15. toukokuuta 2006 kolmekymmentäneljävuotias englantilainen David Sharp paleltui kuoliaaksi Green Boots -luolassa Mount Everestin koillisharjanteella. Hänen kuolemansa sytytti kiistan, joka jatkuu tähän päivään asti: mikä velvollisuus kiipeilijällä on, kun hän kohtaa kiipeilijätoverinsa ääritilanteessa?
On hyvin dokumentoitu, että yli 40 kiipeilijää ohitti herra Sharpin matkallaan ylös tai alas vuorelta. Heidän joukossaan oli myös Mark Inglis, josta tuli ensimmäinen kaksoisamputoitu, joka kiipesi maailman korkeimmalle vuorelle. Kun sana levisi, että monet kiipeilijät ohittivat herra Sharpin, joka kuoli Green Boots Cave -luolassa, heidän toimintaansa tuomittiin julkisuudessa voimakkaasti. Jopa Sir Edmund Hillary, jota kunnioitetaan maailmanlaajuisesti ensimmäisenä Mount Everestin kiipeilijänä, ilmaisi närkästyksensä ja närkästyksensä. Lisäksi herra Sharpin käyttämä Everest-retkikunta, Asian Trekking, joutui hyökkäyksen kohteeksi. Tapahtuma herätti huomattavaa huomiota tiedotusvälineissä, ja siitä kirjoitettiin lukuisia lehtijuttuja, aikakauslehtiartikkeleita, elokuvadokumentteja ja kirjoja.
Henkilökohtainen käsitykseni on, että suuri osa kritiikistä, erityisesti Mark Inglisiin ja Asian Trekkingiin kohdistunut kritiikki, oli kohtuuttoman kovaa ja aiheetonta.
MARK INGLIS
Kun kiipeilijät kulkivat herra Sharpin ohi Vihreiden saappaiden luolastossa toukokuun 15. päivänä, hän oli täysin liikuntakyvytön ja kuolemanrajakohta. Hänen kätensä, jalkansa ja kasvonsa olivat pahasti jäässä ja paleltuneet. Hän ei pystynyt seisomaan pystyasennossa edes avustettuna, ja usean miehen voimin hänet saatiin raahattua ulos luolasta auringonpaisteeseen. On hyvin tiedossa, että liikuntakyvytöntä kiipeilijää, joka on niin sanotulla ”kuoleman vyöhykkeellä” yli 26 000 jalan korkeudessa, ei voida pelastaa, vaikka tehtävään käytettäisiin mitä voimavaroja. Vuonna 2004 kolme korealaista kiipeilijää menehtyi Everestin koillisharjanteella. Heidän henkensä pelastamiseksi tehtyjen ponnistelujen puutteesta nousi samanlainen huuto. Seuraavana vuonna korealaisista kiipeilijöistä koostuva 14 hengen asiantuntijaryhmä palasi tuomaan ruumiit alas vuorelta. He pystyivät löytämään vain yhden ruumiin, joka oli yhä kiinni kiinteässä köydessä 28 700 metrin korkeudessa. Tuntikausien ponnistelujen jälkeen he pystyivät siirtämään ruumista vain 500 metriä. Kun he olivat peittäneet ruumiin kivillä ja pitäneet lyhyen seremonian, he laskeutuivat alas saavuttamatta tavoitettaan. Vuonna 2010, kun olin vuorella, eräs englantilainen kiipeilijä oli laskeutumassa Everestin pohjoispuolen huipulta, kun hän menetti näkönsä todennäköisesti aivoturvotuksen vuoksi. Lopulta hän romahti. Huolimatta sankarillisista ponnisteluista, joita sherparyhmä lähetti auttamaan häntä alas, häntä ei voitu siirtää, ja hänet jätettiin jäätymään kuoliaaksi vuorelle.
