1900-lukuEdit
PerustaminenEdit
Kansallisen toimintapuolueen perusti 1939 Manuel Gómez Morín, joka oli toiminut useissa tärkeissä hallitustehtävissä 1920- ja 1930-luvulla. Hän näki, että vallankumouksen jälkeisen Meksikon valtion vallan laajentamisen vastustamiseksi oli tarpeen perustaa pikemminkin pysyvä poliittinen puolue kuin hetkellinen järjestö. Kun Gómez Morín toimi UNAMin rehtorina vuosina 1933-1935, hallitus yritti pakottaa sosialistisen koulutuksen. Puolustaessaan akateemista vapautta Gómez Morín solmi yhteyksiä yksilöihin ja ryhmiin, jotka myöhemmin yhdistyivät perustamalla PAN:n syyskuussa 1939. Jesuiittojen opiskelijajärjestö Unión Nacional de Estudiantes Católicos (UNEC) tarjosi hyvin organisoidun kannattajaverkoston, joka taisteli menestyksekkäästi sitä vastaan, että valtio määräisi tietyn ideologisen näkemyksen. Gómez Morín ei itse ollut militantti katolilainen, mutta hän oli harras uskovainen ja torjui liberalismin ja individualismin. Vuonna 1939 Gómez Morín ja merkittävä osa UNEC:n johtohenkilöistä perustivat yhdessä PAN:n. PAN:n ensimmäisessä toimeenpanevassa komiteassa sekä poliittisen toiminnan ja opin komiteoissa oli myös entisiä katolisia opiskelija-aktivisteja, kuten Luis Calderón Vega, Meksikon presidentiksi vuonna 2006 nousseen Felipe Calderónin isä. PAN:n ”kansallisen toiminnan doktriiniin” vaikutti vahvasti katolinen yhteiskuntaoppi, joka oli ilmaistu Rerum novarum -kirjassa (1891) ja Quadragesimo anno -kirjassa (1931), ja se hylkäsi marxilaiset luokkataistelumallit. PAN:n sanomalehti La Naciónin perusti toinen entinen UNEC:n jäsen Carlos Séptien García.
Efraín González Luna, Meksikon katolisen ylioppilasliiton (Unión Nacional de Estudiantes Católicos) (UNEC) entinen jäsen, pitkäaikainen militantti katolilainen ja Guadalajarasta kotoisin oleva asianajaja, auttoi välittämään puolueen epävirallisen liiton katolisen kirkon kanssa. PAN:n ja katolisen kirkon välinen suhde ei kuitenkaan ollut jännitteetön. Puolueen perustaja Gómez Morín suhtautui epäluuloisesti puolueeseen kohdistuvaan kirkolliseen valvontaan, vaikka sen jäsenet olivat pääasiassa kaupunkien katolisia ammattilaisia ja liikemiehiä. Kirkkohierarkia puolestaan ei halunnut samaistua mihinkään tiettyyn poliittiseen puolueeseen, koska vuoden 1917 perustuslaki kielsi sen. 1950-luvulla PAN, jota oli pidetty katolisena kokoonpanoltaan, muuttui ideologisesti maallistuneemmaksi.
VaalituloksetEdit
PAN oli aluksi ”kansalaisesimerkkipuolue”, itsenäinen lojaali oppositio, joka ei yleensä voittanut vaaleja millään tasolla. Kuitenkin 1980-luvulla se aloitti muutoksen poliittiseksi voimaksi, joka alkoi paikallis- ja osavaltiotasolla Pohjois-Meksikossa. PAN jakautui vuonna 1977, jolloin katolilaismielinen ryhmä ja maallisempi siipi erosivat toisistaan. PAN oli päivittänyt kantojaan Vatikaanin II kirkolliskokouksen jälkeen kohti suurempaa myötämielisyyttä köyhiä kohtaan; perinteisemmät katolilaiset suhtautuivat kuitenkin kriittisesti tähän kantaan, ja myös uskonnottomat ryhmät vastustivat sitä, koska ne halusivat, että puolue ei olisi niin selvästi katolinen ja että se houkuttelisi enemmän urbaaneja ammattilaisia ja liikemiesryhmiä, jotka äänestäisivät uskonnotonta oppositiopuoluetta. Ristiriita kärjistyi, ja vuonna 1977 edistyksellinen katolinen siipi erosi puolueesta. Puolue ei asettanut presidenttiehdokasta vuonna 1976.
