Ensimmäinen ristiretkiEdit
Ensimmäisen ristiretken taisteluhuuto mainitaan ensimmäisen kerran Gesta Francorum -teoksessa, joka on kronikka, jonka on kirjoittanut n. 1100 nimettömänä pysyttelevä kirjoittaja, joka liittyi Antiokian Bohemond I:een pian onnistuneen kampanjan jälkeen. Tämän kertomuksen mukaan ruhtinaiden ristiretkeläisten kokoontuessa Amalfiin loppukesällä 1096 suuri joukko aseistautuneita ristiretkeläisiä, jotka kantoivat ristinmerkkiä oikealla olkapäällään tai selässään, huusi yksimielisesti ”Deus le volt, Deus le volt, Deus le volt”. Keskiajan historioitsija Guibert de Nogent mainitsee, että ”Deus le volt” on säilynyt pyhiinvaeltajien keskuudessa muiden huutojen kustannuksella.
Myöhemmin noin vuonna 1131 kirjoitettu Historia belli sacri mainitsee myös taisteluhuudon. Se mainitaan jälleen Antiokian valtauksen yhteydessä 3. kesäkuuta 1098. Gestan nimetön kirjoittaja oli itse muuritornit valloittavien sotilaiden joukossa ja kertoo, että ”kun he näkivät, että he olivat jo torneissa, he alkoivat huutaa iloisella äänellä Deus le volt; niin mekin tosiaan huusimme”.
Robert MunkkiMuutos
Robert Munkki, joka kirjoitti uudestaan Gesta Francorumin n. 1120, lisäsi siihen selostuksen Urbaani II:n puheesta Clermont’n kirkolliskokouksen kokouksessa, jonka silminnäkijänä hän oli. Puhe huipentuu Urbanin vaatimukseen ortodoksisuudesta, uudistuksista ja kirkon alistumisesta. Robert kirjoittaa, että paavi pyysi läntisiä kristittyjä, köyhiä ja rikkaita, tulemaan avuksi idän kreikkalaisille:
Kun paavi Urban oli urbaanissa puheessaan sanonut näitä ja hyvin monia muita samankaltaisia asioita, hän vaikutti niin yksimielisesti kaikkien läsnäolijoiden toiveisiin, että he huusivat: ”Se on Jumalan tahto!”. Se on Jumalan tahto!’ Kun kunnianarvoisa Rooman paavi sen kuuli, hän silmät taivaaseen kohotettuna kiitti Jumalaa ja sanoi kädellään hiljaisuutta käskien: ”Missä kaksi tai kolme on kokoontunut yhteen minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Ellei Herra Jumala olisi ollut läsnä hengessänne, te kaikki ette olisi lausuneet samaa huutoa. Sillä vaikka huuto lähti lukuisista suista, huudon alkuperä oli kuitenkin yksi. Sen vuoksi sanon teille, että Jumala, joka istutti tämän teidän rintaanne, on vetänyt sen ulos teistä. Olkoon tämä siis sotahuutonne taisteluissa, sillä Jumala on antanut teille tämän sanan. Kun vihollisen kimppuun hyökätään aseellisesti, kaikki Jumalan sotilaat kohottakoot tämän yhden huudon: Se on Jumalan tahto! Se on Jumalan tahto!”
Robert kertoo myös, että Bohemondin sotilaat huusivat huutoa Deus lo vult aluksi leikillään taisteluharjoituksissaan, ja myöhemmin se muuttui varsinaiseksi taisteluhuudoksi, jonka Bohemond tulkitsi jumalalliseksi merkiksi.