Identiteetti kyseenalaistettuna

1.1 Mitä identiteetti on?

Tällä kurssilla käsitellään identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Identiteetti itsessään näyttää liittyvän kysymykseen: ”Kuka minä olen?” Keskitymme tässä jaksossa kolmeen keskeiseen kysymykseen:

• Miten identiteetit muodostuvat?

• Miten paljon meillä on valtaa oman identiteettimme muokkaamisessa?

• Onko identiteettiin liittyviä erityisiä epävarmuustekijöitä nykyisessä Isossa-Britanniassa?

Aluksi meidän on pohdittava hieman tarkemmin, mitä tarkoitamme identiteetillä.

Jos identiteetti tarjoaa meille keinon vastata kysymykseen ”kuka minä olen?”, se saattaa vaikuttaa siltä, että siinä on kyse persoonallisuudesta; siitä, millainen ihminen minä olen. Se on vain osa tarinaa. Identiteetti eroaa persoonallisuudesta tärkeissä suhteissa. Voimme jakaa persoonallisuuden piirteitä muiden ihmisten kanssa, mutta identiteetin jakaminen edellyttää meiltä jonkinlaista aktiivista sitoutumista. Päätämme samaistua tiettyyn identiteettiin tai ryhmään. Joskus meillä on enemmän valinnanvaraa kuin toisilla. Tässä luvussa käsitellään rakenteiden, eli niiden voimien, joihin emme voi vaikuttaa ja jotka muokkaavat identiteettiämme, ja toimijuuden, eli sen, missä määrin voimme itse vaikuttaa siihen, keitä olemme, suhteellista merkitystä. Identiteetti edellyttää meiltä tietoisuutta. Persoonallisuus kuvaa ominaisuuksia, joita yksilöillä voi olla, kuten ulospäinsuuntautuneisuus tai ujous, jotka ovat sisäisiä ominaisuuksia, mutta identiteetti edellyttää jonkinlaista valinnanvaraa. Saatan esimerkiksi käydä lauantaisin jalkapallo-otteluissa, koska nautin äänekkäästä huutamisesta vilkkaiden ekstroverttien joukossa, mutta menen katsomaan Sheffield Wednesdayn ottelua, koska haluan samaistua kyseiseen joukkueeseen, pitää huivia ja antaa lausunnon siitä, kuka olen, ja tietenkin siksi, että haluan ilmaista kannattavani yhtä Sheffieldin joukkuetta enkä toista (Sheffield United). Meille voi olla ominaista, että meillä on persoonallisuuden piirteitä, mutta meidän on samaistuttava – eli omaksuttava aktiivisesti – jokin identiteetti.”

Tämä esimerkki havainnollistaa myös sitä, miten tärkeää on merkitä itsensä samaksi identiteetiksi kuin yksi ihmisryhmä ja erilaiseksi kuin muut. Ajattele tilannetta, jossa tapaat jonkun ihmisen ensimmäistä kertaa ja yrittäessäsi selvittää, kuka hän on, kyselet kysymyksiä siitä, mistä hän on kotoisin ja mitä hän tekee. Tällaisissa tilanteissa yritämme selvittää, mistä tämä henkilö koostuu, ja myös sitä, mikä tekee hänestä samanlaisen kuin me – eli mitä yhteistä meillä on – ja mikä tekee hänestä erilaisen. Jos näet jonkun käyttävän sellaisen järjestön merkkiä, johon sinäkin kuulut, se merkitsee, että tämä henkilö on sama kuin sinä, että hänellä on sama identiteetti. Tai mieti tilannetta, jossa ulkomailla matkustaessasi ja kuullessasi omaa kieltäsi puhuvien ihmisten ääniä tunnet sekä tunnistamisen että kuulumisen tunnetta. Kun löydämme vieraassa paikassa ihmisiä, jotka jakavat kielemme, saamme jotain ja jonkun, johon voimme samaistua. Tai kuvittele, että olet junassa, ja matkustamossa istuva muukalainen lukee synnyinkaupunkisi paikallislehteä. Saatatte aloittaa keskustelun, jossa viitataan siihen, mitä yhteistä teillä on. Tämä on hetki, jolloin tunnistat jotain yhteistä toisen henkilön kanssa, jolla on sama identiteetti kuin sinulla. Identiteettiä leimaa samankaltaisuus eli kaltaisemme ihmiset ja erilaisuus eli ne, jotka eivät ole samanlaisia. On muitakin esimerkkejä, jotka eivät ole yhtä rauhoittavia, kun sopivaa identiteettiä ei ole todettu, ja kun ihmiseltä saatetaan esimerkiksi evätä mahdollisuus saada luottoa tai osamaksukauppaa, eläke- tai sairausetuuksia tai pääsy kerhoon tai ravintolaan tai, mikä vielä merkittävämpää, maahan.

