Suurin osa tämän artikkelin tiedoista on peräisin Bishop Museumin julkaisusta HULA HISTORICAL PERSPECTIVES. Tiedot tästä kirjasta on lueteltu Bibliografia-osiossa.
Että hula on ollut osa havaijilaista kulttuuria jo muinaisista ajoista lähtien, ehkä jo ennen kuin nykyisin Havaijiksi kutsutuilla saarilla asui ihmisiä, käy ilmi sen alkuperää koskevien perinteiden moninaisuudesta. Eri paikat, muun muassa Havaijin, Moloka`in, O`ahun ja Kaua`in saaret, väittävät olevansa hulan synnyinpaikkoja ja yhdistävät sen alun useisiin jumaliin ja ihmisiin. Jotkut väittävät, että Hi`iakan ystävä Hopoe oli ensimmäinen tanssija. Toiset kutsuvat Kapo’ulakina’ua hulan ensimmäiseksi jumalalliseksi suojelijaksi tai mainitsevat Keaomelemelen pitkän ja kauniin tarinan tanssin perusmyytiksi. Toiset taas yhdistävät sen alkuperän pan-polynesialaisen kulttuurin sankarin, suuren merenkulkijan Laka/La’a/Lata, eri muotoihin.
Nämä tarinat edustavat muinaisten ihmisten yrityksiä vastata kysymykseen ”Mistä hula on peräisin?”. Tästä syystä pyrkimykset päättää, mikä näistä tarinoista on ”oikea”, ovat enemmän tai vähemmän turhia. Jossain määrin kaikki nämä vastaukset ovat oikeita; sellainen on myyttien luonne.
Eräs seikka näissä tarinoissa, jota on syytä tarkastella, on se, että useimmat niistä yhdistävät hulan jumalattariin. Nykyaikainen myytti, jota toisinaan toistetaan kirjallisuudessa, väittää, että muinoin vain miehet tanssivat hulaa. Tämän väitteen tueksi ei ole olemassa mitään asiakirjanäyttöä (esimerkiksi James Cook, ensimmäinen eurooppalainen, joka vieraili Havaijilla, kirjoittaa nähneensä naisia tanssimassa Kaua`in saarella vuonna 1778), mutta myös havaijilaisten itsensä tekemä viittaus hula-hulan yhdistämiseen jumalattariin puhuu sitä vastaan. Monien moniteististen kansojen tapaan he yleensä antoivat jumalilleen inhimillisiä ominaisuuksia ja tehtäviä. Esimerkiksi jumalatar Hina hakkaa kapaa aivan kuten ihmisnainen tekisi. Tämän vuoksi on vaikea uskoa, että havaijilaiset olisivat liittäneet muinaiset tanssinsa naispuolisiin jumaluuksiin, jos naispuoliset ihmiset olisivat olleet kiellettyjä suorittamaan niitä.
HULA VUODEN 1778 JÄLKEEN
Monet Cookin miehistön jäsenet kirjoittivat hulaesityksistä, ja retkikunnan taiteilija John Webber piirsi miestanssijan, jolla oli päällään koiranhampaiden hampaista tehtyjä kupe’eja ja joka käytti yhtä ainoaa `uli`ulia. Nämä kertomukset ovat merkittäviä, sillä ne ovat ensimmäiset ja ainoat ulkopuolisten tekemät muistiinpanot hulasta ensikontaktin aikaan.
Cookin saapumisen myötä Havaijin kulttuurissa alkoi suurten ja nopeiden muutosten aikakausi. Ulkomaalaiset toivat mukanaan aineellisia hyödykkeitä, kuten kudottuja kankaita, terästyökaluja ja tuliaseita, sekä sosiaalisia käytäntöjä, kuten ruoan jakamisen miesten ja naisten kesken, mutta myös havaijilaiset, joidenkin maailman esihistorian taitavimpien merimiesten jälkeläiset, alkoivat matkustaa eurooppalaisilla aluksilla ja oppia muiden kansojen tapoja.
