I. AUTHOR: Juudas, Jaakobin veli ja Jeesuksen velipuoli
A. Ulkoiset todisteet: Juudaksen kirjasta on jälkiä seuraavissa teoksissa1 , jotka todistavat hyvin sen käytöstä varhaiselta ajalta. Näyttää siltä, että kysymyksiä herätti se, että siinä käytettiin apokryfikirjoja2:
1. Pseudo-Barnabas3 (n. 70-130 jKr.)
2. Klemens Rooman4 (n. 95-97 jKr.)
3. Hermaksen paimen5 (n. 115-140 jKr.)
4. Polykarpaus6 (n. 110-150 jKr.)
5 . Didache7 (n. 120-150 jKr.)
6. Athenagoras8 (n. 177 jKr.)
7. Antiokian Teofilus9 (kuollut, 183-185 jKr.)
8. Muratorin kanoni10 (n. 170 jKr.)
9. Tertullianus11 (n. 150-220 jKr.)
10. Klemens Aleksandrialainen12 (n. 150-215 jKr.)
11. Origenes13 (n. 185-254 jKr.)
12. Antiokian synodi14 (n. 264 jKr.)
13. Didymos Aleksandrialainen15 (kuoli, 394 tai 399 jKr)
14. Eusebius16 (n. 260-340 jKr.)
15. Jerome17 (n. 346-420 jKr.)
B. Sisäinen todistusaineisto: Esitetyt vastaväitteet eivät kumoa päätelmää, jonka mukaan Juudas oli Jerusalemin Jaakobin veli ja siten Herran Jeesuksen velipuoli
1. Kirjoittaja esittelee itsensä ”Juude, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli” (jae 1)
a. Tämä Jaakob oli luultavasti tunnettu Jerusalemin Jaakob – Herran Jeesuksen Kristuksen veli18
b. Juudas mainitaan Herran veljien joukossa Mark. 6:3:ssa (vrt. Matt. 13:55)
c. Tämä Juudan identifikaatio saattoi olla yritys samaistua veljensä maineeseen
d. Ei ole sopimatonta, että Juudas identifioi itsensä pikemminkin Jaakobin veljeksi kuin Jeesuksen velipuoliksi – varsinkin kun hän haluaa korostaa itseään Jeesuksen palvelijana
2. Juudas saattoi hyvinkin olla yksi niistä, jotka mainitaan 1. Kor. 9:5:ssä ja jotka harrastivat iteratiivista saarnaamista19
3. Vastalauseet Juudasta kirjoittajana:20 Vaikka vastalauseet, jotka koskevat Juudasta, Jerusalemin Jaakobin veljeä, kirjeen kirjoittajana, vaihtelevat oletuksista myöhäisestä ajankohdasta jakeen yksi uudelleentulkintoihin, ei ole mitään syytä päätellä, että Juudas olisi ollut muu kuin Herran veli
a. Kirje on kirjoitettu liian myöhään, jotta Juudas olisi voinut olla sen kirjoittaja
1) Mutta jos kirje on kirjoitettu 90-luvulla, Juudas on voinut olla vielä elossa21
2) Kirjeen tilaisuuteen liittyvät tulkintakysymykset (esim. harhaoppisten kuvaus, yhteys gnostilaisuuteen, viittaukset apostoleihin) eivät vaadi myöhäistä päivämäärää, koska ne on voitu ymmärtää ensimmäisellä vuosisadalla
b. Jakeen yksi lukee todella niin, että siinä kuvataan tuntematonta Juudasta tuntemattoman Jaakobin poikana22
Mutta tällainen näkemys ei saa tukea tekstiaineistosta, ja se on epätodennäköinen, koska kirje ei olisi saanut sopivaa levikkiä, ellei sitä olisi samaistettu Jerusalemin Jaakobiin, ja pseudonyymiys olisi samaistettu tunnettuihin henkilöihin
c. Juudas oli itse asiassa apostoli Juudas, jota kutsuttiin ”Jaakobin Juudakseksi” (Luuk. 6:16; Ap. t. 1:13)
