Demiurgi

Jotkut ovat tulkinneet William Blaken ”Ancient of Days” -teoksen kuvaukseksi Demiurgista.

Demiurge (kreikan δημιουργός dēmiourgósista, joka tarkoittaa ”käsityöläistä” tai ”käsityöläistä”) on termi luojajumaluudelle tai jumalalliselle käsityöläiselle, joka on vastuussa fyysisen maailmankaikkeuden luomisesta.

Sanan esitteli tässä merkityksessä ensimmäisen kerran Platon teoksessaan Timaios, 41a (n. 360 eaa.). Sittemmin se esiintyy useissa eri myöhäisantiikin uskonnollisissa ja filosofisissa järjestelmissä, erityisesti neoplatonismissa ja gnostilaisuudessa.

Termille voidaan erottaa kolme erillistä merkitystä. Platonille demiurgi oli lakien, taivaan tai maailman hyväntahtoinen luoja. Plotinus tunnisti Demiurgin nousiksi (jumalalliseksi järjeksi), ”Yhden” (ks. monadi) ensimmäiseksi emanaatioksi. Gnostilaisuudessa aineellinen maailmankaikkeus nähdään pahana, ja Demiurgi on tämän pahan maailman luoja joko tietämättömyydestä tai pahasta tahdosta.

Vaihtoehtoisia gnostilaisia nimiä Demiurgille ovat Yaldabaoth, Yao tai Iao, Ialdabaoth ja useat muut variantit. Gnostilaiset samaistivat demiurgin usein heprealaiseen Jahve-jumalaan. Kristittyjen vastustus tätä oppia kohtaan oli yksi tekijä kirkon päätöksessä sisällyttää ”Vanhan testamentin” hepreankieliset kirjoitukset kristilliseen Raamattuun.

Platonismi ja uusplatonismi

Yksityiskohta Rafaelin Ateenan koulusta (1509), jossa näkyy Platon (osoittaa ylöspäin ikään kuin Hyvän muotoon) ja Aristoteles (pitää kättään kämmenpuoli alaspäin maata vasten aineellista todistusaineistoa suosiessaan).

Platonin hahmo Timaios viittaa usein Demiurgiin hänen nimeään kantavassa Sokrateen dialogissa, joka on kirjoitettu noin vuonna 360 eaa. Timaios viittaa Demiurgiin olentona, joka ”muovasi ja muotoili” aineellisen maailman. Hän kuvailee tätä olentoa varauksettoman hyväntahtoiseksi ja siksi mahdollisimman hyvän maailman tavoittelijaksi. Maailma jää kuitenkin epätäydelliseksi, koska Demiurgin oli työskenneltävä jo olemassa olevan kaoottisen aineen kanssa.

Timaeus esittää, että koska mikään ei ”muutu tai muutu” ilman syytä, maailmankaikkeudella itselläänkin täytyy olla syy. Näin hän viittaa Demiurgiin maailmankaikkeuden isänä. Lisäksi, koska maailmankaikkeus on oikeudenmukainen, Demiurgin on täytynyt käyttää mallina ikuista ja täydellistä ”muotojen” tai ihanteiden maailmaa. Sitten hän ryhtyi luomaan maailmaa, joka aiemmin oli olemassa vain epäjärjestyksen tilassa. Timaioksen mukaan on ”jumalanpilkkaa väittää, että maailmankaikkeutta ei luotu täydellisyyden tai taivaan kuvaksi.”

Plotinoksen kaltaisille uusplatonistisille kirjoittajille Demiurgi ei ollut maailmankaikkeuden alkuunpanija vaan toinen luoja tai syy (ks. Dyadi). Ensimmäinen ja korkein Jumala on Yksi, lähde eli Monadi. Monadista lähti Nous, jumalallinen mieli tai järki, johon Plotinus viittasi Demiurgina.

Kuten Nous, Demiurge on osa kolmea järjestävää periaatetta:

1. arche – kaiken lähde
2. logos – perimmäinen järjestys, joka on kätketty ilmestysten alle
3. harmonia – numeeriset suhdeluvut matematiikassa

Tässä Plotinus väitti paljastavansa Platonin todellisen merkityksen, opin, jonka hän oli oppinut platonistisesta traditiosta, mutta joka ei näkynyt akatemian ulkopuolella tai Platonin teksteissä. Kirjoittamalla kolmannella vuosisadalla jKr, Plotinus oli selvästi tietoinen gnostilaisista Demiurgia koskevista opetuksista ja kirjoitti osittain niitä vastaan.

