Kirjahylly

TUTKIMUKSEN TAVOITTEET

NIA:n BSR-ohjelma on johtava liittovaltion virasto, jonka tehtävänä on tukea ikääntymiseen liittyvää käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Kuten NIA:n verkkosivuilla (http://www.nia.nih.gov/ResearchInformation/ExtramuralPrograms/BehavioralAndSocialResearch/) kuvataan, BSR-ohjelma keskittyy tutkimustukeensa seuraaviin aiheisiin:

• Miten ihmiset muuttuvat aikuisiän aikana
• Iäkkäiden ihmisten ja sosiaalisten instituutioiden väliset suhteet
• Väestön muuttuvan ikärakenteen yhteiskunnalliset vaikutukset

BSR:n tuessa on korostettu ”(1) dynaamista vuorovaikutussuhdetta yksilöiden ikääntymisen välillä; (2) heidän muuttuvan biolääketieteellisen, sosiaalisen ja fyysisen ympäristönsä; ja (3) psykologisten, fysiologisten, sosiaalisten ja kulttuuristen tasojen monitasoisten vuorovaikutusten välillä.” Tavoitteisiinsa pyrkiessään BSR tukee tutkimusta, koulutusta sekä tutkimusresurssien ja -menetelmien kehittämistä tieteellisen tietopohjan luomiseksi aktiivisen elämän ja odotettavissa olevan terveyden maksimoimiseksi. Tätä tietopohjaa tarvitaan tietoon perustuvassa ja tehokkaassa julkisessa politiikassa, ammattikäytännöissä ja jokapäiväisessä elämässä. BSR kannustaa myös käyttäytymis- ja yhteiskuntatutkimuksen muuttamista käytännön sovelluksiksi.” NIA käyttää suurimman osan varoistaan apurahoihin ja sopimuksiin.

BSR pyrkii vastaamaan tutkimuksen arvioinnin ja painopisteiden asettamisen haasteisiin nimenomaisesti ja järjestelmällisesti. Se pyrkii kehittämään päteviä ja perusteltavissa olevia menettelyjä, joiden avulla voidaan arvioida sen tukemien tieteellisten toimien edistymistä ja tulevaisuudennäkymiä tutkimuslinjojen tai -alueiden tasolla. Se pyrkii tunnistamaan tekijät, jotka edistävät keksintöjä, jotta olisi vankempi perusta rahoituksen jakamiselle ja uudelleen kohdentamiselle erityyppisten rahoitusvälineiden ja vastaanottajatyyppien välillä (esim. avustukset tutkimushankkeisiin verrattuna ohjelmiin; avustukset yksittäisille henkilöille verrattuna tutkimusryhmiin; tieteenalakohtaiset verrattuna monitieteisiin tutkimusryhmiin).

Se pyrkii parantamaan menettelyjä tieteellisen edistymisen ja tulevaisuudennäkymien arvioimiseksi ja vankempiin perusteluihin, joiden avulla voidaan kohdentaa tutkimusmäärärahoja eri alojen kesken muulla tavoin kuin vain prosenttiosuuteen perustuvalla kaavaehdotusmenetelmällä, ja tarvittaessa jakaa tutkimusmäärärahoja uudelleen eri aloilta toisille aloille. Pyydettyään tätä tutkimusta BSR on tarjoutunut testialustaksi, jossa voidaan käsitellä tärkeitä yleisiä prioriteettien asettamista koskevia kysymyksiä, joita esiintyy monilla liittovaltion hallituksen tiedepolitiikan aloilla. Yksi näistä kysymyksistä on se, miten parhaiten voidaan arvioida tieteeseen tehtyjen investointien tuloksellisuutta, kun joidenkin investointien tavoitteita on vaikea mitata määrällisesti (esim. tiedon parantaminen, poliittisten päätösten laatu tai ihmisten hyvinvointi). Toinen kysymys on, miten vertailla erityyppisten investointien tuloksellisuutta, kun rahoittavalla virastolla on useita tavoitteita ja eri tutkimuslinjat edistävät eri tavoitteiden saavuttamista.

Kolmas kysymys on, miten arvioida sellaisten tieteenalojen edistymistä ja tulevaisuudennäkymiä, jotka eroavat systemaattisesti toisistaan perustavoitteidensa, menetelmiensä ja filosofisten lähtökohtiensa osalta. Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteet ovat hyvä esimerkki tästä kysymyksestä. Huolimatta paljon keskustelua herättäneistä suuntauksista kohti tieteenalojen välistä yhtenäisyyttä ja käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden (esim. käyttäytymistaloustiede) lähentymistä ja keskinäistä hedelmöittymistä, näiden tieteenalojen välillä ja jopa niiden sisällä on edelleen huomattavia eroja filosofisissa lähtökohdissa ja menetelmissä (ks. esim, Furner, 1975; Ross, 2003; Ash, 2003; Stigler, 1999).6 Nämä erot ovat käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden historiallisen jaottelun taustalla tieteenaloihin ja tieteenalojen osa-alueisiin, niitä ei todennäköisesti ole helppo ratkaista, ja ne toimivat perustana kilpaileville vaatimuksille tutkimusrahoittajien, kuten BSR:n, myöntämästä tuesta.7