1) Todennäköisintä on kuitenkin ymmärtää Luukkaan ja Apostolien teoissa esiintyvä lause ( ᾿Ιούδας ᾿Ιακώβου ) tarkoittavan pikemminkin ”Juudasta, Jaakobin poikaa” kuin ”Juudasta, Jaakobin veljeä”, kuten Juudas 1:ssä lukee
2) Kuitenkin, Juudaksen kirjoittaja ei näytä samaistuvan apostoleihin, vaan itse asiassa näkee apostolit erillään itsestään (17,18)
d. Juudas on toisen vuosisadan Jerusalemin piispa, ja ilmaisu ”Jaakobin veli” on Jerusalemissa käytetty episkopin arvonimi
Mutta tätä käsitystä tukevia rinnastuksia ei ole
4. Juudaksen identiteetti Herran veljeksi selittäisi sen auktoriteetin, jolla hän kirjoittaa, ja sen arvostuksen, jonka kirje saavutti kristillisessä kirkossa
5. Kirjettä värittävät juutalaiset mielikuvat ja apokalypsit, jotka sopisivat historialliseen ensimmäisen vuosisadan Juudeaan.
II. AJANKOHTA: Jossain vuosien 65-80 jKr. välillä
A. Ajankohdaksi on annettu 60-140 jKr
B. Jos Juudas on Jaakobin ja Herramme veli (kuten edellä on väitetty), päivämäärän täytyy osua siihen, mikä olisi ollut hänen elämänsä aikaraja
C. Bigg ehdottaa, että Juudas olisi ollut Jeesusta vanhempi, koska hän oli Joosefin poika aiemmasta avioliitosta23 , mutta tämän näkemyksen tueksi ei ole todisteita
D. Juudas oli mitä todennäköisimmin Jeesuksen nuorempi veli, ja hän saattoi jopa olla nuorin, kun otetaan huomioon Mark. 6:3:ssa ja Matt. 13:55:ssä esitetty järjestys24
E. Vaikka oli totta, että jae kolme viittaa siihen, että kristinusko on ollut tarpeeksi vakiintunut, jotta sillä on vakiintunut oppi25 , se ei kuitenkaan vaadi kirjeen myöhäistä ajoitusta:
1. Kaikilla kristityillä oli alusta alkaen yhteinen uskonpohja
2. ”Usko, joka kerran pyhille on annettu”, on ajoitukseltaan epämääräinen
3. Apostoli Paavali kirjoitti siitä opetuksen standardista, johon Rooman kristityt olivat sitoutuneet (Room. 6:17), joten sellainen saattoi olla olemassa ensimmäisen vuosisadan Juudaalle26
F. Jakeessa 17 olevan viittauksen apostoleihin ei tarvitse tarkoittaa, että apostolinen aikakausi olisi ohi:
1. Juudas viittaa apostolisiin ennustuksiin pilkkaajista, jotka nousevat kirkossa, eikä ennustuksen ja toteutumisen välillä tarvitse olla pitkää aikaa
2. UT:ssa oli monia ennustuksia pilkkaajista, ja Juudas saattoi kirjoittaa sen jälkeen, kun apostoliset kirjoitukset olivat jo hyvin levinneet (3,4,17,18), tai hän voi viitata Pietarin edustavaan lausumaan (2. Piet. 3:3ff.) kirjoittaessaan samalle kuulijakunnalleen
3. On myös mahdollista, että termin ”puhuttu” käyttö jakeessa 17 viittaa läheisyyteen suullisen perinteen kanssa27
G. Väärien opettajien tunnistamista, jotka ovat ”hiipineet sisään huomaamatta” (jae 4), ei tarvitse liittää toisen vuosisadan täysin kehittyneeseen gnostilaisuuteen, vaan se voi olla ilmaus ensimmäisen vuosisadan alkuvaiheessa olevasta gnostilaisuudesta