Ei ehkä mikään yksittäinen tapahtuma tällä kaudella kuvasta näkyvämmin ulkomaisten kontaktien aiheuttamia muutoksia kuin kapun lakkauttaminen vuonna 1819 tapahtuneen Kamehameha I:n kuoleman jälkeen. Siitä lähtien, kun tahitilainen pappi Pa`ao otti sen käyttöön noin 1300-luvulla jKr., kapu oli ollut havaijilaisen yhteiskunnan ensisijainen valvontamekanismi. Nykykäytössä se tarkoittaa yleensä ”kiellettyä”; esimerkiksi kyltti, jossa on sana KAPU, on keino sanoa ”kulku kielletty”. Vaikka sillä on tämä merkitys muinaisessa kielenkäytössä, se tarkoittaa myös ”pyhää” tai ”etuoikeutettua”, ja nämä määritelmät kuvaavat tarkemmin kapu-järjestelmää.
Tämän kapu-käsitteen taustalla on mana, henkinen voima. Kaikella luomakunnalla, myös asioilla, joita nykyihmiset kutsuvat elottomiksi, on manaa, mutta joillakin olennoilla sitä on enemmän kuin toisilla. Ihmisistä ali`i (päälliköt), jotka ovat läheisemmässä yhteydessä jumaliin kuin alempiarvoiset ihmiset, omaavat enemmän kuin maka`ainana (tavalliset ihmiset), ja miehillä on enemmän kuin naisilla. Ollakseen tehokasta kunkin yksilön ja kunkin luokan manan on pysyttävä puhtaana, toisten manan pilaamatta.
Hengellisen ja genealogisen puhtauden säilyttäminen oli tämän aikakauden havaijilaisille yhtä tärkeä asia kuin eurooppalaisille kuninkaallisille, ortodoksisille juutalaisille tai muslimeille, ja tätä varten kehitetyt protokollat olivat yhtä tiukkoja. Esimerkiksi tietyt alueet, kuten Holoholoku Wailuassa, Kaua`in saarella, olivat kiellettyjä kaikille, joilla ei ollut muuta kuin päällikön arvo. Tavalliset ihmiset, jotka jäivät kiinni tunkeutumisesta tälle alueelle, teloitettiin välittömästi. Toinen tunnettu kapu sulki sellaiset ruoat kuin sianliha, tietyt punaiset kalalajikkeet ja useimmat banaanilajikkeet vain miehiltä ja kielsi sukupuolta syömästä yhdessä.
Kapu oli enemmän kuin joukko sosiaalisia konventioita, se heijasti maailmankaikkeuden järjestystä. Kuten jumalat pitivät järjestystä yllä makrokosmoksessa, niin heidän maalliset vastineensa, ali`it, pitivät järjestystä yllä ihmisyhteiskunnassa. Kun ali`it panivat kapun täytäntöön, yhteiskunta toimi harmonisesti. Jos jokin meni pieleen ali`ien keskuudessa ja kapu rikkoutui, yhteiskunta hajosi.
Kamakau ja muut kommentaattorit ovat kirjanneet, että vaikutusvaltaisen päällikön kuolemaa seurasi usein suuri yhteiskunnallinen mullistus. Interregnumin aikana, kunnes uusi ali`i vakiinnutti valtansa asentamalla kapun uudelleen, tapahtui kaikenlaista kiellettyä käytöstä. Vuonna 1819 tapahtui niin, että Kamehameha II, Kamehameha I:n perillinen, ei koskaan asettanut kapua uudelleen virkaan isänsä kuoleman jälkeen. Äitinsä Keopuolanin ja regentti Ka`ahumanun kehotuksesta hän julisti ’ai noan eli ”vapaan syömisen” ja liittyi kuninkaallisten naisten joukkoon julkisella juhlaillallisella.
Tämä teko muutti havaijilaista yhteiskuntaa monella tärkeällä tavalla. Yksi merkittävimmistä oli se, että koska se tapahtui noin kuusi kuukautta ennen ensimmäisen protestanttisten lähetyssaarnaajien seurueen saapumista, se helpotti kristinuskoon kääntymistä.