PAN:lla oli voimaa Pohjois-Meksikossa, ja sen ehdokkaat olivat voittaneet vaaleja jo aiemmin, mutta nämä voitot olivat pieniä verrattuna Institutionaalisen vallankumouspuolueen voittoihin. Vuonna 1946 PAN:n jäsenistä Miguel Ramírez Munguíasta (Tacámbaro, Michoacán), Juan Gutiérrez Lascurainista (liittovaltion piirikunta), Antonio L. Rodríguezista (Nuevo León) ja Aquiles Elorduy Garcíasta (Aguascalientes) tulivat ensimmäiset neljä oppositiota edustavaa liittovaltion kansanedustajaa vallankumouksen jälkeisessä Meksikossa. Seuraavana vuonna Manuel Torres Serraníasta (Quiroga, Michoacán) tuli puolueen ensimmäinen kunnallinen puheenjohtaja ja Alfonso Hernández Sánchezista (Zamora, Michoacán) puolueen ensimmäinen osavaltion edustaja. Vuonna 1962 Rosario Alcalásta (Aguascalientes) tuli ensimmäinen naisehdokas osavaltion kuvernööriksi ja kaksi vuotta myöhemmin Florentina Villalobos Chaparrosta (Parral, Chihuahua) tuli ensimmäinen naispuolinen liittovaltion edustaja. Vuonna 1967 Norma Villarreal de Zambranosta (San Pedro Garza García, Nuevo León) tuli ensimmäinen naispuolinen kunnanjohtaja.
1980-luvulle tultaessa PAN oli heikko oppositiopuolue, jota pidettiin katolilaismyönteisenä ja elinkeinoelämämämämyönteisenä, muttei koskaan saanut paljon ääniä. Sen vahvuus oli kuitenkin se, että se oli demokratiamyönteinen ja oikeusvaltion kannattaja, joten sen poliittinen profiili oli vastakohta hallitsevalle Institutionaaliselle vallankumouspuolueelle (PRI), jota pidettiin laajalti ja yhä enemmän korruptoituneena. PAN:ia alettiin pitää elinkelpoisena oppositiopuolueena laajemmalle äänestäjäkunnalle, kun se muuttui maallistuneemmaksi ja kun meksikolaiset muuttivat yhä enemmän kaupunkeihin. Kun PAN vaati yhä useammin petosten lopettamista Meksikon vaaleissa, se vetosi yhä laajempiin ihmisryhmiin.
Vuonna 1988 vastaperustetussa liittovaltion alueen edustajakokouksessa oli ensimmäistä kertaa PAN:n jäseniä. Vuonna 1989 Ernesto Ruffo Appelista (Baja California) tuli ensimmäinen opposition kuvernööri. Kaksi vuotta myöhemmin hänen tulevasta seuraajastaan Baja Californian hallituksessa, Héctor Terán Teránista, tuli PAN:n ensimmäinen liittovaltion senaattori. Vuosina 1992-2000 PAN:n ehdokkaat voittivat Guanajuaton, Chihuahuan, Jaliscon, Querétaron, Nuevo Leónin, Aguascalientesin, Yucatánin ja Morelosin kuvernöörinvaalit.
2000-lukuEdit
Vaalivoitto presidentinvaaleissa, 2000Edit
Vuoden 2000 presidentinvaaleissa PAN:n ja Meksikon ekologisen vihreän puolueen (PVEM) muodostaman Alianza por el Cambion (”Allianssi muutoksen puolesta”) ehdokas Vicente Fox Quesada sai 42,5 % äänistä ja hänet valittiin Meksikon presidentiksi. Fox oli ensimmäinen opposition ehdokas, joka voitti Institutionaalisen vallankumouspuolueen (PRI) ja sen edeltäjien ehdokkaan 71 vuoden jälkeen. Se oli merkittävä voitto paitsi PAN:lle myös meksikolaiselle demokratialle.
Samana päivänä pidetyissä senaatinvaaleissa Allianssi sai 46 paikkaa senaatin 128 paikasta. Allianssi hajosi seuraavana vuonna, ja PVEM on sen jälkeen osallistunut yhdessä PRI:n kanssa useimpiin vaaleihin.