David Sharpin tila Vihreiden saappaiden luolassa oli yhtä toivoton, ellei jopa toivottomampi. On vaikea kuvitella, mitä kukaan koillisharjanteella tuona yönä liikkunut kiipeilijä olisi voinut tehdä auttaakseen herra Sharpia, joka oli käytännöllisesti katsoen jähmettynyt paikalleen 28 000 jalan korkeudessa. Kun herra Sharp löydettiin Green Boots Cave -luolasta, kello oli yksi yöllä 15. toukokuuta. Vaikka oletettaisiinkin, että pelastusyritys olisi voitu aloittaa, sen olisi pitänyt odottaa auringonnousua monta tuntia myöhemmin. Siinä vaiheessa hänen tilansa olisi ollut vielä toivottomampi.
Mark Inglis, joka joutui kantamaan suuren osan kritiikistä, oli kaksoisamputoitu mies, joka itse kärsi ankarien sääolosuhteiden aiheuttamista vakavista paleltumavammoista. Hänen tilansa oli niin vakava, että hänet jouduttiin kantamaan osan vuorta alas sherpan selässä. Lisäksi hän oli retkikunnan asiakas, ei kokenut retkikunnan johtaja, opas tai sherpa. Hänellä ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta antaa apua herra Sharpille.
Jos herra Sharp olisi ollut liikuntakykyinen istuessaan Green Boots Cave -luolassa, uskon, että muilla kiipeilijöillä, oppailla ja sherpoilla, jotka olivat tietoisia hänen vaarastaan, olisi ollut moraalinen ja eettinen velvollisuus antaa apua. Useimmat heistä olisivat vastanneet kutsuun. Vain 10 päivää herra Sharpin kuoleman jälkeen Dan Mazur johti kolmea asiakasta Koillis-harjanteella. Hän kohtasi Lincoln Hallin, joka istui yksin lumessa aivan huipun alapuolella. Sherpat olivat jättäneet hänet edellisenä päivänä kuolemaan, ja hän oli viettänyt yönsä harjanteella. Kun Dan tuli herra Hallin luo, hänen takkinsa oli auki ja retkihanskat pois. Hän oli lähellä kuolemaa, mutta pystyi seisomaan ja liikkumaan avustettuna. Dan ja hänen asiakkaansa luopuivat huipun tavoittelusta ja pyysivät apua. Sherpojen ryhmä lähetettiin ylös, ja herra Hall autettiin alas vuorelta turvaan. Hän kärsi huomattavia paleltumavammoja, mutta selvisi hengissä.
Vaarallinen tilanne, johon herra Sharp joutui 15. toukokuuta, on riski, jonka jokainen kiipeilijä ymmärtää ja hyväksyy. Olen varma, että herra Sharp olisi ensimmäinen, joka tunnustaisi tämän seikan. Hän päätti kiivetä yksin, ilman riittävästi happea, ilman radiota, ilman satelliittipuhelinta ja ilman sherpatukea. Se oli hänen kolmas yrityksensä kiivetä Mount Everestille pohjoispuolelta. Aiemmissa yrityksissä hän menetti varpaita paleltumiin, ja hän ilmoitti rohkeasti olevansa valmis menettämään enemmänkin päästäkseen huipulle.
ASIAN TREKKING
Yhtä huolestuttavaa on kritiikki, joka kohdistuu herra Sharpin palkkaamaan retkikunnan järjestäjään Asian Trekkingiin. Hyvin harva ymmärtää, mitä eroa on ”opastetulla” ja ”opastamattomalla” kiipeilyllä. Täysin opastetussa kiipeilyssä kokeneet oppaat ovat kiipeilijöiden mukana koko sen ajan, kun he ovat vuorella, ja ryhmä liikkuu aina yhdessä. Opastamattomassa kiipeilyssä kiipeilijät ovat melko lailla omillaan, kun he liikkuvat vuorella ylös ja alas. Opastamaton kiipeily sopii siksi parhaiten kokeneille kiipeilijöille, jotka pitävät vapaudesta ja itsenäisyydestä, joka syntyy, kun liikkuu yksin tai vain sherpan kanssa, joka auttaa kantamaan varusteita.