Yleisessä historiankirjoituksen vääristelyssä väitetään, että lähetyssaarnaajat kielsivät hulan. Vaikka on totta, että he avoimesti paheksuivat hulaa (ja itse asiassa muitakin tanssimuotoja) sekä irstaana että joutavanpäiväisenä harrastuksena, heillä ei ollut valtuuksia säätää lakeja. Vuonna 1830 Ka`ahumanu, kuningatar ja kristinuskoon kääntynyt regentti, antoi määräyksen, jolla kiellettiin julkiset hulaesitykset, mutta sillä ei ollut juurikaan vaikutusta. Vaikka sitä ei ilmeisesti koskaan virallisesti kumottu, laki jätettiin niin laajalti huomiotta, erityisesti Ka`ahumanun kuoltua vuonna 1832, että se käytännössä lakkasi olemasta. Esimerkiksi vuonna 1836 Ranskan Manilan konsuli vieraili Honolulussa ja osallistui kuninkaan tarjoamiin valtiollisiin juhlapäivällisiin. Juhlallisuuksiin kuului virallinen hulaesitys.
Epäilemättä monet kristityt havaijilaiset pitivät hulaa moraalittomana ja yrittivät hävittää sen. Havaijilaisen Nupepa Kukoa -lehden kirjesarjassa vuosilta 1864-66 valitetaan Mauilla, O`ahulla ja Kaua`illa toimivista hula-kouluista. Nämä kirjeet ovat mielenkiintoisia, koska ne osoittavat, että hula kukoisti edelleen erityisesti maaseudulla. Kuten Dorothy Barrere väittää teoksessaan HULA HISTORICAL PERSPECTIVES (s. 50), ”kansallisen tanssin ’valta ja vaikutusvalta’ ei ollut koskaan uhattuna….hula pysyi kaikkien luokkien havaijilaisten suosikkiviihdykkeenä.”
Kuningas Daavid Kalakauan tultua kuninkaaksi vuonna 1874 hula tuli jälleen kerran virallisesti julkiseksi. Sekä hänen kruunajaisiinsa vuonna 1883 että juhlavuoden 1886 juhlallisuuksiin sisältyi vanhojen ja uusien tanssien esityksiä. Nykyaikaisen samannimisen festivaalin järjestäjät halusivat kunnioittaa juuri tätä kuningas Kalakauan, Merrie Monarchin, suojelua.
Kaksi vuotta Kalakauan kuoleman jälkeen vuonna 1891 hänen sisarensa ja seuraajansa Lili`uokalani pakotettiin valtaistuimelta Honolulun liikemiesten salaliiton toimesta, joka oli vehkeillyt Yhdysvaltojen Havaijin ministerin kanssa. Havaijin monarkian päättymisen myötä hula loppui lähes vuosisadan ajaksi osaksi hallituksen virallista protokollaa.
HULA VUODEN 1893 JÄLKEEN
Hula jatkoi kehittymistään 1800- ja 1900-luvuilla, kuten se oli tehnyt alkuajoista lähtien. Jo vuodesta 1865 lähtien tuli suosittu tyyli nimeltä hula ku`i (yhdistetty hula), jossa sekoitettiin kotoperäisiä ja ulkomaisia elementtejä.
Yhdeksännentoista vuosisadan lopun havaijilainen yhteiskunta oli yhtä kosmopoliittinen kuin nykyäänkin. Varsinkin sen jälkeen, kun höyrylaivamatkustaminen yleistyi, saarille saapui ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja havaijilaiset lähtivät matkoille. Esimerkiksi David Kalakauasta tuli 1880-luvun alussa ensimmäinen hallitseva hallitsija, joka kiersi maapallon. Hänen vierailunsa Japanin keisarin luona tämän matkan aikana auttoi avaamaan Havaijin japanilaiselle maahanmuutolle, joka alkoi virallisesti vuonna 1885. Jopa ne Havaijin kansalaiset, jotka eivät matkustaneet, seurasivat ja ottivat innokkaasti omakseen aikansa uusimmat tieteelliset ja kulttuuriset suuntaukset. Eurooppalaiset muusikot, kuten Henry Berger, toivat mukanaan melodioita, tansseja ja jopa soittimia omasta maastaan.
Hawaijilainen musiikki ja tanssi omaksuivat ja mukauttivat monia näistä uusista elementeistä, ja tämä suuntaus jatkuu vielä nykyäänkin jawaijilaisissa ja muissa nykyaikaisissa musiikkikeksinnöissä. 1900-luvun alussa Hollywoodin elokuvantekijät ”löysivät” Havaijin ja sovittivat hulan omiin tarkoituksiinsa ja fantasioihinsa. Monet tutuista hapa-haoleista (Havaijista kertovista lauluista, jotka on sävelletty kokonaan tai osittain jollakin haole-kielellä (vieraalla kielellä), useimmiten englanniksi), kuten ”My Little Grass Shack” ja ”Blue Hawai`i”, ovat peräisin Hollywoodin aikakaudelta.