H. Kuvaus vääristä opettajista on samanlainen kuin pastoraalikirjeissä, mutta tämä ei ole ongelma, koska niitä ei tarvitse ajoittaa myöhäiseen aikaan
I. Näin ollen, vaikka varmuutta on vaikea saada, näkemys, joka tukee nuorempaa Juudasta, apostolisten kirjoitusten jakautumista sekä teologian ja väärien opettajien kehitystä, voi sallia ajankohdan, joka on jossain vuosien 65-80 jKr. välillä
III. KOHDERYHMÄ: Kohteesta on hyvin vaikea olla varma, mutta voidaan perustellusti päätellä, että se oli kristityille, jotka asuivat Syyrian-Antiokiassa
A. Juudas ei yksilöi kohderyhmäänsä kirjassa28
B. Kirje ei todennäköisesti ollut varsinaisesti yleiskirje, koska Juudas yksilöi kansan, jolla on tietty tilanne (3-5,17,18,20)29
C. Juutalaisten apokryfikirjojen käyttö on luultavasti enemmän johtolanka kirjoittajasta kuin kirjeen vastaanottajista
D. Jotkut viittaavat siihen, että kirje saatettiin lähettää niille, jotka asuivat Palestiinan alueella, koska jakeet 17 ja 18 viittaavat siihen, että lukijat saattoivat kuulla joitakin apostoleista ja tuntea Paavalin (vrt. Ap. t. 20:29)30
E. Lukijat saattoivat olla myös pakanoita, koska kyseessä on kreikankielinen kirje ja harhaoppi on synkretistinen; mutta kieli ei ole määräävä (huom. Heprealaiskirje), eikä tästä ajanjaksosta ole riittävästi tietoa, jotta harhaoppi voitaisiin tunnistaa tarkasti
F. Jos Antiokia on kirjeen sijaintipaikka (mikä on hyvin spekulatiivista, mutta harkittu arvio):
1. Se sopisi juutalais-juutalais-juutalaiselle kuulijakunnalle
2. Se saattaisi sopia siihen mahdolliseen malliin, että Juudas palveli Jaakobin tavoin Palestiinan alueella
3. Se sopisi paikkaan, jossa monet apostolit palvelivat
IV. JUUDAKSEN JA 2. PIETARIN SUHDE:
A. Sen luonne: Samankaltaisuudet näiden kahden teoksen välillä vahvistavat jonkinlaisen kirjallisen suhteen, kun taas erot vahvistavat yksilölliset painotukset
1. Samankaltaisuudet vahvistavat jonkinlaista kirjallista suhdetta:
a. Suurin osa 2. Pietarin kirjan 2. luvusta on rinnakkainen Juudeassa, ja 2. Pietarin kirjan muissa luvuissa on rinnakkaisuuksia
b. Juudaksen 25 jakeesta peräti 15 esiintyy 2. Pietarin luvussa
c. Monet identtiset ajatukset, sanat ja lauseet ovat rinnakkaisia näissä kahdessa kirjoituksessa
2. Erot vahvistavat yksittäisiä painotuksia:
a. Yhteinen aineisto keskittyy lähes kokonaan vääriä opettajia koskevaan kysymykseen
b. Pietari korostaa enemmän myönteistä opetusta ja Juudas keskittyy tuomitsemiseen
c. Nämä kaksi väärien opettajien ryhmää ovat samankaltaisia, mutta eivät identtisiä
B. Kysymys ensisijaisuudesta: Argumentit eivät ole ratkaisevia kummankaan kirjan ensisijaisuuden kannalta; ratkaisu löytyy ehkä parhaiten postuloimalla yhteinen lähde, mutta tämäkään ei ole varmaa.
