Identification of Lower Central Incisors

Discussion

Professorit varmistivat, että terävin viiltokulma ei osoittanut luotettavuutta piirteiden valinnassa proksimaalisten pintojen tunnistamiseksi. Siksi sitä ei otettu mukaan päätöksenteossa käytettävien piirteiden summaan. Madeiran ja Rizzolon mukaan inkisaalikulmat ovat lähes oikeita, hyvin vähän pyöristyneitä tai ei pyöristyneitä.

Anatomian professorit pitivät 31 hampaan tunnistamista helppona, 22 kohtalaisen vaikeana ja 46 hampaan tunnistamista vaikeana.

Helppoina pidetyistä 31:stä hampaasta tunnistettiin 19 inkisiiviä laskemalla yhteen ja yhdistämällä neljä piirrettä, kahdeksan kolmella piirteellä ja neljä viidellä piirteellä. Kohtalaisen vaikeiksi katsotuista 22 hampaasta 13 tunnistettiin 3 piirteen, 7 2 piirteen ja 2 4 piirteen avulla. Vaikeiksi katsotuista hampaista 29 inkisiiviä tunnistettiin 2 piirteellä, 8 3 piirteellä, 2 4 piirteellä ja 7 hammasta vain yhdellä piirteellä.

Helpoiksi katsotuista hampaista suurin osa valittiin lisäämällä lyhin proksimaalipinnan piirre juuren piirteisiin (pinta, jossa on vähemmän syvä juuren ura tai kupera pinta ja juuren kärjen kulmaus), yhdistämällä tai liittämällä tai liittämättöminä proksimaaliseen pintaan, jossa on suurimman kaarevuuden omaava kaulalinja tai tasaisemman proksimaalisesta pinnasta. Näin ollen varmistui, että mitä enemmän kirjallisuuden mukaan tiettyä proksimaalipintaa kuvaavia tekijöitä löytyy, sitä helpommaksi niiden tunnistaminen käy. Vain viisi hammasta 31:stä pidettiin helposti tunnistettavana, lyhin proksimaalipinta ei auttanut proksimaalipintojen tunnistamisessa, eikä neljän inkisiivin tunnistamisessa havaittu mitään juuren piirteitä.

Hampaiden tunnistaminen vaikeutui, kun yksi tai useampi piirre oli ristiriidassa muiden kanssa tai kun pintojen välisiä eroja ei voitu todentaa. Siksi professorit ottivat huomioon silmiinpistävimmät elementit.

Mesiaalisella pinnalla oli pienin kohdunkaula-insicaaliulottuvuus 57 hampaassa (kuvat 1 ja 2), seuraavaksi pienin oli distaalinen pinta (28), ja 14:llä inkisialireuna oli suoraviivainen, ja mesiaalisella ja distaalisella pinnalla oli samanlainen kohdunkaula-insicaaliulottuvuus (kuva 2 ja taulukko 3). Bukkaalipinnan mesiaalinen reuna on yleensä pienempi kuin distaalinen reuna (päinvastoin kuin muissa hampaissa), koska kuluminen on voimakkaampaa inkisesaalireunan mesiaalisella puoliskolla. Kulumisesta johtuen mesiaalisen pinnan inkisialireunassa on viistetty muoto, joka ulottuu bukkaalisen pinnan läpi. Inkisaalireuna on suoraviivainen ja viistosti suunnattu ylhäältä alaspäin disto-mesiaaliseen suuntaan (ainakin niissä hampaissa, joissa on tiettyä kulumista); mesiaalinen kulma muuttuu tylsemmäksi ja distaalinen terävämmäksi . Mahdollisesti kulumisesta johtuen tässä tutkimuksessa havaittiin, että terävin viiltokulma oli mesiaalinen (55 inkisiiviä; taulukko 3). Pagano ym. raportoivat, että mesiaaliset ja distaaliset kulmat ovat hieman pyöristyneitä tai teräviä, eikä niiden välillä ole merkittäviä eroja.

Madeiran ja Rizzolon mukaan kohdunkaulan linjalla on suurin kaarevuus mesiaalipinnalla . Tämä piirre todettiin 51,5 %:lla tämän tutkimuksen hampaista (kuva 3; taulukko 3).

Juuren urista kirjoittajat ovat raportoineet, että alemmissa keskushampaissa on selvät pitkittäisurat, joista distaalinen ura on syvin . Tässä tutkimuksessa havaittiin, että distaalinen ura oli syvin monissa hampaissa. Juurten mesiaalipinnalla oli vähemmän syviä uria tai kuperampi pinta (74,7 %). Syvin ura oli kuitenkin mesiaalinen 15 hampaassa, eikä pintojen välillä havaittu eroa 10 inkisiivissä (taulukko 3). Picossen mukaan joissakin hampaissa urat ovat niin selviä, että ne voivat jakaa juuren osittain tai kokonaan kahteen bukkaaliseen ja linguaaliseen segmenttiin. Tätä Picossen kuvaamaa piirrettä ei havaittu yhdessäkään tämän tutkimuksen alemmassa etuhampaassa. Sanchez et al. arvioivat juuren koveruuden esiintymistä alemmissa keskimmäisissä etuhampaissa ja paransivat näin tietämystä hampaan juuren morfologiasta, mikä johtaa oikeaan instrumentointiin ja sitä seuraavaan parodontologisen hoidon onnistumiseen. Kirjoittajat havaitsivat, että näitä koveruuksia esiintyi 100 prosentissa näytteestä ja että ne olivat syvempiä ja leveämpiä juuren distaalisella pinnalla kuin mesiaalisella pinnalla. (A) Mesiaalipinta, jossa on matala juuren ura ja (B) distaalipinta, jossa on syvempi juuren ura.