1960-luvun alussa joukko Hilon liikemiehiä, jotka halusivat houkutella turisteja maalis-huhtikuun hiljaisena vuodenaikana, päätti järjestää paikallisen kulttuurin festivaalin. Havaijilaisen kulttuurin yleensä ja erityisesti hulan yhä haole-luonteisemmaksi muuttuvasta luonteesta huolestuneiden kulttuurin harjoittajien neuvojen perusteella he perustivat hulakilpailun. Erottaakseen tapahtuman tavallisista turistinäytöksistä ja rohkaistakseen ”aidomman” hulan esittämiseen he loivat luokat hula kahiko (vanhoja tansseja tai moderneja tansseja vanhaan tyyliin) ja hula auana (moderneja tansseja). Nykyään tämä festivaali, joka on nimetty Merrie Monarchiksi kuningas David Kalakauan kunniaksi, on merkittävä mediatapahtuma. Se on myös vaikuttanut merkittävästi hulan opettamiseen ja esittämiseen.
Merrie Monarch -kilpailun perustaminen osui samaan aikaan Tyynenmeren laajuisen kiinnostuksen heräämisen kanssa valtamerikulttuureihin. Näkyvimpiä ja tunnetuimpia ilmauksia tästä heräämisestä olivat kanoottien, kuten Hokule`an ja Hawai`iloan, matkat pitkin muinaisia valtamerten valtateitä, jotka aikoinaan yhdistivät Tahitin, Havaijin, Rarotongan, Aotearoan, Tongan, Te Pito o Te Henuan ja muut polynesialaiset saaret.
Kahdenkymmenennellensimmäisen vuosisadan alkupuolella hula ja havaijilaiskulttuuri jatkavat edelleen kehittymistään ja leviämistään. Osa tästä on seurausta Havaijin diasporasta, joka alkoi 1700-luvulla ulkomaalaisilla laivoilla työskennelleiden havaijilaisten myötä ja on lisääntynyt nykyaikaisen liikenteen ja viestinnän kasvun myötä. Etniset havaijilaiset asuvat ja perustavat perheitä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Australiassa ja muualla maailmassa. Yhdysvaltojen länsiosissa, kuten Nevadassa, Washingtonissa ja Kaliforniassa, asuu erityisen suuria monisukupolvisia havaijilaisten siirtokuntia, joista monet harjoittavat ja esittelevät kulttuuriaan ylpeästi osoittaakseen yhteyttään esi-isiensä kotimaahan. Osittain heidän ansiostaan ihmiset Euroopassa, Japanissa, Meksikossa, Kanadassa, Manner-Yhdysvalloissa ja muualla opiskelevat ja tanssivat hulaa.
Tällainen suosio tuo mukanaan omat haasteensa. Voiko hula säilyttää koskemattomuutensa selvästi havaijilaisena harjoituksena samalla, kun jokainen uusi maa ja jokainen uusi oppilas edistää sen kasvua? Onko hula vaarassa sulautua muiden kulttuurien tanssimuotoihin tai sulautua niihin ja menettää juuri ne ominaisuudet, jotka antavat sille niin suuren vetovoiman?
”Nana i ke kumu”, neuvoo kuuluisa havaijilainen sananlasku, ”Kiinnitä huomiota lähteeseen”. Hulassa tällä voi olla ilmeinen merkitys: ”Katso, mitä opettajasi (kumu) tekee”. Se sisältää myös syvällisemmän kehotuksen olla unohtamatta hulan juuria (kumu) Havaijin ja Polynesian muinaisissa pöytäkirjoissa. Jos tämä yhteys katoaa, hula voi todellakin muuttua vain yhdeksi tanssityyliksi lisää. Se, miten po`e hula (hula-ihmiset) selviytyvät tästä haasteesta, ratkaisee, miten hula kehittyy tällä vuosisadalla ja tulevina vuosisatoina.