1. Ensisijaisuuden puolesta voidaan argumentoida jonkin verran vakuuttavia todisteita kumpaankin suuntaan, mutta ne eivät ole ratkaisevia:
a. Juudas on ensisijainen: Vaikka argumentteja on useita31 , vahvimmat niistä ovat seuraavat:
1) Juudas on lyhyempi kuin 2. Pietari, joten se on voinut edeltää 2. Pietaria, joka oli Juudaksen laajennus (vahva)
2) Juudas lähestyy väärien opettajien ongelmaa suuremmalla spontaaniudella kuin 2. Pietari, joka lisää johdannon ongelmaan eikä näytä tuntevan asiaa omakohtaisesti (huomaa verbien aikamuodot; )
3) Juudas on ankarampi kuin 2. Pietari, joka on ehkä lieventänyt loukkaavuuttaan (heikko)
4) Juudas käyttää apokryfikirjoja ja 2. Pietari ei (ehkä siksi, että hän on sulkenut viittaukset pois niiden epäortodoksisen luonteen vuoksi)
b. 2 Pietarin kirje on ensisijainen: Vaikka ne ovat heikkoja, 2. Pietarin ensisijaisuutta puoltavat seuraavat argumentit:
1) Juudas viittaa 2. Pietariin jakeissa 4 ja 17 (vrt. 2. Piet. 3:3)32
2) Tulevaisuuden aikamuodon käyttö 2. Pietarissa keskusteltaessa vääristä opettajista ja preesensin käyttö Juudeassa viittaa 2. Pietarin ensisijaisuuteen siinä mielessä, että Juude koki sen, mitä Pietari ennusti, mutta Pietari ei aina käyttänyt tulevaisuuden aikamuotoa33
3) Juudan lainaaminen Pietarilta (apostoli) on ymmärrettävämpää kuin se, että Pietari olisi lainannut Juudealta (heikko)
2. Sekä Juude että 2. Pietari olivat riippuvaisia samankaltaisesta lähteestä:
a. Tähän ei yleensä uskota seuraavista syistä:
1) Samankaltaisuuksia pidetään liian läheisinä, jotta ne voitaisiin selittää tällä tavalla
2) Molempien kirjeiden tilanne näyttää olevan liian konkreettinen tällaiseen selitykseen
b. Jos heillä oli yleinen kirjoitus, johon Pietari ja Juudas viittaavat, herää kysymys sen auktoriteetista Juudas 17:n valossa; jos se oli apostolinen, miksi se edellytti, että se sisällytettiin näihin kahteen kirjeeseen, jotta se säilyisi; mutta tämä ei ole ratkaisevaa, koska evankeliumikertomuksissa oli selvästi apostolisia lähteitä, jotka eivät säilyneet sen jälkeen, kun ne sisällytettiin evankeliumeihin
3. Johtopäätös: Tätä ongelmaa ei voida ratkaista lopullisesti niillä tiedoilla, joita tällä hetkellä on olemassa, mutta teoria samankaltaisesta lähteestä vaikuttaa todennäköisimmältä:
a. On mahdollista, että tällainen asiakirja oli olemassa alkuseurakunnassa katekeettisena kirjoituksena väärää opetusta vastaan34
b. Tämä saattaa hyvinkin tehdä koko Juudan kirjan kolmea ensimmäistä jaetta ja jakeita 19-25 lukuun ottamatta tämän traktaatin ilmaisuksi, mutta Juuda ilmaisee aikomuksensa kirjoittaa jostakin muusta aiheesta, ja sitten hän muuttaa sitä olosuhteiden pakottavuuden vuoksi (jae 3)
c. Tämä saattaa hyvinkin selittää tyylilliset erot, kun molemmat kirjoittajat muokkaavat aineistoa omaan teologiseen tarkoitukseensa35
V. JUUDAKSEN APOKRYFISTEN JA PSEUDEPIGRAFISTEN KIRJOITUSTEN KÄYTTÖ
A. Juudas näyttää käyttäneen seuraavia apokryfikirjoituksia:
1. Mooseksen evankeliumi (v. 9)
2. Henokin kirja (v. 6,13,14,15)
3. Naftalin testamentti (v. 6)
4. Asherin testamentti (v. 8)
B. Vaihtoehtoja Juudaksen apokryfisten ja pseudepigrafisten kirjoitusten käytön ymmärtämiseksi:
1. Juudas ei lainaa näitä kirjoja, vaan antaa hänelle inspiraation antamia tietoja