Tarkoituksenaan ymmärtää ylempien ja alempien etuhampaiden etuhampaiden juurten proksimaalipinnoilla esiintyvien urien morfologiaa ja sen vaikutusta parodontaalisen insertiokadon syntyyn Kaur ym. arvioivat 300 proksimaalipintaa 150 hampaasta. Juuren proksimaalisten urien esiintyvyys oli 86,67 %. Urien esiintyvyys yläleuan hampaissa oli 43,42 % ja alaleuan hampaissa 56,67 %. Alaleuan hampaissa se oli 88 % alaleuan keskihampaissa, 90 % alaleuan sivuhampaissa ja 80 % alaleuan kulmahampaissa. Tutkituista 300 pinnasta 228:ssa oli uria, joista 110 (48,24 %) oli mesiaalisia ja 118 (51,75 %) distaalisia. Keskimääräinen leveys yläetuhampaiden keskihampaiden osalta oli 1,97 mm ja alaleuan etuhampaiden osalta 2,20 mm. Havaittiin, että parodontaalisen insertion menetys oli suurempi hampaissa, joissa oli juuren urat, kuin niissä, joissa ei ollut uria, ja hampaissa, joissa oli syvemmät urat, menetys oli suurempi. Tutkimuksessa tehdyt havainnot tukevat myös hypoteesia, jonka mukaan proksimaalisilla juuren urilla, jos niitä on, on merkittävä rooli kiinnittymisen menetyksessä.

Madeira ja Rizzolo kuvaavat alemman keskimmäisen etuhampaan juurta suoraviivaiseksi, jossa ei ole kulmia. Hampaissa ja myös muissa anatomisissa rakenteissa havaitaan kuitenkin anatomista vaihtelua. Tässä tutkimuksessa 58,6 prosentilla alemmista keskushampaista juuri oli suoralinjainen. 35,4 prosentilla juuren kärki oli kulmautunut distaalisesti, mikä ei olisi harvinainen tilanne, ja 6,1 prosentilla juuren kärki oli kallistunut mesiaalisesti (kuva 6 ja taulukko 3). Della Serran ja Ferreiran mukaan juuri kallistuu distaalisesti noin yhden asteen verran, samoin kuin Figunin ja Garinon mukaan, jotka ilmoittivat, että juuren aksiaalinen poikkeama distaalisesti on pieni. Della Serra ja Ferreira viittasivat tutkimukseen, jossa 66,7 prosentilla alemmista keskushampaista havaittiin suoralinjaiset juuret, 12,5 prosentilla juuren distaalinen kärki oli vinossa, 2 prosentilla juuren mesiaalinen kärki oli vinossa ja 18,8 prosentilla juuren kärki oli kallistunut bukkaalipuolelle. Tässä tutkimuksessa ei havaittu juuren apexin kallistumista bukkaalipuolelle.

Tässä tutkimuksessa arvioitiin kruunun kohdunkaulan sisäkorkeusmitan (CIC) mittausta. Keskiarvo oli 9,3 mm (vaihteluväli 7,6-11,7 mm; taulukko 2). Della Serran ja Ferreiran mukaan vaihteluväli oli 6,7-11,5 mm, ja Woelfelin ja Scheidin mukaan vähimmäisarvo oli 6,3 mm ja enimmäisarvo 11,6 mm (keskiarvo 8,8 mm). Figun ja Garino havaitsivat saman tuloksen (8,8 mm). Sicher ilmoitti hammaskruunun pituuden keskiarvoksi 9,4 mm. Picossen mukaan alempien keskushampaiden kruunun pituuden keskiarvo miehillä oli 8,51 mm ja naisilla 7,95 mm. Nämä tulokset ovat alhaisempia kuin tutkimuksessamme ja muissa raportoiduissa tutkimuksissa havaitut tulokset.

Juuren pituuden (RL) mittauksen osalta keskiarvo oli 12,7 mm (vaihteluväli 8,5-15,4 mm; taulukko 2). Muut kirjoittajat ilmoittivat vaihteluväliksi 8,8-16 mm , 7,7-17,9 mm (keskiarvo 12,6 mm) ja 11,9 mm . Picosse varmisti, että juuren pituuden keskiarvo oli 12,27 mm miehillä ja 12,65 mm naisilla. Sanchez et al. mittasivat juuren pituuden sekä distaali- että mesiaalipinnoilta. Kirjoittajat havaitsivat keskiarvoksi 13,88 ± 1,4 mm distaalipinnalla ja 13,76 ± 1,5 mm mesiaalipinnalla, eikä niiden välillä ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Sen lisäksi, että olemme tehneet saman mittauksen juuren bukkaalipinnalta, tuloksemme sekä Sanchezin ym. mainitsemat tulokset ovat standardien mukaisia.