Suhteessa mytologian jumaliin Demiurgi tunnistetaan Plotinuksen teoksissa Zeukseksi.

Gnostilaisuus

Bernard de Montfauconin teoksessa L’antiquité expliquée et représentée en figures (L’antiquité expliquée et représentée en figures) gnostilaisesta jalokivestä löytyvä leijonakasvoinen jumaluus saattaa olla Demiurgin kuvaus.

Platonin tavoin gnostilaisuus esittää eron korkeimman, tuntemattoman Jumalan ja aineellisen maailman demiurgisen ”luojan” välillä. Toisin kuin Platon, useat gnostilaisen ajattelun järjestelmät esittävät kuitenkin demiurgin korkeimman olennon tahdon vastakohtana. Hänen luomistyönsä tapahtuu joko jumalallisen mallin tiedostamattomana jäljittelynä ja on siten pohjimmiltaan virheellinen, tai sitten hänen luomistyönsä on muodostettu pahansuovassa tarkoituksessa vangita jumalallisuuden piirteitä aineellisuuteen. Tällaisissa järjestelmissä demiurgi toimii ratkaisuna pahan ongelmaan.

Demiurgi tietämättömänä

Gnostilaisuuden yleisimmässä muodossa demiurgilla oli universumissa alempiarvoinen, vaikkakaan ei sinänsä paha tehtävä psyykkisen maailman päänä. Toisen vuosisadan opettajan Marcionin – joka ei ollut vielä täysin kehittynyt gnostikko, mutta tärkeä Rooman kirkon jäsen, kunnes hänen näkemyksensä julistettiin harhaoppisiksi – mukaan Demiurge oli erotettava jyrkästi Hyvästä Jumalasta. Demiurgi oli ankaran oikeudenmukainen, Hyvä Jumala rakastava ja lempeä. Demiurgi oli itse asiassa juutalaisten Jumala, kun taas oikea Jumala oli Jeesuksen ja kristittyjen taivaallinen Isä. Kristus, vaikka hän oli todellisuudessa todellisen Jumalan poika, tuli juutalaisten Messiaan hahmossa, jotta hän voisi paremmin levittää totuutta taivaallisesta Isästään. Todellinen Kristukseen uskova pääsee Jumalan valtakuntaan, kun taas epäuskoinen jää ikuisesti Demiurgin orjaksi.

Ialdabaothin äiti Sophia ja hänen emanaationsa erään 1700-luvun gnostilaisen kartan mukaan.

Myöhempien gnostikkojen mielestä Demiurgi oli suuri tyranni Ialdabaoth, Kaaoksen poika. Hän on ihmisen luoja, mutta on täynnä kateutta, koska jokaisessa ihmissielussa on jumalallisen valon kipinä. Ialdabaoth yrittää siksi rajoittaa ihmisen tietämystä kieltämällä häneltä tiedon hedelmät paratiisissa. Koska tämä demiurgi pelkäsi, ettei Jeesus – jonka hän oli tarkoittanut vihansa Messiaaksi – levittäisi tietoa Korkeimmasta Jumalasta, hän ristiinnaulitsi hänet. Kaiken täyttymyksessä kaikki valo palaa taivaan täyteyteen (pleromaan). Ialdabaoth ja aineellinen maailma sekä niihin liittyvät ihmiset heitetään kuitenkin alempiin syvyyksiin.

Eräässä gnostilaisessa myytissä kerrotaan, että Sophia (kreikankielinen, kirjaimellisesti ”viisautta” tarkoittava), Demiurgin äiti ja osittainen aspekti jumalallisesta Pleromasta eli ”Täydestä”. Hän halusi luoda jotakin jumalallisesta kokonaisuudesta erillistä. Hän teki tämän kuitenkin ilman jumalallista suostumusta. Tässä epäonnistuneessa erillisen luomisen teossa hän synnytti hirviömäisen Demiurgin. Häpeissään teostaan hän kietoi hänet pilveen ja loi sen sisälle valtaistuimen. Eristäytynyt Demiurge ei nähnyt äitiään eikä ketään muutakaan. Koska hän oli tietämätön niistä todellisuuden korkeammista tasoista, jotka olivat hänen syntymäpaikkansa, hän päätteli, että vain hän itse oli olemassa.”

