Delfiinimaito

Delfiinit, joilla on vasikoita, tuottavat maitoa rintarauhasissaan; delfiinit pystyvät samaan aikaan imettämään maitoa ja tiinehtymään, joten tiineenä oleva delfiini voi jatkaa jo syntyneen vasikansa ruokkimista.

Delfiinivasikat pysyvät yleensä emojensa kanssa jopa viisi vuotta, ja ne saattavat imettää tänä aikana yli vuoden ajan.

Delfiinivasikoiden keskimääräistä imetysaikaa ei ole tähän mennessä laskettu, koska imetyksen tutkiminen ei-sitoutuneilla delfiineillä on haastavaa, mutta keskimääräiset imetysajat kestävät yleensä 6 kuukaudesta 2 vuoteen.

Kristi Westin ja hänen kollegojensa mukaan Sarasota Dolphin Research Program -ohjelmassa, joka keräsi ja analysoi pullonokkadelfiinien maitonäytteitä vuosina 1998-2006, vasikat tarvitsevat rasvaista maitoa.

Emon maidossa olevan rasvan osuus oli suorassa yhteydessä vasikoiden massaan.

Tutkijat havaitsivat myös, että rasvapitoisuuden vähentyessä ja maidon vesi- ja kaliumpitoisuuden noustessa vasikoiden massa väheni samassa suhteessa.

Runsasrasvaisen saaliin saatavuus emolle on kriittisen tärkeää emon maidon tarjonnan laadulle ja vasikoiden nopealle kasvulle ja kehitykselle.

Lillian Eichelberger ja hänen Chicagon yliopistossa työskentelevät kollegansa havaitsivat vuonna 1940 ilmestyneessä uraauurtavassa artikkelissaan ”The Composition of Dolphin Milk” (Delfiinimaidon koostumus), että ”maidon tuoksu oli kalamainen, kun se oli juuri vedetty, ja sen maku oli öljyinen eikä siinä ollut makeutta.”

(172) Vaikka Eichelberger havaitsi jonkin verran lajikohtaisia eroja, kaikki hänen ryhmänsä kerätyt näytepalat sisälsivät runsaasti proteiineja ja rasvaa ja vähän laktoosia.

Eichelberger luokitteli delfiinin maidon ”ihmisen maidon kaltaiseksi” ja totesi sen muistuttavan enemmän kanien, porojen ja koirien runsaskalorisia maitoja – tosin alhainen laktoosipitoisuus erottaa delfiinin maidon näistäkin.

(174-175) Tutkijat totesivat, että kuten muillakin nisäkkäillä on havaittu, maidon pitoisuus muuttuu vasikan ikääntyessä ja lypsykautisen maidontuotannon lähestyessä loppuaan, jolloin se menettää entistä enemmän laktoosipitoisuuttaan ja sen kokonaistuotos pienenee.

Eichelberger arveli, että tämä saattaa olla osa sopeutumismekanismia, joka rohkaisee delfiinivasikoita tukeutumaan enemmän muuhun ravintoon (175), kun taas West huomauttaa, että emot ja vasikat käyvät yhdessä metsällä, jolloin vasikat syövät muuta ravintoa jatkaen samalla imettämistä – tämä on asteittainen vieroitusprosessi, jonka aikana vasikat tukeutuvat edelleen vahvasti äitiensä maitoon.

Miten delfiinit sitten imettävät ja hyötyvät kaikesta tuosta runsasravinteisesta maidosta, kun niillä ei ole huulia?

SeaWorld huomauttaa lisähaasteita, joita aiheutuu siitä, että nestettä yritetään juoda nesteeseen uppoutuneena, ja selittää, että delfiinit ja muut merinisäkkäät voivat rullata kielensä oljen muotoisiksi, joissa on vetoketjumaisia ulokkeita.

Näiden avulla delfiinien vasikoiden kielet voivat muodostaa vedenpitävän tiivisteen, joka pitää maidon sisällepäin ja suolaisen veden ulkopuolella.

SeaWorld toteaa myös, että delfiinimaidon paksuus, jota verrataan pirtelön paksuuteen, auttaa delfiinivasikoita juomaan alas niin paljon maitoa kuin ne pystyvät menettämättä sitä vesipitoiseen ympäristöönsä.

Äidinmaito on erityisen tärkeää delfiinivasikoille niiden nuorimpina päivinä, jolloin maito antaa suurimman osan tai kaiken ravinnosta.

Mutta se elättää vasikoita myös silloin, kun ne ovat vanhempia ja oppivat etsimään ja metsästämään omaa saalista.