Hammaskruunun mesiodistaalista ulottuvuutta (MDC) tarkasteltaessa havaitsimme kirjallisuudessa vaihtelua 5,0-6,5 mm ; 4,4-6,7 mm ; ja maksimiarvo on 6,87 mm . Tässä tutkimuksessa sama mitta vaihteli 4,4-6,3 mm:n välillä keskiarvon ollessa 5,3 mm (taulukko 2). Joidenkin kirjoittajien mukaan alempien keskushampaiden mesio-distaalisen etäisyyden keskiarvo oli 5,4 mm .

Havaittiin, että juuren mesio-distaalisen ulottuvuuden (MDR) mittauksen keskiarvo oli 3,6 mm (vaihteluväli 3,1-5,6 mm) (taulukko 2). Woelfel ja Scheid havaitsivat samankaltaisia arvoja (keskiarvo 3,5 mm, vaihteluväli 2,7-4,6 mm) ja Sicher 3,9 mm .

Kruunun bukkolingulaarinen ulottuvuus (BLC) vaihteli 4,7-7,4 mm (keskiarvo 5,8 mm; taulukko 2). Kirjallisuudessa havaittiin vaihteluväli 6-8 mm ja 4,8-6,8 mm, keskiarvon ollessa 5,7 mm .

Juuren bukkolinguaalisen ulottuvuuden (BLR) osalta havaittiin keskiarvo 5,7 mm (vaihteluväli 4,6-6,7 mm, taulukko 2). Sicher mainitsi mitaksi 5,9 mm ja Woelfel ja Scheid 5,4 mm (vaihteluväli 4,3-6,5 mm). Picossen mukaan alempien keskushampaiden suurin bukkolinguaalinen ulottuvuus oli keskimäärin 5,7 mm miehillä ja 5,46 mm naisilla. Figún ja Garino havaitsivat bukkolingulaariseksi etäisyydeksi 6 mm.

Hampaiden kokonaispituuden (TL) mittaus vaihteli 16,7-26,2 mm (keskiarvo 22 mm) (taulukko 2). Muut kirjoittajat raportoivat vaihteluväliä 15,5-27,5 mm , 16,6-26,7 mm (keskiarvo 20,8 mm) , 21,4 mm , 20,7 mm ja 20,78 mm miehillä ja 20,6 mm naisilla .

Pikossen mukaan alempien keskeisten etuhampaiden mittausten keskiarvo oli korkeampi miehillä kuin naisilla, lukuun ottamatta juuren pituuden mittausta. Tutkimuksessamme ei ollut tietoa sukupuolesta ja iästä. Tämä on tämän tutkimuksen rajoitus, koska mittausten ja näiden kriteerien välisiä assosiaatioita ei voitu tehdä.

Keskeisistä alemmista keskushampaista havaittujen kuuden anatomisen piirteen (21 mahdollista assosiaatioyhteyttä) välinen Pearsonin korrelaatiokerroin osoitti heikon positiivisen korrelaation piirteiden välillä: 1 ja 2 (r = 0,366, p = 0,0001), 1 ja 3 (r = 0,327, p = 0,0016), 1 ja 4 (r = 0,347, p = 0,0004), 1 ja 5 (r = 0,412, p < 0,0001) sekä 2 ja 5 (r = 0,309, p = 0,0018) ja heikon negatiivisen korrelaation kohdalla, kun kyseessä ovat kohdat 1 ja 2 (r = -0,419, p < 0,0001). Muut assosiaatiot eivät olleet merkittäviä. Näin ollen varmistettiin, että arvioidut piirteet eivät toistu samalla tavalla kaikissa etuhampaissa, mikä osoittaa anatomista vaihtelua. Jotkin kirjallisuudessa kuvatut mallit vahvistettiin, mutta anatomisten variaatioiden prosenttiosuus oli suuri kaikkien tutkittujen piirteiden osalta.

Tämä tekee alemman keskimmäisen etuhampaan tutkimisesta varsin vaikeaa, erityisesti ensimmäisen vuoden hammaslääketieteen valmistuvalle opiskelijalle. Alempi keskushammas on pysyvän hampaiston pienin ja symmetrisin hammas. Sen anatomiset elementit, kuten urat ja harjanteet, ovat vähiten ilmeisiä .

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkistaa piirteet, jotka voisivat helpottaa alemman keskihampaan proksimaalipintojen tunnistamista. Varmistettiin, että kirjallisuudessa kuvattuja tavanomaisia anatomisia piirteitä ei voitu havaita kaikissa hampaissa. Mainittujen anatomisten piirteiden havainnointi, piirteiden summa, niiden yhdistäminen ja silmiinpistävimpien rakenteiden havainnointi muodostavat kuitenkin menetelmän, joka auttaa pysyvien alempien keskushampaiden tunnistamisessa.