Asian Trekking tarjoaa kahdenlaisia opastamattomia kiipeilyjä Everestin pohjoispuolella – täysi palvelu huipulle asti ja ei palvelua Advance Base Campin yläpuolella. ”Palvelulla” tarkoitan sitä, että Asian Trekking ottaa vastuun lupien hankkimisesta, kiipeilijöiden ja varusteiden kuljettamisesta kiinalaiseen perusleiriin sekä leirien perustamisesta ja varastoinnista kiinalaisesta perusleiristä huipulle. Vaihtoehdossa ilman palvelua Asian Trekkingin vastuu päättyy, kun kiipeilijä saapuu ABC:lle. Kiipeilijä on itse vastuussa siitä, että hän pääsee tarvikkeineen ylös ja alas ABC:n yläpuolella olevalta vuorelta. On selvää, että ilman huoltoa -vaihtoehto sopii vain erittäin kokeneille, itsenäisille ja vahvoille kiipeilijöille. Se on myös paljon edullisempi.
David Sharp ilmoittautui Asian Trekkingille ilman palvelua -vaihtoehtoon. On kiistatonta, että hän oli erittäin kokenut ja pätevä kiipeilijä. Hän päätti liikkua yksin, ilman sherpatukea ja vain 2 happipulloa. Vaikuttaa myös siltä, että hän päätti siirtyä huipulle hyvin myöhään päivällä, mikä on erittäin vaarallista jopa parhaissa sääolosuhteissa. Asian Trekking ei seurannut hänen liikkumistaan vuorella, koska hän liikkui ilman radiota tai satelliittipuhelinta. En ole tietoinen mistään todisteista, jotka osoittaisivat, että Asian Trekkingille ilmoitettiin hänen epätoivoisesta tilastaan Green Boot’s Cave -luolassa, ennen kuin oli aivan liian myöhäistä ryhtyä pelastustoimiin. Ellei joku ole sitä mieltä, että opastamattomat kiipeilyt ilman huoltoa pitäisi kieltää Mount Everestillä, en näe syytä arvostella Asian Trekkingiä.
Olen ollut Everestin pohjoispuolella kolme kertaa ja tavannut monia kiipeilijöitä ilman huoltoa. Monet heistä ovat hyviä ystäviä. He ovat sitkeää, rohkeaa ja itsenäistä porukkaa, ja jokainen heistä ymmärsi ja otti riskin matkustaessaan yksin lähes ilman tukea tai radioyhteyttä. Kukaan näistä kiipeilijöistä ei pyytänyt, odottanut tai halunnut Asian Trekkingin tai kenenkään muunkaan pitävän kirjaa heidän liikkeistään. Kuitenkin, jos joku heistä olisi joutunut vaikeuksiin ja Asian Trekkingille olisi ilmoitettu asiasta, olen täysin varma, että pelastustoimet olisi käynnistetty välittömästi, ja me kaikki olisimme liittyneet niihin.
Tämä ei ole Asian Trekkingin puolustus tai anteeksipyyntö. Kuten jokainen muukin retkeilyyritys, he tekevät virheitä. Esimerkiksi vuonna 2011, kun olin pohjoispuolella, jouduin kääntymään ympäri ja laskeutumaan Koillis-harjun ensimmäisen askeleen kohdalla, vaikka liikuin vahvasti ja minulla oli runsaasti aikaa päästä huipulle. Sherpani laski väärin hapen määrän, jonka tarvitsisimme huipun saavuttamiseen ja turvalliseen paluuseen. Minun olisi helppo suhtautua katkerasti sherpaan ja häntä palkanneeseen Asian Trekkingiin. Mutta loppujen lopuksi oli minun vastuullani varmistaa, että meillä oli tarpeeksi happea, koska olin opastamattomassa kiipeilyssä.
Mielestäni kukaan ei ole syyllinen siihen, mitä David Sharpille tapahtui, paitsi herra Sharp itse. Veikkaan, että hän olisi samaa mieltä tästä arviosta.