikuinen mies on Britanniassa keskimäärin 1,77 metriä korkea ja painaa 79 kiloa.
Fallow deerillä on neljä pääasiallista turkkivariaatiota:
- Common – ruskeanruskea/suomuinen, jossa on valkoisia täpliä kyljissä ja valkoinen kintereen laikku, joka on reunustettu mustalla hevosenkengän muotoisella reunuksella. Talvella turkki haalistuu yleisesti harmaaksi
- Menil – vaaleampi väritys, jossa on valkoisia täpliä ympäri vuoden ja karamellihevosenkengän muotoinen reunus kintereessä
- Melanistinen – musta, lähes kokonaan musta tai suklaanvärinen
- Valkoinen – valkoinen tai vaalean hiekanvärinen, joka muuttuu yhä valkoisemmaksi ikääntyessä (tämä on aito väri eikä albiino).
Fallohirvillä on usein tunnusomainen musta käänteinen hevosenkengän muotoinen kintere ja musta raita hännässä, joka on Britannian hirvieläimistä pisin.
Fallohirvi on Britannian ainoa laji, jolla on kämmenmäiset sarvet. Niistä tulee täysikokoiset, kun hirvi on kolmen/neljän vuoden ikäinen, ja ne voivat olla jopa 0,7 metrin pituiset. Kasvoiltaan niiden pää on pitkulaisempi kuin joidenkin lajien, ja niillä on suuret kulmikkaat korvat.
Hirvieläimet ja niiden poikaset haukkuvat lyhyesti, kun ne hälyttävät. Hirvieläimet ähkäisevät äänekkäästi lisääntymisaikana.
Talvikauriit jättävät pehmeään maahan suuria, noin 6 cm:n pituisia sorkanjälkiä (uria). Niiden jalat ovat pitkulaisemmat kuin metsäkauriiden ja painavammat, mikä luo syvempiä jälkiä.
Historia, levinneisyys & elinympäristö
Nämä tyylikkäät metsäkauriit ovat jo pitkään olleet arvostettuja koriste-eläinlajeja, ja niiden historia on tiiviisti sidoksissa hirvipuistojen historiaan. Peurat tuotiin ensimmäisen kerran Britanniaan läntiseltä Välimeren alueelta roomalaiskaudella, jolloin niitä pidettiin ”vivaria”-nimisissä aitauksissa. Geneettinen analyysi on osoittanut, että nämä roomalaiset metsäpeurat kuolivat sukupuuttoon Britanniassa Rooman valtakunnan romahdettua. Vasta 1100-luvulla metsäkauriita tuotiin uudelleen alueelle, tällä kertaa itäiseltä Välimereltä. Aluksi niitä pidettiin puistoissa harvinaisina eksoottisina yksilöinä, mutta vähitellen niiden populaatiot kasvoivat ja niistä tuli tärkeä hirvenlihan lähde aristokraattien ruokapöytiin. Kun hirvieläinpuistojen suosio väheni 1400-luvulla, monet puistot rappeutuivat, ja nämä keskiaikaiset karanneet hirvieläimet ovat nykyään Britannian vapaana elävän kannan perusta.
Kauris ei ole kotoperäinen laji, mutta sitä pidetään luonnontilaisena, ja se on paikallisesti runsaslukuinen ja lisääntyvä. Ne ovat laajalle levinneitä Englannissa ja Walesissa, mutta hajanaisia Skotlannissa, ja ne asuttavat varttunutta lehtipuuvaltaista metsää, jossa on alikasvosta, avointa havupuuvaltaista metsää ja avointa maatalousmaata. Ne laiduntavat mieluiten ruohoja, vaikka syksyllä ja talvella ne syövät puiden ja kääpiöpensaiden versoja.
Populaatiotiheys ja elinympäristö vaikuttavat sekä ryhmäkokoon että sukupuolisen erottelun asteeseen. Aikuisten urosten ja naaraiden ryhmät, joissa on yleensä poikasia, pysyttelevät suurimmaksi osaksi vuotta erillään suurissa metsissä ja kokoontuvat yhteen vain lisääntyäkseen. Avoimissa maatalousympäristöissä sukupuolet sekoittuvat vapaasti keskenään suurissa laumoissa ympäri vuoden.
Puiden versojen ja viljelykasvien kulotuksen aiheuttamat vahingot aiheuttavat ristiriitoja maanviljelijöiden ja metsänomistajien kanssa, ja niiden kyky saavuttaa hyvin suuria tiheyksiä voi aiheuttaa suuria paikallisia vahinkoja. Toisaalta monet maa- ja metsätilat voivat saada huomattavia tuloja harrastusmetsästyksestä ja/tai hirvenlihan tuotannosta. Metsäpeuroja viljellään myös niiden riistalihan vuoksi, ja ne ovat yksi Yhdistyneen kuningaskunnan tärkeimmistä koristepuistolajeista. Asiayhteydestä riippumatta metsäpeurakannat vaativat huolellista hoitoa terveyden ja laadun ylläpitämiseksi ja kestävän tasapainon varmistamiseksi ympäristönsä kanssa.
Kasvatus, käyttäytyminen & elinkaari
Käyttäytyminen riippuu ympäristöstä ja populaatiotiheydestä. Useimmissa populaatioissa urokset ylläpitävät perinteistä, puolustettua kiima-asentoa. Toisissa populaatioissa ylläpidetään väliaikaista kiima-asentoa, jotta saadaan houkuteltua riittävästi naaraita, joiden avulla ne voidaan paimentaa haaremiin. Alueilla, joilla hirvitiheys on hyvin suuri, voi muodostua lekki (urosten kokoontuminen, jossa ne kilpailevat potentiaalisten kumppaneiden houkuttelemiseksi). Vähäisemmillä alueilla urokset voivat yksinkertaisesti etsiä vastaanottavaisia naaraita. Muiden suurten hirvieläinlajien tapaan hirvieläinten käyttäytyminen kiihtyy konfliktin aikana murinasta ja rinnakkaiskävelystä tappeluun. Kiima-aikana urokset huokailevat voimakkaasti, ja naaraat, joilla on vasoja, haukkuvat lyhyesti, kun ne hälyttävät.
Parituksen jälkeen täysikasvuiset naaraat synnyttävät yhden ainoan vasan kesä- tai heinäkuussa 229 vuorokauden kestäneen tiineyden jälkeen. Hirvieläimet elävät yleensä 8-10 vuotta, vaikka ne voivat elää jopa 16 vuotta.
Talvikauriit ovat aktiivisia koko vuorokauden ajan, mutta käyttävät pimeän aikaan avoimia tiloja populaatioissa, joissa on usein häiriöitä. Huippuaktiviteetti ajoittuu aamu- ja iltahämärään, ja suurin osa päiväajasta kuluu ”makuuasennossa”, jolloin ne makaavat märehtimässä ruokailun välissä.
Britannian hirviseura on viimeisten viiden vuoden aikana tukenut Arts & Humanities Research Councilin rahoittamaa ”Fallow Deer Project” -hanketta, joka on tutkinut sitä, miten, milloin ja miksi euroopanmaatiainen (Dama dama) levittäytyi Välimeren rannikolla sijaitsevasta alkuperäisestä kotiseudustaan eri puolille maailmaa. Jos haluat lisätietoja hankkeesta, katso youtube-linkki https://youtu.be/6aagY-9wdtk
pdfLataa lajiesite(4.74 MB)
Lataa levinneisyys & tunnistusjuliste
.