Tämä on hyvin epätodennäköistä Juudaksen ja näiden kirjojen, erityisesti Henokin kirjan, välisten läheisten yhtäläisyyksien vuoksi36
2. Juudaksella oli muinaisia lähteitä (suullinen traditio aivan kuten 1. Henokin kirjoittajallakin oli), ja Jumalan Henki johdatti hänet käyttämään inspiroitunutta tekstiä tai sanomaan sen, mikä oli totta ja luotettavaa (esim, Juudas siteeraa todellista Henokia eikä välttämättä 1 Henokin kirjaa)
Mutta kanonisen kirjan ulkopuolisten kirjojen katsottiin sisältävän paljon totuutta aivan kuten Chaferin teologian tai Swindollin teosten kaltaisia teoksia pidetään nykyään arvokkaina, vaikka ne eivät olekaan inspiroituja; ei ole mitään syytä olettaa, että Juudaksella olisi ollut jokin muu lähde kuin kanonisen kirjan ulkopuolisten kirjojen lähde
3. Juudas käyttää näitä ”ekstrakanonisia” teoksia, mutta ei pidä niitä kaikkia kirjoituksina (aivan kuten Paavali teki Apostolien teoissa 17:28)37
VI. JUUDAKSEN VÄÄRIEN OPETTAJIEN LUONNE
A. Väärien opettajien harhaoppia ei ole mahdollista tunnistaa tarkasti38
B. Kirje tarjoaa kuitenkin tunnusmerkkejä väärien opettajien levittämästä harhaopista:39
1. Heidän oppinsa:
a. He ymmärtävät väärin armon käsitteen (4a)
b. He kieltävät Jeesuksen Kristuksen (4b)
c. He pitävät mieluummin omia unelmiaan kuin Jumalan ilmoitusta (8)
d. He ymmärtävät väärin opin Pyhästä Hengestä, koska hän on poissa (8,19)
e. He suhtautuivat kriittisesti ortodoksiseen enkelioppiin (8)
2. Heidän käytäntönsä:
a. He ovat siveettömiä eli lainsuojattomia (4,7,16,18)
b. He tuhoavat epäoikeudenmukaisesti omaksi hyödykseen (11a,16)
c. He turmelevat ja vääristelevät omaksi hyödykseen (11b)
d. He pilkkaavat ja kapinoivat jumalallista auktoriteettia vastaan (11c)
e. He ovat intohimojensa vallassa ja saastuttavat itsensä (8,23)
f. He ovat ylimielisiä ja käyttävät ihmisiä omaksi hyödykseen (16)
3. Heidän identiteettinsä:
a. He ovat osa kristillistä yhteisöä (4)
b. Vaikka kuvaukset kallistuvat pakanallisen taustan puoleen,40 ne eivät ole määrääviä, ja näin ollen niihin voi kuulua myös juutalaisia
c. Monet viittaavat alkavaan gnostilaisuuteen, joka purkautuu toisella vuosisadalla,41 mutta tämä saattaa olla liikaa sanottu todistusaineiston perusteella.42 Childsin laajempi, kanoninen selitys apostolista opetusta uhkaavan harhaopin yleisestä kuvauksesta saattaa olla parempi vaihtoehto43
VII. Juudaksen tarkoitukset:
A. Juudas alkoi kirjoittaa tarkoituksenaan keskustella lukijoidensa kanssa heidän ”yhteisestä pelastuksestaan” (jae 3)
B. Tilanteen kiireellisyyden vuoksi Juude muutti tarkoitustaan keskustelemaan väärien opettajien ongelmasta ja tuomitsemaan heidät
C. Juudas kirjoittaa puolustaakseen uskoa vääriä opetuksia vastaan, jotka johtavat antinomiaanisuuteen (tai laittomuuteen)
D. Juudas kirjoittaa varoittaakseen uskovia siitä, etteivät väärät opettajat johtaisi heitä harhaan, ja kehottaakseen heitä pelastamaan ne, jotka ovat (jae 23)
E. Juudas kirjoittaa korostaakseen, että ne, jotka tekevät pahaa, joutuvat Herran tuomittaviksi
F. Kuten Childs kirjoittaa: ”Kristillistä yhteisöä kehotetaan ylläpitämään uskoa, joka sille on uskottu. ”44
1 Charles Bigg tarjoaa varsinaiset otteet ICC:n kommentaarissa A Critical and Exegetical Commentary on the Epistles of St. Peter and St. Jude, s. 305-308.
