Tammikuun 21. päivänä 2010 korkein oikeus antoi tuomion Citizens United v. Federal Election Commission, jolla se kumosi aiemman tuomion Austin v. Michigan State Chamber of Commerce (Austin), joka salli yritysten riippumattomien menojen kieltämisen. Tuomioistuin kumosi myös McConnell v. Federal Election Commission -tapauksen sen osan, jossa katsottiin, että yrityksiä voitiin kieltää antamasta vaaliviestintää. Tuomioistuin piti voimassa riippumattomia menoja ja vaaliviestintää koskevat raportointi- ja vastuuvapauslausekevaatimukset. Tuomioistuimen päätös ei vaikuttanut yritysten lahjoituksia koskevaan kieltoon.
Tausta
Laki liittovaltion vaalikampanjoinnista (Federal Election Campaign Act, jäljempänä ’laki’) kieltää yrityksiä ja ammattiliittoja käyttämästä yleisiä kassavarojaan vaalikampanjaviestintään tai puheeseen, jossa nimenomaisesti kannatetaan liittovaltion ehdokkaan valintaa tai tappiota. 2 U.S.C. § 441b. Vaaleja edistävällä viestinnällä tarkoitetaan yleensä ”yleisradio-, kaapeli- tai satelliittiviestintää”, joka ”levitetään julkisesti” ja jossa viitataan selvästi yksilöityyn liittovaltion ehdokkaaseen ja joka on tehty 30 päivän kuluessa esivaaleista tai 60 päivän kuluessa parlamenttivaaleista. 2 U.S.C. § 434(f)(3)(A) ja 11 CFR 100.29(a)(2).
Tammikuussa 2008 voittoa tavoittelematon yhtiö Citizens United julkaisi elokuvan silloisesta senaattorista Hillary Clintonista, joka oli ehdokkaana demokraattisen puolueen vuoden 2008 presidentinvaalien esivaaleissa. Citizens United halusi maksaa kaapeliyhtiöille siitä, että ne asettaisivat elokuvan saataville ilmaiseksi tilausvideopalvelun kautta, jonka avulla digitaalisen kaapelin tilaajat voivat valita ohjelmia eri valikoista, myös elokuvia. Citizens United aikoi asettaa elokuvan saataville 30 päivän kuluessa vuoden 2008 esivaaleista, mutta pelkäsi, että elokuva kuuluisi lain kiellon piiriin, joka koskee yritysten rahoittamaa vaaliviestintää, joka vastaa toiminnallisesti nimenomaista edunvalvontaa, jolloin yritys joutuisi siviili- ja rikosoikeudellisten seuraamusten kohteeksi. Citizens United haki Yhdysvaltojen District Court for the District of Columbia -piirituomioistuimessa komissiota vastaan julistus- ja kieltokanteita väittäen, että 2 U.S.C. §:n 441b §:ssä säädetty kielto, joka koskee yritysten vaalikampanjaviestintää, oli perustuslain vastainen siltä osin kuin sitä sovellettiin elokuvaan, ja että tiedonantovelvollisuutta ja vastuuvapauslausekkeita koskevat vaatimukset olivat perustuslain vastaisia siltä osin kuin niitä sovellettiin elokuvaan ja kolmeen elokuvamainokseen. Piirituomioistuin eväsi Citizens Unitedilta alustavan kieltomääräyksen ja hyväksyi komission hakemuksen, joka koski summaarista tuomiota. Korkein oikeus totesi todennäköisen toimivallan asiassa.
Ylimmän oikeuden päätös
Korkein oikeus katsoi, että kysymyksen ratkaiseminen siitä, koskeeko 441b §:n kielto nimenomaan elokuvaa Citizens Unitedin esittämien suppeiden perusteiden nojalla, vaikuttaisi kokonaisuudessaan siten, että se heikentäisi poliittista sananvaltaa, joka on keskeisessä asemassa ensimmäisen lisäyksen kannalta. Sen sijaan tuomioistuin katsoi, että sen oli oikeudellisen vastuunsa mukaisesti tarkasteltava lain yritysmenoja koskevan kiellon kasvoteknistä pätevyyttä ja harkittava uudelleen sen tyyppisen puhekiellon jatkuvaa vaikutusta, jonka tuomioistuin oli aiemmin vahvistanut Austin-tuomiossa.