Neljäs kysymys on suurten tutkimusrahoitusorganisaatioiden prioriteettien määrittelyä koskevien päätösten vaikutukset nykyaikaisessa yhdysvaltalaisessa tutkijakoulutuksen yliopistossa tieteenalojen ja laitosten välillä käytävään kilpailuun. Tieteenalojen arvioinnit kietoutuvat toisinaan tieteenalojen väliseen kilpailuun. Arvioinnissamme korostetaan, että BSR:n haasteena on irrottaa ikääntymistä koskeva ongelmakeskittymänsä tai tehtävänsä eri tieteenalojen väitteistä, joiden mukaan ne ”omistavat” ikääntymistä koskevan tutkimuksen tietyn osa-alueen. Tieteenalojen edistyminen, vaikka sitä mitattaisiinkin, ei automaattisesti johda edistymiseen sellaisilla tutkimusaloilla, jotka kiinnostavat eniten BSR:ää tai vastaavalla tavalla tehtäväkeskeisiä tiedeohjelmia. Tässä raportissa käytämme joustavasti termejä ”tutkimusalueet” tai ”alat” viitaten aiheisiin tai tutkimuslinjoihin, jotka voidaan määritellä yhtä hyvin ongelman kuin tieteenalan tai tieteenalojen mukaan.

BSR:n esittämiin kysymyksiin, erityisesti sen tukemien käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteiden tutkimusalojen välisiin vertailuihin, on kiinnitetty yllättävän vähän systemaattista huomiota. Tutkimuslaitokset pyrkivät usein vakavasti asettamaan painopisteitä, mutta tutkimuslinjojen vertailevia arviointeja tieteenalojen sisällä tai niiden välillä lähestytään yleensä epäsuorasti tai epäsuorasti. Esimerkiksi kansallista tutkimusneuvostoa on usein pyydetty neuvomaan liittovaltion virastoja tällaisten arviointien tekemisessä käytettävistä kriteereistä (esim. Institute of Medicine, 1998, 2004; Committee on Science, Engineering, and Public Policy, 2004; National Research Council, 2005c) tai määrittelemään ensisijaisia tutkimusaloja monien tieteenalojen monista mahdollisuuksista (esim. Institute of Medicine, 1991; National Research Council, 2001b). Tyypillinen menetelmä vastauksen antamiseksi on asiantuntijaryhmän perustaminen ja sen pyytäminen, usein asianomaisilta tutkimusyhteisöiltä saadun palautteen huomioon ottamisen jälkeen, pohtimaan käsiteltävänä olevaa kysymystä ja päätymään yhteisymmärrykseen, joka on neuvoa-antava asiaankuuluville päätöksentekijöille. Vain satunnaisesti tällaiset ryhmät ovat olleet itsetietoisia kehittäessään ja soveltaessaan eksplisiittisiä menetelmiä alojen vertailemiseksi, jotta niiden välillä voitaisiin asettaa painopisteitä (esim. National Research Council, 2005a, 2005c).

Tieteen arviointia ja tieteellisten neuvoa-antavien paneelien toimintaa koskevassa tieteellisessä työssä on keskitytty hieman erilaisiin kysymyksiin. Esimerkiksi yksittäisten tutkimusehdotusten arviointiprosessista on tehty huomattavaa empiiristä tutkimusta (esim. Cole, Rubin ja Cole, 1978; Cole ja Cole, 1981; Cole, Cole ja Simon, 1981; Abrams, 1991; Blank, 1991; Wessely, 1996; Lamont ja Mallard, 2005), ja joissakin tutkimuksissa on pyritty vertailemaan laajamittaisempia, samantyyppisiä toimintoja, kuten saman alan jatko-opiskelijaosastoja (esim, National Research Council, 2003) tai saman alan mutta eri maissa toimivia tutkimusyrityksiä (esim. Committee on Science, Engineering, and Public Policy, 2000). Tutkijat ja tiedepoliittiset analyytikot tekevät toisinaan vertailuja tutkimusalojen välillä, mutta harvoin siten, että tutkimusohjelmien johtajat voisivat käyttää validoituja päätöksentekomenetelmiä. Tiedeyhteisöjen jäsenet ovat toisinaan eri mieltä liittovaltion virastojen tutkimuksen painopisteistä, mistä ovat osoituksena erimielisyydet, jotka koskevat suprajohtavan supertörmäyttimen budjettiprioriteetteja, energiatutkimuksen suhteellista painotusta uusien polttoainelähteiden löytämisen ja energiansäästötekniikoiden parantamisen välillä sekä miehitetyn ja miehittämättömän avaruustutkimuksen suhteellista tärkeyttä. Tutkimusyhteisöt eivät kuitenkaan yleensä yritä ratkaista tällaisia erimielisyyksiä soveltamalla virallisia arviointimenetelmiä, kuten hyöty-kustannus- tai päätösanalyysia. Kun tutkimuslinjojen älyllistä sisältöä tai elinvoimaisuutta kyseenalaistetaan, ne kohdistuvat tyypillisesti uusiin tutkimuslinjoihin, erityisesti niihin, joiden käsitteellinen tai metodologinen perusta poikkeaa selvästi valtavirtaisista aloista, ja ne keskittyvät pikemminkin kyseisen alan ominaisuuksiin kuin vertailutekniikoihin.