2 Ks. Guthrie, NTI, s. 906; Bigg, Jude, s. 308; Green, Jude, s. 42.
3 Vrt. Barnabas ii.10. Jude 3,4:n kanssa. Tämä on mahdollinen viittaus Juudeaan.
4 Klemens xx.12; lxv.2 ja Juude 25.
5 Vrt. Sim. v. 7.2 Juude 8:n kanssa.
6 Vrt. Martyrium Polycarpi xxi, Juude 25:n kanssa; Fil. adressi Juude 2:n kanssa; iii.2. kanssa Jude 3,20; xi.4 kanssa Jude 20,23.
7 Vrt. Didache, ii.7 ja Jude 22f; Didache, iii.6 ja Jude 8-10.
8 Vrt. Suppl. XXIV Juude 6:n kanssa. Bigg kirjoittaa: ”Tässä on selvä viittaus Juudeeseen” (Jude, s. 307).
9 Vrt. ii.15.
10 Bigg kirjoittaa: ”Hyväksyy Juudeen, mutta mainitsee sen tavalla, joka antaa ymmärtää, että jotkut epäilivät sitä” (Jude, s. 14, 307).
11 De cultu fem. i.3..
12 Hypotyposes; vrt. Paed. iii.8,44 Jude 5,6:n kanssa; Strom. iii.2.11 Jude 8-16:n kanssa.
13 Vrt. Matth. xvii.30; x.17; tom. xv. 27 Jude 6:n kanssa. Bigg kirjoittaa: ”Origenes käsittelee Juudasta paljolti samoin kuin hän käsittelee 2. Pietaria. Hän myöntää, että epäilyksiä oli, mutta ei näytä tunteneen niitä itse” (Jude, s. 306). Hän kuitenkin identifioi Juudaksen scriptura divinaksi Room. iii.6:n kommenteissaan (ks. esim. Michael Green, The Second Epistle General of Peter and the General Epistle of Jude: An introduction and Commentary, Tyndale, s. 42 n. 4).
14 Eus. H. E. vii.40.4.
15 Bigg kirjoittaa: ”Kommentoi Juudasta ja puolustaa sitä niitä vastaan, jotka kyseenalaistivat kirjeen auktoriteetin sillä perusteella, että siinä käytetään apokryfikirjoja. Migne, xxxix. 1811-1818; Zahn, Forschungen, iii.97..
16 H. E. ii. 23.25, vaikka tässä hän argumentoi sen kanonisuutta vastaan.
17 De uir. ill. iv.
18 Ks. Jaak. 1:1; Gal. 1:19; 2:9; 1. Kor. 15:7.
19 ”Eikö meillä ole oikeus ottaa mukaan uskovainen vaimo, niin kuin muillakin apostoleilla ja Herran veljillä ja Keefalla?”.
20 Ks. Guthrie, NTI, s. 906-908.
21 Jotkut väittävät, että koska Juudaksen pojanpoikien sanottiin seisseen keisari Domitianuksen (81-96 jKr.; vrt. Eusebius, H. E. iii.20.1ff), siksi hän ei todennäköisesti ollut elossa vuosisadan loppupuolella. Mutta jos Juudas oli nuorin Herran veljistä (johtuen sanajärjestyksestä, johon evankeliumit viittaavat Mark. 6:3; Matt. 13:55), tämä ei ehkä ollut lainkaan epätodennäköistä, kun otetaan huomioon avioliiton aikainen solmimisikä Juudeassa (ks. Green, Jude, s. 44-45; Mayor, Jude, s. cxlviii).
