EsihistoriaEdit
Ei tiedetä, milloin Chuukin saaret asutettiin ensimmäisen kerran, mutta arkeologiset todisteet viittaavat siihen, että Feefen- ja Wééné-saarten saarilla oli ihmisasutusta ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla eaa. Myöhemmät todisteet viittaavat siihen, että Chuukiin ilmestyi laajalle levinnyttä ihmisasutusta 1300-luvulla jKr.
SiirtomaavaltaEdit
Ensimmäisen kirjatun eurooppalaisen havainnon teki espanjalainen merenkävijä Álvaro de Saavedra Floridan laivalla elo- tai syyskuussa 1528. Myöhemmin niillä vieraili espanjalainen Alonso de Arellano 15. tammikuuta 1565 galeonilla patache San Lucas.
Truk oli osana Karoliinisia saaria Espanjan keisarikunnan hallussa, joka pyrki hallitsemaan saaria 1800-luvun lopulla. Chuukin laguunissa asui tuolloin useita heimoja, jotka kävivät ajoittaista sotaa, sekä pieni joukko ulkomaisia kauppiaita ja lähetyssaarnaajia. Espanjan valvonta saarilla oli nimellistä. Espanjalaiset pysähtyivät nostamaan lipun Chuukin ylle vuonna 1886 ja palasivat sinne vuonna 1895 osana yritystä saada saaria hallintaansa ja neuvotella rauhasta sotivien chuukilaisheimojen välillä. Pysyvää espanjalaisasutusta ei koskaan perustettu, ja heimoväkivalta jatkui aina Saksan siirtomaa-aikaan saakka.
Karoliiniset saaret myytiin Saksan keisarikunnalle vuonna 1899, kun Espanja vetäytyi Tyynenmeren alueelta Espanjan ja Amerikan sodan jälkimainingeissa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Japanin laivaston tehtävänä oli Saksan Itä-Aasian laivueen jahtaaminen ja tuhoaminen sekä liittoutuneiden kaupan laivaliikenneväylien suojelu Tyynellä ja Intian valtamerellä. Tämän operaation aikana Japanin laivasto takavarikoi saksalaisomistukset Marianas-, Karoliini-, Marshallinsaarten ja Palaun ryhmissä lokakuuhun 1914 mennessä. Chuukista tuli Japanin keisarikunnan hallussa oleva alue Kansainliiton mandaatilla Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan.
Toinen maailmansotaEdit
Toisessa maailmansodassa Trukin laguuni oli Japanin keisarikunnan pääasiallinen tukikohta eteläisen Tyynenmeren teatterissa. Truk oli vahvasti linnoitettu tukikohta Japanin operaatioille liittoutuneiden joukkoja vastaan Uudessa-Guineassa ja Salomonsaarilla, ja se toimi Japanin keisarillisen laivaston etummaisena ankkuripaikkana.
Trukin laguunia pidettiin kaikista Japanin Tyynenmeren linnakkeista mahtavimpana. Eri saarille Japanin siviilirakennusosasto ja laivaston rakennusosasto olivat rakentaneet teitä, juoksuhautoja, bunkkereita ja luolia. Sodan aikana oli rakennettu viisi kiitorataa, vesilentokoneiden tukikohtia, torpedoveneasema, sukellusveneiden korjaamoja, viestintäkeskus ja tutka-asema. Näitä eri laitoksia suojasivat rannikkopuolustuksen tykit ja kranaatinheitinasemat. Japanin varuskuntaan kuului 27 856 IJN:n miestä vara-amiraali Masami Kobayashin, sittemmin vara-amiraali Chuichi Haran komennossa, ja 16 737 IJA:n miestä kenraalimajuri Kanenobu Ishuinin komennossa. Trukin tukikohta tunnettiin liittoutuneiden joukkojen keskuudessa ”Tyynenmeren Gibraltarina” sen raskaiden, sekä luonnollisten että keinotekoisten linnoitusten vuoksi.
Merkittävä osa Japanin laivastosta oli sijoitettu Trukiin, jonka hallinnollinen keskus sijaitsi Tonoasissa (Wenon eteläpuolella). Laguunissa ankkurissa olivat keisarillisen Japanin laivaston taistelulaivat, lentotukialukset, risteilijät, hävittäjät, tankkerit, rahtilaivat, hinaajat, tykkiveneet, miinanraivaajat, maihinnousualukset ja sukellusveneet. Erityisesti Yamato ja Musashi olivat Trukissa kuukausia noin vuonna 1943, eivätkä ne voineet osallistua taisteluihin. Jotkut ovat kuvailleet Trukia Japanin vastineeksi amerikkalaisten Pearl Harborille.