Näitä tapahtumia kuvaavat gnostilaiset myytit ovat täynnä monimutkaisia vivahteita ja muunnelmia, jotka kuvaavat jumalallisen aspektien taantumista ihmisen muotoon. Tämä prosessi tapahtuu Demiurgin toimesta, joka, varastettuaan osan voimasta äidiltään, ryhtyy luomistyöhön jäljitellen tiedostamattaan ylempää valtakuntaa. Näin Sofian voima sulkeutuu ihmiskunnan aineellisiin muotoihin, jotka ovat itse vangittuina aineelliseen maailmankaikkeuteen. Gnostilaisten liikkeiden päämääränä oli tyypillisesti tämän jumalallisen viisauden kipinän herättäminen, jonka avulla valaistunut sielu voi palata ylempiin, aineettomiin todellisuuksiin, jotka olivat sen alkulähde.

Demiurgi Valentinianismissa

Gnostilaisen opettajan Valentinuksen mukaan Demiurgi oli Sofian tyttären Achamothin ja materian liiton jälkeläinen. Achamoth itse oli viimeinen 30 Æonista. Demiurge oli siis monien emanaatioiden erottama Korkeimmasta Jumalasta. Tämän näkemyksen mukaan korkeampi aeon Jeesus Soter, Logos, vaikutti alitajuisesti hyvään luodessaan tämän maailman kaaoksesta, ja maailmankaikkeudesta tuli lähes täydellinen. Demiurgi kuitenkin pahoitteli jopa tätä pientä epätäydellisyyttä. Koska hän luuli olevansa Korkein Jumala, hän yritti korjata tämän lähettämällä Messiaansa, joka puolestaan yhdistyi esi-olemassa olevaan Jeesukseen ja tarjoaa näin tien lunastukseen, ei kuitenkaan ristinkuolemansa kautta vaan paljastamalla gnostilaisuuden salaisen Totuuden. Valentinilaisen eskatologian mukaan lihalliset ihmiset palaavat materian karkeuteen ja joutuvat lopulta tulen kuluttamiksi. Ihmisten toinen taso, joita kutsutaan ”psyykkisiksi” ihmisiksi, siirtyy keskitilaan, joka ei ole taivas (pleroma) eikä helvetti (hyle), jossa he asuvat yhdessä Demiurgin kanssa, joka on heidän isäntänsä. Puhtaasti henkiset ihmiset, jotka ovat valaistuneet Totuuteen, vapautuvat täysin Demiurgin vaikutuksesta. Yhdessä Vapahtajan ja Achamothin, hänen puolisonsa, kanssa he pääsevät taivaan pleroomaan.”

Nimellä Nebro Yaldabaoth kutsutaan enkeliksi apokryfikirjallisessa Juudaksen evankeliumissa. Hänet mainitaan ensimmäisen kerran yhtenä niistä 12 enkelistä, jotka tulevat ”hallitsemaan kaaosta ja .”. Hän tulee taivaasta, hänen ”kasvonsa leimahtivat tulta ja hänen ulkonäkönsä oli verellä saastutettu”. Nebron nimi tarkoittaa kapinallista. Hän luo enkeli Saklasin lisäksi kuusi enkeliä avustajikseen. Nämä kuusi puolestaan luovat toiset 12 enkeliä, ”joista jokainen saa osansa taivaassa.”

Demiurgi pahana

Jotkut gnostikot eivät tyytyneet pelkästään korostamaan korkeimman Jumalan eli Isän Jumalan ja Demiurgin välistä eroa. Monissa heidän järjestelmissään he käsittivät Demiurgin ja Korkeimman Jumalan suhteen todellisena vastakohtaisuutena. Näin Demiurgista tuli pahan voiman ruumiillistuma, gnostilaisuuden Saatana, jota vastaan uskovien oli käytävä sotaa, jotta he voisivat olla hyvän Jumalan mieleen. Gnostilainen Demiurgi saa tällöin yllättävän samankaltaisuuden Ahrimaniin, zarathustralaisen filosofian pahaan vastalöytäjään.