22 Tässä lukutavassa termi ”veli” ( ἀδελφός ) on ymmärrettävä interpolaatioksi (tai tulkinnalliseksi lisäykseksi).
23 Bigg, Jude, s. 318.
24 Ks. Green, Jude, s. 44-45. Pormestari kirjoittaa: Juudas oli, kuten olemme nähneet, ilmeisesti nuorin Herran veljistä, todennäköisesti syntynyt viimeistään vuonna 10 jKr. jos hyväksymme syntymäajankohdaksi vuoden 6 eKr. Ottaen huomioon iän, jolloin avioliitto yleensä solmittiin Juudeassa, voimme olettaa, että hänellä oli poikia ennen vuotta 35 jKr. ja pojanpoikia vuoteen 60 jKr. mennessä. Heidät on voitu tuoda Domitianuksen eteen minä tahansa hänen hallitusvuotenaan. Juudas itse olisi siis ollut 71-vuotias Domitianuksen ensimmäisenä vuonna. Jos hänen kirjeensä olisi kirjoitettu vuonna 80 jKr. …hän olisi ollut 70-vuotias ja hänen pojanpoikansa noin 20-vuotias.” (Juudas, s. cxlviii).”
25 Ks. ”yhteinen pelastus” ja ”usko, joka kerran iankaikkisesti on annettu pyhille”.
26 Ks. myös Gal. 1:8ff; 1. Tess. 2:13; 2. Tess. 2:15; 3:6,14; 1. Kor. 11:2.
27 Ks. Green, Jude, s. 47. Guthrie pitää jotakin kirjallista viittausta todennäköisempänä (NTI, s. 910 n. 10).
28 Ne, jotka ovat ”kutsuttuja”, ”rakastettuja” ja ”varjeltuja” (jae 1), voisivat viitata kaikkiin kristittyihin.
29 Guthrie kirjoittaa, että Juudas näyttää tuntevan ”ilmeisesti tietyt erityiset ihmiset, joiden hän tietää hiipineen kirkkoon petoksen avulla ja joiden käyttäytymistä kuvataan niin elävästi, että se viittaa siihen, että he tuntevat myös vääriä opettajia omakohtaisesti” (NTI, s. 916).
Childilla on kuitenkin teologinen pointti, kun hän väittää, että aihe käsittelee harhaoppia, joka uhkaa apostolista opetusta, ja doksologia tukee yleistä eli ”katolista” sävyä (The New Testament as Canon, s. 492-493).
30 Guthrie menee Wandin ohella niin pitkälle, että hän tunnistaa alueen Syyrian-Antiokian alueeksi (NTI, ss. 916-917; ks. myös Green, Jude, s. 48).
31 Ks. Guthrie, NTI, s. 921-922.
32 Mutta Jude 4:n ”kauan ennen” viittaa luultavasti Henokin kirjaan, kuten jakeissa 14-15, ja jakeessa 17 odottaisi, että Pietari mainitaan nimeltä, kuten Jaakob mainittiin jakeessa 1:1. Myös jakeessa 17 saatetaan viitata sanontoihin, joita apostolit hyväksyivät (Guthrie, NTI, s. 923).