Yksi mielenkiintoinen viimeaikainen poikkeus näistä havainnoista on empiirinen tutkimus, jossa aletaan tutkia ”menestyksekkäiden” tieteenalojen välisten tutkimusohjelmien ominaispiirteitä tavoilla, jotka voisivat auttaa rakentamaan tietopohjan, jonka avulla voitaisiin tehdä systemaattisia vertailuja sisällöltään hyvin erilaisten toimintojen tai organisaatioiden välillä (esim, Hollingsworth, 2003; Mansilla ja Gardner, 2004; National Research Council, 2005b; Bruun et al., 2005; Boix-Mansilla et al., 2006; Feller, 2006). Liittovaltion tiedevirastot edistävät aktiivisesti tieteidenvälisiä tutkimusaloitteita, kuten NIH:n etenemissuunnitelmassa, ja ne ovat alkaneet kokeilla uusia menettelyjä eri alojen ehdotusten laadun vertailevaan arviointiin, mukaan luettuna eri tieteenalojen asiantuntijoista koostuvien arviointipaneelien perustaminen (Boix-Mansilla et al., 2006). Vaikka tällaisten paneelien pohdintoja ja johtopäätöksiä ei olekaan suoraan tarkoitettu keinoksi arvioida eri alojen tieteellistä elinvoimaisuutta tai niiden ennakoitua panosta tärkeisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin, ne voivat antaa tietoa siitä, miten vertailevia arviointeja voidaan tehdä eri alojen välillä.

BSR etsii systemaattisempia menetelmiä tällaisiin arviointeihin, osittain siksi, että se on katsonut, että sen monitieteiset neuvoa-antavat paneelit eivät ole käsitelleet tutkimusalojen vertailevia arviointeja arvioinneilla, joissa alat olisi eroteltu toisistaan tutkimusinvestoinneista saatavan tuoton todennäköisyyden mukaan. Kun tällaista eriyttämistä tarvitaan, BSR haluaa päteviä tapoja perustella ohjelmien painopisteitä ja ehdotusten valintaa koskevat suosituksensa NIH:n johtaville virkamiehille, kongressille ja asianomaisille sidosryhmä- ja tutkimusyhteisöille.

Tässä raportissa keskitytään ensisijaisesti vertailevaan arviointiin tieteenalojen tai tutkimusalueiden tasolla. Siinä ei käsitellä BSR:n tutkimussalkun kokonaisarviointia NIA:n tai muiden NIH:n laitosten laajemmassa yhteydessä. Siinä ei myöskään käsitellä yksilöiden, tutkimushankkeiden tai yliopisto-ohjelmien välisiä vertailuja, vaikka joitakin käsittelemiämme menetelmiä on sovellettu näillä analyysitasoilla. Lisäksi raportissa keskitytään ensisijaisesti käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, vaikka sen analyysejä ja päätelmiä voidaan soveltaa myös muiden tieteiden tutkimukseen. Lisäksi raportissa keskitytään sellaisen viraston tarpeisiin, jonka tehtäviin kuuluu sekä tieteellisen perustiedon edistäminen että sen soveltaminen tiettyyn yhteiskunnalliseen tavoitteeseen: ikääntyneiden ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseen. Virastolla, jolla on tällainen kaksitahoinen tehtävä, on monimutkaisempi arviointiongelma kuin virastolla, jonka tehtävä rajoittuu joko puhtaaseen tieteeseen tai tieteen erityisiin käytännön sovelluksiin. NIH:n yleisen tehtävän ja perinteiden mukaisesti sen on sekä noudatettava ja edistettävä korkeimpia tieteellisiä ansioita koskevia standardeja että arvioitava olemassa olevien ja alkuvaiheessa olevien tieteenalojen panosta sen perusteella, miten ne voivat edistää NIH:n yleisiä tehtäviä.