Tämän suorastaan pahan Demiurgin luonne mutkistui entisestään, kun hänet joissakin järjestelmissä samaistettiin Jahveen, Vanhan testamentin Jumalaan, ja tuotiin vastakkain Uuden testamentin Kristuksen kanssa. Koska demiurgi oli pohjimmiltaan paha, myös kaikki hänen työnsä oli pahaa. Näin ollen ei ainoastaan juutalaisten laki, vaan kaikki laki oli pohjimmiltaan paha. Hyvän Jumalan lasten velvollisuutena oli löytää todellinen hengellisyys jättämällä huomiotta Demiurgin oletetut moraaliset määräykset ja osoittamalla ylittäneensä kaiken yhteyden aineen maailmaan. Tämä johti antinomiaanisen gnostilaisuuden hurjimpiin orgioihin.

Neoplatoninen ja kristillinen kritiikki

Plotinus kritisoi gnostilaisuutta toisen Enneadien yhdeksännessä traktaatissa, joka on otsikoitu ”Niitä vastaan, jotka vakuuttavat kosmoksen luojan ja kosmoksen itsensä olevan paha”. Plotinus arvostelee vastustajiaan ”kaikista uutuuksista, joilla he pyrkivät perustamaan oman filosofiansa”, jotka, kuten hän julistaa, ”on poimittu totuuden ulkopuolelta”; he pyrkivät pikemminkin salaamaan kuin myöntämään velkaantuneisuutensa antiikin filosofialle, jonka he ovat turmelleet vierailla ja harhaanjohtavilla kaunistuksillaan.

Vähemmistön näkemys on taipuvainen ymmärtämään Plotinuksen vastustajat gnostilaisiksi lahkoiksi. Aleksandriassa ja muualla Välimeren alueella oli Plotinuksen elinaikana useita tällaisia ryhmiä, ja hänen kritiikissään on erityisiä yhtäläisyyksiä gnostilaisen opin kanssa. Plotinus viittaa esimerkiksi gnostilaiseen oppiin Sofiasta ja hänen päästämisestään Demiurgista.

Kristillinen kritiikki Demiurgin ajatusta kohtaan alkaa Uudesta testamentista. Esimerkiksi ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle sanotaan: ”Käskekää tiettyjä miehiä olemaan enää opettamatta vääriä oppeja eivätkä omistautumasta myytteihin ja loputtomiin sukuluetteloihin”. (1:3-4) Tämä on ilmeisesti viittaus gnostilaiseen mytologiaan, johon sisältyi usein pitkiä luetteloita korkeimman Jumalan ja demiurgin väliin jäävistä henkisistä välivoimista. Myöhemmät kristityt kirjoittajat arvostelivat suoraan gnostilaisia opettajia ja heidän oppejaan. Koska kirkko tuhosi itse monet gnostilaiset kirjoitukset, kun sillä oli siihen valta, nämä kerettiläisyyden vastaiset kirjoittajat olivat tärkein tietolähde, joka koski muinaisia gnostilaisia oppeja Demiurgista, kunnes Nag Hammadin kirjasto ja muut gnostilaiset teokset löydettiin viime vuosisatoina.

Vrt. myös

• Archon
• Bythos
• Christ Pantokrator
• Gnostilaisuus
• Neoplatonismi
• Platonismi
• Setianismi
• YHWH
• Valentinus
• Sofia
• Uuden testamentin apokryfikirja
• Gnostilaiset evankeliumit

• Attridge, Harold W., Charles W. Hedrick ja Robert Hodgson. Nag Hammadi, gnostilaisuus & Varhainen kristinusko. Peabody, Mass: Hendrickson Publishers, 1986. ISBN 9780913573167
• Good, Deirdre Joy. Reconstructing the Tradition of Sophia in Gnostic Literature. Society of Biblical literature monograph series, no. 32. Atlanta, Ga: Scholars Press, 1987. ISBN 978-1555400590
• Luttikhuizen, Gerard P. Gnostic Revisions of Genesis Stories and Early Jesus Traditions. Leiden: Brill, 2006. ISBN 9789004145108
• Pagels, Elaine. Gnostilaiset evankeliumit. New York: Vintage Books, 1979. ISBN 0679724532
• Reydams-Schils, Gretchen J. Demiurge and Providence: Stoic and Platonist Readings of Platon’s Timaeus. Monothéismes et philosophie. Turnhout: Brepols, 1999. ISBN 9782503506562