Tuomioistuin totesi, että 441b §:n kielto yritysten riippumattomista menoista ja vaaliviestinnästä on puhekielto, ja ”poliittisen puheen on voitettava sellaiset lait, jotka tukahduttaisivat sen, olipa se sitten tarkoituksellista tai tahatonta”. Näin ollen lakeihin, jotka rasittavat poliittista puhetta, sovelletaan tiukkaa valvontaa, joka edellyttää, että hallituksen on osoitettava, että rajoitus edistää pakottavaa etua ja että se on tarkasti räätälöity tämän edun saavuttamiseksi. Tuomioistuimen mukaan ennen Austinia vallitsi oikeuskäytäntö, jossa kiellettiin puhujan yritysidentiteettiin perustuvat puherajoitukset, ja Austinin jälkeen vallitsi oikeuskäytäntö, jossa ne sallittiin. Austinia uudelleen tarkastellessaan tuomioistuin totesi, että yritysmenoja koskevien rajoitusten tueksi esitetyt perustelut eivät ole pakottavia. Tuomioistuin totesi Austinissa, että yritysten poliittisen puheen rajoittamisella on pakottava valtion etu, koska sillä estetään ”yritysmuodon avulla kerätyn valtavan varallisuuden syövyttävät ja vääristävät vaikutukset, joilla on vain vähän tai ei lainkaan yhteyttä yleisön tukeen yrityksen poliittisille ajatuksille”. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa tuomioistuin kuitenkin totesi, että Austinin ”vääristymisen vastainen” perustelu ”häiritsee ensimmäisen lisäyksen suojaamaa ’avointa ajatusten markkinapaikkaa'”. Tuomioistuimen mukaan ”puhujat, mukaan lukien yksityishenkilöt ja tiedotusvälineet, käyttävät taloudellisilta markkinoilta kerättyä rahaa puheensa rahoittamiseen, ja ensimmäinen lisäys suojelee näin syntyvää puhetta”. Tuomioistuin katsoi, että ensimmäinen lisäys ”kieltää kongressia sakottamasta tai vangitsemasta kansalaisia tai kansalaisyhdistyksiä pelkästä poliittisesta puheesta”. Tuomioistuin totesi lisäksi, että ”sääntö, jonka mukaan poliittista puhetta ei voida rajoittaa puhujan varallisuuden perusteella, on välttämätön seuraus siitä lähtökohdasta, että ensimmäinen lisäys kieltää yleisesti poliittisen puheen tukahduttamisen puhujan henkilöllisyyden perusteella.”
Tuomioistuin hylkäsi myös korruption vastaisen perustelun keinona kieltää yritysten riippumaton poliittinen puhe. Tuomioistuin katsoi asiassa Buckley v. Valeo, että korruption vastainen intressi oli riittävän tärkeä salliakseen rahoitusosuuksien rajoittamisen, mutta se ei ulottanut tätä perustelua kokonaismenojen rajoittamiseen, koska oli pienempi vaara, että menot annettaisiin vastineeksi kyseisen ehdokkaan sitoumuksista. Tuomioistuin katsoi lopulta tässä tapauksessa, että korruption vastainen intressi ei riitä syrjäyttämään kyseistä puhetta Citizens Unitedista ja että ”riippumattomat menot, mukaan lukien yritysten tekemät menot, eivät aiheuta korruptiota tai korruption vaikutelmaa.”
Tuomioistuin oli lisäksi eri mieltä siitä, että yritysten riippumattomia menoja voidaan rajoittaa, koska on intressi suojella toisinajattelevia osakkeenomistajia siltä, että heitä ei pakotettaisi rahoittamaan yritysten poliittista puhetta. Tuomioistuin katsoi, että osakkeenomistajat voivat korjata tällaiset erimielisyydet yritysdemokratian menettelyjen avulla.
Loppujen lopuksi Citizens United riitautti myös lain vastuuvapauslauseketta ja tiedonantovelvollisuutta koskevat säännökset sellaisina kuin niitä sovellettiin elokuvaan ja kolmeen elokuvaa koskevaan mainokseen. Lain mukaan televisiossa lähetettävään vaaliviestintään on sisällytettävä vastuuvapauslauseke, jossa ilmoitetaan vastuu mainoksen sisällöstä. 2 U.S.C. § 441d(d)(2). Lisäksi jokaisen henkilön, joka käyttää kalenterivuoden aikana yli 10 000 dollaria vaalikampanjaviestintään, on jätettävä komissiolle ilmoitus, jossa mainitaan menojen tekijä, menojen määrä, vaalit, joihin viestintä suunnattiin, ja tiettyjen rahoittajien nimet. 2 U.S.C. § 434(f)(2). Tuomioistuin katsoi, että vaikka vastuuvapauslauseke- ja ilmoitusvelvollisuudet voivat rasittaa puhumismahdollisuuksia, ne eivät aseta kampanjatoiminnalle ylärajaa eivätkä estä ketään puhumasta. Näin ollen vastuuvapauslauseke- ja julkistamisvaatimukset ovat perustuslaillisia sovellettuina sekä elokuvan lähettämiseen että itse elokuvaa mainostaviin mainoksiin, koska mainokset ovat vaalikampanjaviestintää.
Lisätietoa
U.S. Supreme Court No. 08-205.