Miten tiedämme, mitkä ihmiset ovat samanlaisia kuin me? Mitä tietoja käytämme luokitellessamme muita ja itseämme? Edellä mainituissa esimerkeissä on usein tärkeää jokin symboli, kuten virkamerkki, joukkueen huivi, sanomalehti, kieli, jota puhumme, tai kenties vaatteet, joita käytämme. Joskus se on ilmeistä. Merkki voi olla selkeä julkinen osoitus siitä, että samaistumme tiettyyn ryhmään. Joskus se on hienovaraisempaa, mutta symbolit ja representaatiot ovat tärkeitä merkitsemään tapoja, joilla jaamme identiteettimme joidenkin ihmisten kanssa ja erottaudumme muista.

Tässä mielessä, vaikka yksilöinä meidän on omaksuttava identiteettejä aktiivisesti, nuo identiteetit ovat väistämättä sen yhteiskunnan tuote, jossa elämme, ja suhteemme muihin. Identiteetti tarjoaa yhteyden yksilöiden ja sen maailman välille, jossa he elävät. Identiteetti yhdistää sen, miten näen itseni ja miten muut näkevät minut. Identiteettiin liittyy sisäinen ja subjektiivinen sekä ulkoinen. Se on sosiaalisesti tunnustettu asema, jonka muut tunnustavat, ei vain minä.

Mutta se, miten näen itseni ja miten muut näkevät minut, ei aina sovi yhteen. Yksilöt saattavat esimerkiksi pitää itseään hyvin menestyvinä, ylennyksen arvoisina, mutta työnantaja voi pitää heitä vähemmän menestyvinä. Nuoret, jotka palaavat meluisasti klubilta kotiin aamuyöllä, saattavat olla muiden mielestä häiriköitä. Mieti, millä tavoin se, miten näet itsesi, voi olla ristiriidassa muiden käsityksen kanssa sinusta. Tämä voi tapahtua henkilökohtaisella tasolla perhe- ja ystävyyssuhteiden yhteydessä tai julkisella tai jopa maailmanlaajuisella tasolla, kun tiettyjä ominaisuuksia liitetään tiettyihin kansallisiin tai etnisiin ryhmiin. Ristiriitaisten identiteettien tunne voi johtua jännitteistä, jotka syntyvät siitä, että joutuu olemaan samanaikaisesti opiskelija, vanhempi ja työntekijä: nämä ovat esimerkkejä moninaisista identiteeteistä, joita ihmisillä on.

Yhteyttä itseni ja muiden välillä ei ilmaise ainoastaan yhteys sen välillä, millaisena näen itseni ja millaisena muut minut näkevät, vaan myös yhteys sen välillä, millainen haluan olla, ja sen välillä, millaisia vaikutteita, paineita ja tilaisuuksia on tarjolla. Materiaaliset, sosiaaliset ja fyysiset rajoitteet estävät meitä menestyksekkäästi esiintymästä joissakin identiteettiasemissa – rajoitteet, joihin kuuluvat myös muiden käsitykset. Rikollisidentiteettejä tuotetaan usein stereotypioiden liioittelun kautta, kun sanomalehtiraportit toistavat käsitystä siitä, että rikollinen identiteetti on nuori, miespuolinen ja musta (Mooney et al., 2000). Rikollisuutta voivat tuottaa muut, jotka rakentavat tämän henkilöluokan. Tämä prosessi, jossa tietyt ryhmät stereotypisoidaan rikollisiksi, havainnollistaa myös joitakin epätasapainoja ja epätasa-arvoa yksilön ja ulkomaailman välisessä suhteessa.

Subjektiin, ”minuun” tai ”meihin” identiteettiyhtälössä, liittyy jonkinlainen valinnan mahdollisuus, joskin rajallinen. Identiteetin käsite sisältää jonkinlaisen käsityksen inhimillisestä toimijuudesta; ajatuksen siitä, että meillä voi olla jonkinlainen kontrolli oman identiteettimme rakentamisessa. Ulkomaailmassa voi tietysti olla rajoituksia, joissa aineelliset ja sosiaaliset tekijät voivat rajoittaa yksilön vaikutusmahdollisuuksia. Aineellisten resurssien puute rajoittaa vakavasti mahdollisuuksiamme, kuten köyhyys ja taloudelliset rajoitteet. On mahdotonta identiteettiä menestyvänä uranaisena, jos on vailla työtä ja jos ei ole työllistymismahdollisuuksia. Autonomiamme muut rajoitukset voivat sijaita meissä itsessämme, esimerkiksi kehossamme, kuten ikääntymisprosessi, fyysiset vammat, sairaudet sekä kehomme todellinen koko ja muoto osoittavat.