Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen apostolinsa jatkoivat evankeliumin julistamista temppelissä ja ihmisten kodeissa. He huomasivat, että heillä oli liikaa tekemistä. Niinpä auttaakseen heitä huolehtimaan rahasta ja köyhistä he pyysivät kaikkia niitä, jotka olivat hyväksyneet Jeesuksen opetukset, valitsemaan seitsemän viisasta miestä, jotka olivat täynnä Pyhää Henkeä.
Näitä seitsemää uskollista miestä kutsuttiin diakoneiksi, ja apostolit panivat kätensä jokaisen pään päälle ja siunasivat hänet. He auttoivat huolehtimaan rahoista ja köyhistä.
Ensimmäinen valittu mies oli nimeltään Stefanus. Monia ihmisiä, jotka eivät olleet uskoneet Jeesuksen opetuksiin, kosketti Stefanuksen usko ja voima, ja koko Jerusalemissa puhuttiin hänen hengestään ja ihmeistään.
Tämä sai eräät synagogan miehet kiistelemään Stefanuksen kanssa, mutta he eivät kyenneet löytämään vikaa viisaudesta ja hengestä, jolla hän puhui. Koska he eivät keksineet keinoa pysäyttää häntä, nämä johtajat taivuttelivat pahoja miehiä levittämään valheita Stefanuksesta. He väittivät, että hän puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan, ja he vaativat, että häntä pitäisi rangaista.
Vallanpitäjät ja kirjanoppineet kuulivat nämä valheet, ottivat Stefanuksen kiinni ja veivät hänet neuvoston eteen. Ne, jotka olivat valehdelleet, menivät myös neuvoston kokoukseen ja sanoivat: ”Tämä mies ei lakkaa puhumasta sanoja tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan, sillä me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus Nasaretilainen tuhoaa tämän paikan ja muuttaa ne tavat, jotka Mooses on meille antanut.”
Kun ne, jotka olivat neuvoston kokouksessa, katselivat Stefanusta, hänen ympäriltään loisti suuri valkeus, ja hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot. Mutta ne, jotka olivat valehdelleet Stefanuksesta, syyttivät häntä edelleen, joten ylipappi kääntyi Stefanuksen puoleen ja kysyi: ”Onko näin?”
Vaikka Stefanus tiesi, että hänen henkensä oli vaarassa, hän nousi seisomaan ja vastasi rohkeasti kaikkiin hänelle esitettyihin kysymyksiin. Hän kertoi kansalle tarinoita Aabrahamista, Joosefista, Mooseksesta ja muista Raamatun profeetoista. Ja hän muistutti heitä heidän esi-isiensä tottelemattomuudesta ja tuhosta. Hän syytti heitä myös siitä, että he olivat tappaneet Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, ja sanoi, että heitä rangaistaisiin.
Vallanpitäjät olivat vihaisia siitä, että tämä nuori mies uskalsi puhua sitä vastaan, mitä he olivat tehneet, ja he alkoivat uhkailla häntä hengellä. Mutta Stefanus katsoi vakaasti ylös taivaaseen ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella. Tämä antoi hänelle rohkeutta kohdata syytteet niistä asioista, joita hän oli saanut innoituksen sanoa.
Vallanpitäjät olivat niin järkyttyneitä, että he pitivät kätensä korviensa päällä, jotta heidän ei tarvitsisi kuunnella Stefanusta. Pelossaan ja vihassaan he raahasivat hänet kaupungin ulkopuolelle ja alkoivat heitellä häntä kivillä. Tämä oli tuohon aikaan tapana rangaista miehiä. Helpottaakseen kivien heittämistä he riisuivat hänen päällysvaatteensa ja jättivät ne erään Saul-nimisen nuoren miehen luokse.
Kivien iskiessä hänen vartaloonsa Stefanus polvistui, nosti katseensa taivaaseen ja rukoili: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni”. Ja ennen kuin hän kuoli, hän huusi Jumalaa ja pyysi häntä antamaan anteeksi niille, jotka heittivät kivet ja tekivät syntiä häntä vastaan.
Stefanus oli ensimmäinen mies, joka tapettiin evankeliumin saarnaamisen vuoksi Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen.
Kun Stefanuksen ystävät kuulivat hänen kuolemastaan, he ottivat hänen ruhjotun ruumiinsa mukaansa ja hautasivat sen surullisesti. Ja he surivat tätä rohkeaa nuorta miestä, joka oli antanut henkensä totuuden puolesta. (Apostolien teot 6 ja 7.)