Puolue voitti vuoden 2003 välirauhanvaalien vaaleissa 30,74 % äänistä ja sai kansanäänestyksen ja 153 paikkaa kansanedustajien kamarista eli 153 paikkaa kansanedustajien kamarissa eli viidestätoista. Vuonna 2003 PAN menetti Nuevo Leónin kuvernöörin viran PRI:lle ja seuraavana vuonna se ei onnistunut saamaan takaisin Chihuahuan osavaltiota PRI:ltä. Jotkut poliittiset analyytikot tulkitsivat nämä tapahtumat yhdessä Colimassa käytyjen katkerien vaalien kanssa, jotka peruttiin ja järjestettiin myöhemmin uudelleen, PAN:n merkittäväksi hylkäämiseksi vuoden 2006 presidentinvaaleja silmällä pitäen. Sen sijaan vuonna 2004 PAN voitti ensimmäistä kertaa Tlaxcalassa, osavaltiossa, jota ei yleensä pidettäisi PAN:n alueena, vaikka sen ehdokas oli PRI:n jäsen muutama kuukausi ennen vaaleja. Se onnistui myös säilyttämään asemansa Querétarossa (vain 3 prosentin marginaalilla PRI:tä vastaan) ja Aguascalientesissa (vaikka se menetti vuonna 2007 suurimman osan kunnista ja paikalliskongressin PRI:lle). Vuonna 2005 PAN kuitenkin hävisi Meksikon osavaltion ja Nayaritin osavaltiohallituksen vaalit PRI:lle. Ensin mainittua pidettiin yhtenä maan tärkeimmistä vaaleista, koska siihen osallistui enemmän äänestäjiä kuin liittovaltion hallituksen päämiehen vaaleihin. (Ks. tulokset: Meksikon vaalit 2003, Meksikon vaalit 2004 ja Meksikon vaalit 2005.)
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa vuonna 2006 PAN:n ehdokas Felipe Calderón valittiin Vicente Foxin seuraajaksi. Calderón oli yhden PAN:n perustajien poika ja itse puolueen entinen puheenjohtaja. Hänet valittiin PAN:n ehdokkaaksi voitettuaan vastustajansa Santiago Creelin (sisäministeri Foxin kaudella) ja Alberto Cárdenasin (Jaliscon entinen kuvernööri) jokaisella äänestyskierroksella puolueen esivaaleissa. Heinäkuun 2. päivänä 2006 Felipe Calderón sai enemmistön annetuista äänistä. Alle prosentin päähän jäi Andrés Manuel López Obrador, joka riitautti vaalituloksen mahdollisen vaalivilpin perusteella. Puheenjohtajuuden lisäksi PAN sai 206 paikkaa edustajainhuoneessa ja 52 paikkaa senaatissa, mikä takasi sille suurimmat yksittäiset puoluekokoonpanot molemmissa kamareissa.
Vuonna 2007 PAN menetti PRI:lle kuvernöörin viran ja enemmistön Jukatanin osavaltion kongressissa sekä Aguascalientesin kunnan puheenjohtajuuden, mutta säilytti sekä kuvernöörin viran että enemmistön Baja Californian osavaltion kongressissa. PRI sai myös lisää kunnanjohtajia ja paikalliskongressin jäseniä Chihuahuassa, Durangossa, Zacatecasissa, Aguascalientesissa, Chiapasissa ja Oaxacassa. PRD sai enemmän virkoja kuin PAN Zacatecasissa, Chiapasissa ja Oaxacassa.
Vuonna 2009 PAN:lla oli 33 paikkaa senaatissa ja 142 paikkaa edustajainhuoneessa.
PRI:n paluu presidentiksiEdit
Vuonna 2012 PAN hävisi presidentinvaalit PRI:n Enrique Peña Nietolle. He saivat myös 38 paikkaa senaatissa (voitto 3 paikkaa) ja 114 paikkaa edustajainhuoneessa (tappio 28 paikkaa). Meksikon presidentin Enrique Peña Nieton (EPN) hallitus on kohdannut useita skandaaleja ja korruptiosyytöksiä. Reforma, joka on vuodesta 1995 lähtien kartoittanut presidentin kannatusta, paljasti EPN:n saaneen vain 12 prosentin kannatuksen, joka on alhaisin sen jälkeen, kun se alkoi kartoittaa presidentin kannatusta.