33 Nykyhetkeä käytetään kuvaamaan vääriä opettajia 2. Piet. 2:10,17,18; 3:5.
34 Ks. Green, Jude, s. 54-55.
35 Ks. Green, Jude, s. 53-54.
36 Ks. jae 14 ja 1. Henok 1:9 (Guthrie, NTI, s. 917).
37 Ks. myös 1. Kor. 10:4; 15:33; 2. Tim. 3:8; Tiit. 1:12.
Tämän kirjoittajan kannalta Green antaa ymmärtää, että Juuda ei ole kiinnostunut ”kriittisistä, historiallisista” asioista, kun hän siteeraa Plummeria, joka sanoo: ”’Pyhä Juuda luultavasti uskoi kertomuksen Mikaelin ja Saatanan välisestä kiistasta. Mutta vaikka hän olisikin tiennyt sen olevan myytti, hän saattoi helposti käyttää sitä havainnollistavana argumenttina, koska se oli tälle lukijakunnalle niin tuttu.”” (Jude, s. 49). Juudas ei voi vakuuttaa totena sellaista, mikä ei ollut totta. Näyttää siltä, että inspiraation vaikutuksen alaisena Juudas omaksuu tosia osia näistä ekstrakanonisista teoksista osoittaakseen asiansa.”
38 Guthrie, NTI, s. 912. Childs ymmärtää tämän olevan Juudaksen kirjan kanoninen pointti, kun hän kirjoittaa: ”Juudas käsittelee harhaoppisuuden ilmiötä eikä mitään tiettyä erehdyksen muotoa. Lähestymistavalle on todellakin ominaista, että harhaoppia käsitellään nyt teologisena viitteenä eikä pelkästään tiettyä seurakuntaa kohtaavana historiallisena vaarana…. on kristillisen uskon konstitutiivista, että sitä uhkaa aina tämä valheen kauhistuttava ulottuvuus” (The NT as Canon, s. 492). Myöhemmin hän toteaa: ”Juudaksen kirje tarjoaa laajemman teologisen arvion harhaoppisuuden ilmiöstä, jonka avulla voidaan tulkita konkreettisia historiallisia esimerkkejä muualla Uudessa testamentissa ja erityisesti Paavalin kirjeissä. Toisaalta laajemman kaanonin todistus tarjoaa varsinaisen sisällön sille ’uskolle, joka kerran ja lopullisesti on annettu pyhille’, jota Juudan kirje vakavasti pyrkii säilyttämään.” (Ibid., s. 493.)
39 Jälleen Childs kirjoittaa oivaltavasti: ”Harhaopin uhan tunnistaminen Vanhan testamentin hahmojen avulla palvelee sen tärkeän teologisen näkökohdan alleviivaamista, jonka mukaan epäuskon vaihtoehto oli olemassa alusta alkaen eikä se ole mitään uutta. Kain on vääryyden ruumiillistuma, joka murhaa oman veljensä. Bileam toimii klassisena esimerkkinä turmelijasta, joka turmelee henkilökohtaisen hyödyn tavoittelemiseksi, Korah ruumiillistaa jumalanpilkkaa ja kapinaa jumalallista auktoriteettia vastaan …. Sama uhka jatkaa toimintaansa väärissä opettajissa, jotka ovat salaa päässeet sisään uskon yhteisöön.” (The NT as Canon, s. 492).” (The NT as Canon, s. 492).
40 Guthrie, NTI, s. 913-914.
41 Ks. Green, Jude, s. 38-40.
42 Bauckham tarjoaa ehkä tasapainoisimman lähestymistavan kirjoittaessaan: ”On parempi nähdä heidän antinomianisminsa yksinkertaisesti yhtenä niistä virroista, jotka virtasivat myöhempään gnostilaisuuteen, mutta jotka eivät tässä vaiheessa ole selvästi gnostilaisia.” (Jude; 2. Piet. 12).
43 Ks. Guthrie, NTI, s. 914; Childs, The NT as Canon, s. 492-493.
44 Myöhemmin hän kirjoittaa: ”Kirje tarjoaa pikemminkin harhaoppisuuden ilmiön teologisen kuvauksen kuin hyökkää erityistä historiallista erehdyksen muotoa vastaan. Siitä huolimatta harhaopin selkeä teologinen profiili nousee esiin. Erehdys koostuu ’Mestarimme ja Herramme kieltämisestä’ (v. 4), Jumalan armon vääristämisestä moraalittomuudella ja laittomuudella (v. 7) ja jumalallisen auktoriteetin hylkäämisestä oman edun vuoksi (v. 16).” (Childs, The New Testament as Canon, s. 492-493).