Connecticutin kompromissi, joka tunnetaan myös nimellä Suuri kompromissi, Yhdysvaltain historiassa Connecticutin edustajien Roger Shermanin ja Oliver Ellsworthin tarjoama kompromissi Yhdysvaltain perustuslain valmisteluvaiheessa vuoden 1787 yleiskokouksessa, jolla ratkaistiin pienten ja suurten osavaltioiden välinen kiista edustuksesta uudessa liittohallituksessa. Kompromississa säädettiin kaksikamarisesta liittovaltion lainsäädäntöelimestä, jossa käytettäisiin kaksinkertaista edustusjärjestelmää: ylähuoneessa olisi yhtäläinen edustus kustakin osavaltiosta, kun taas alahuoneessa olisi suhteellinen edustus, joka perustuisi osavaltion väkilukuun.
U.S. Senate Collection
Konventti kokoontui vuonna 1787 Pennsylvanian osavaltiotalossa Philadelphiassa muka muuttaakseen artikloja Confederation Articles of Confederation (Yhdysvaltain ensimmäinen perustuslaki, 1781-89). Ajatus artiklojen muuttamisesta kuitenkin hylättiin, ja kokous ryhtyi laatimaan uutta hallintojärjestelmää. Yksi pienten osavaltioiden ja suurten osavaltioiden edustajien välisiä erimielisyyksiä aiheuttanut asia oli edustuksen jakaminen liittovaltion hallituksessa. Edmund Randolph ehdotti Virginian eli suurten osavaltioiden suunnitelmaa, jossa säädettiin kaksikamarisesta lainsäädäntöelimestä, jossa kunkin osavaltion edustus perustui sen väkilukuun tai varallisuuteen. William Paterson ehdotti New Jerseyn eli pienten osavaltioiden suunnitelmaa, jossa säädettiin yhtäläisestä edustuksesta kongressissa. Sen enempää suuret kuin pienetkään osavaltiot eivät antaisi periksi. Muun muassa Ellsworth ja Sherman ehdottivat kaksikamarista lainsäädäntöelintä, jossa alahuoneessa (edustajainhuoneessa) olisi suhteellinen edustus ja ylähuoneessa (senaatissa) osavaltioiden tasapuolinen edustus. Kaikki tulotoimenpiteet olisivat peräisin alahuoneesta. Tämä kompromissi hyväksyttiin 16. heinäkuuta 1787.