Kuningas Hamletin kuolema ja Gertrudin häät Claudiuksen kanssa tapahtuvat välittömästi ennen näytelmän alkua. Nämä kaksi tapahtumaa aiheuttavat Hamletin ahdistuksen ja inhon ensimmäisessä näytöksessä, ja ne muodostavat kostojuonen perustan. Shakespeare jättää kuitenkin tarkoituksellisesti epäselväksi, missä määrin Gertrude on ollut historiallisesti tekemisissä Claudiuksen kanssa (sekä tämän rakastajana että mahdollisena murhakumppanina). Toisin kuin miespuoliset kollegansa, Gertrudilla ei ole yksinpuhelua, joten häneltä evätään mahdollisuus esittää sisäiset ajatuksensa ja tunteensa yleisölle. Näistä syistä hänen luonteensa ja motiivinsa todellinen luonne jää epäselväksi.
Kestävimmän luonnehdinnan Gertrudesta – häpeämättömän aistillisena ja pinnallisena – antavat Hamlet ja Aave. Hamlet mainitsee usein äitinsä seksuaalisuuden, ja hänellä on pakkomielle hänen fyysisestä suhteestaan Claudiukseen, ja hän kuvailee heidän aviovuoteensa ”insestillisiksi lakanoiksi” (1.2.57) ja ”an enseamèd bed, / Stewed in corruption” (3.4.84-85). Aave puhuu myös Gertrudin seksuaalisuudesta, kun hän katkerasti valittaa:
Siten himo, vaikkakin säteilevään enkeliin sidottuna,
sisustaa itsensä taivaallisessa vuoteessa
Ja saalistaa roskia. (1.5.55-57)
Henki mainitsee Gertrudin ahneen himon syynä tämän nopeaan avioitumiseen veljensä (tässä metaforassa ”roskan”) kanssa. Gertrudin seksuaalinen suhde Claudiukseen määrittelee hänen luonteensa molemmille Hamletille ja tahraa yleisön käsityksen hänestä kohtuuttoman himokkaana ja itsekeskeisenä yksilönä. Gertrud ei kuitenkaan sano näytelmätekstissä mitään, mikä vahvistaisi tai kiistäisi tämän arvion. Hänen käyttämänsä kieli maalaa aivan toisenlaisen kuvan.
Keskeiset lainaukset ja kielianalyysi
Gertrudin roolia on perinteisesti pidetty passiivisena, ja kriitikot ovat usein väheksyneet hänen harvoja, lyhyitä puheitaan pelkkänä miespuolisten kollegojensa ajatusten ja mielipiteiden heijastuksena. Lähemmässä tarkastelussa hänen puheensa osoittautuu kuitenkin poikkeuksetta suoraksi, oivaltavaksi ja vihjailuista vapaaksi. Gertrude usein ennakoi tai tunnistaa oikein koko näytelmän keskeiset hetket, teemat tai implikaatiot.
Hänen napakka ohjeensa Poloniukselle puhua ”malmiaineita vähemmän taidokkaasti” (2.2.96) identifioi Poloniuksen mahtailevaksi, rönsyileväksi vanhaksi hölmöksi ja vakuuttaa samalla auktoriteettinsa ja älykkyytensä – kaikki tämä tapahtuu runollisessa sydämenlyönnissä.
Hän vaistomaisesti hahmottaa Hamletin antikvariaatin todellisen syyn toisessa näytöksessä, eikä säästele sanojaan selittäessään Claudiukselle, että juuri heidän liittonsa on järkyttänyt hänen poikaansa niin:
Ei se ole muuta kuin pääasia –
Hänen isänsä kuolema ja meidän o’erhasty marriage. (2.2.56-57)
Huolimatta Gertrudin kyvystä tehdä ovelia havaintoja hän näyttää tyytyvän siihen, ettei toimi niiden mukaan, vaan alistuu näytelmän alkupuoliskolla miehensä ja tämän neuvonantajien juonitteluun: ”Minä tottelen teitä” (3.1.38). Gertrudin tottelevaisuus on tulkinnanvaraista: osoittaako se passiivisuutta ja välinpitämättömyyttä vai yksinkertaisesti omistautumista puolisolleen ja luottamusta tämän tuomioon poikansa suhteen? Gertrud on siis arvoituksellinen, ja tämän vuoksi hänen luonteensa on vaikea määritellä itseään Hamletin selviä avauslausuntoja vastaan. Gertrudin persoonallisuuden vahvuus ja monimutkaisuus tulevat kuitenkin esiin näytelmän edetessä, kun hän joutuu kohtaamaan tilanteensa realiteetit.
Luvun 3. näytöksen 4. kohtauksen ratkaiseva ja paljastava komerokohtaus on ensimmäinen ja ainoa kerta, kun Hamlet ja Gertrude ovat näyttämöllä kahdestaan. Juuri heidän vuorovaikutuksensa intensiteetti sekä Poloniuksen murhan aiheuttama järkytys ja
Hamletin sitä seuraavat syytökset murhasta ja insestistä alkavat paljastaa Gertrudin luonteen emotionaalisia syvyyksiä:
Thou turn’st mine eyes into my very soul,
And there I see such black and grainèd spots (3.4.81-82)
Tieto siitä, että Claudius murhasi hänen ensimmäisen aviomiehensä, kuningas Hamletin, saa Gertrudin kokemaan moraalisen heräämisen: siitä, mikä ennen oli eettisesti harmaata aluetta (hänen ”häijy avioliittonsa”), on tullut ”black and grainèd spot” hänen sielussaan. Gertrudin kärsimys näistä paljastuksista on aitoa; hänen toistuvat pyyntönsä ”suloiselle Hamletille” (3.4.88), että hän ”ei enää puhuisi minulle” (3.4.86), uskovat häpeän, jota hän nyt tuntee. Hänen reaktionsa on sellainen, että jopa Aave, aiempi kriitikko, toteaa, että ”hämmästys istuu äidilläsi” (3.4.104), ja varoittaa Hamletia ahdistamasta häntä lisää.