Vuonna 1944 Trukin kapasiteetti laivastotukikohtana tuhoutui merivoimien ilmahyökkäyksellä. Tiedustelutiedustelun varoittamina viikkoa ennen Yhdysvaltain hyökkäystä japanilaiset olivat vetäneet suuremmat sota-aluksensa (raskaat risteilijät ja lentotukialukset) Palaulle. Kun amerikkalaiset joukot olivat vallanneet Marshallinsaaret, ne käyttivät niitä tukikohtana, josta ne käynnistivät varhain aamulla 17. helmikuuta 1944 hyökkäyksen Trukin laguuniin. Operaatio Hailstone kesti kolme päivää, kun amerikkalaiset lentotukialusten lentokoneet upottivat kaksitoista pienempää japanilaista sota-alusta (kevyitä risteilijöitä, hävittäjiä ja apualuksia) ja kolmekymmentäkaksi kauppalaivaa ja tuhosivat 275 lentokonetta, pääasiassa maassa. Hyökkäyksen seuraukset tekivät ”Trukin laguunista maailman suurimman laivojen hautausmaan”.
Hyökkäykset lopettivat suurimmaksi osaksi Trukin merkittävänä uhkana liittoutuneiden operaatioille Tyynenmeren keskiosissa. Eniwetokin japanilaisvaruskunnalta evättiin kaikki realistiset toiveet vahvistuksesta ja tuesta 18. helmikuuta 1944 alkaneen maihinnousun aikana, mikä auttoi suuresti Yhdysvaltain joukkoja saaren valloituksessa. Liittoutuneiden (pääasiassa Yhdysvaltojen) joukot eristivät Trukin, kun ne jatkoivat etenemistään kohti Japania valloittamalla muita Tyynenmeren saaria, kuten Guamia, Saipania, Palauta ja Iwo Jimaa. Osa Britannian Tyynenmeren laivastosta hyökkäsi sinne uudelleen 12.-16. kesäkuuta 1945 operaation Inmate aikana. Trukin ja muiden Tyynenmeren keskiosissa sijaitsevien saarten japanilaisjoukot joutuivat kärsimään nälkäkuolemasta, ennen kuin Japani antautui elokuussa 1945.
VirkistyssukellusEdit
Vuonna 1969 William A. Brown ja ranskalainen oseanografi Jacques Cousteau tutkimusryhmineen tutkivat Trukin laguunia. Cousteaun vuonna 1971 tekemän, laguunista ja sen aavemaisista jäänteistä kertovan televisiodokumentin jälkeen atollista tuli sukelluksen houkutin, joka houkutteli hylkysukelluksen harrastajia kaikkialta maailmasta katsomaan sen lukuisia, lähes ehjiä uponneita aluksia. Laivanhylkyjä ja jäännöksiä kutsutaan joskus ”Trukin laguunin aavelaivastoksi”. Useat hylyt sijaitsevat pääasiassa Trukin saariryhmään kuuluvien Dublonin, Etenin, Fefanin ja Umanin saarten ympärillä, ja ne sijaitsevat kristallinkirkkaissa vesissä alle viidentoista metrin syvyydessä pinnan alla. Normaaleista merivirtauksista vapaissa vesissä sukeltajat voivat helposti uida kaasunaamareita ja syvyyspommeja täynnä olevien kansien yli, ja kannen alta voi löytyä todisteita ihmisjäännöksistä. Massiivisten laivojen ruumassa on hävittäjälentokoneiden, panssarivaunujen, puskutraktoreiden, junavaunujen, moottoripyörien, torpedojen, miinojen, pommien, ampumatarvikelaatikoiden, radioiden ja tuhansien muiden aseiden, varaosien ja muiden esineiden jäänteitä. Erityisen kiinnostava on sukellusvene I-169 Shinoharan hylky, joka menetettiin sukellettaessa pommitusten välttämiseksi. Sukellusvene oli osallistunut Pearl Harboriin joulukuussa 1941 tehtyyn hyökkäykseen.
Korallien kuorruttamat hylyt houkuttelevat monipuolista merielämää, kuten mantarauskuja, kilpikonnia, haita ja koralleja. Earthwatch-tiimi havaitsi vuonna 2007 266 riuttakalalajia, ja vuonna 2006 tunnistettiin harvinainen koralli Acropora pichoni.
Australian yleisradioyhtiön (ABC) Foreign Correspondent -ohjelmassa esitettiin 12. huhtikuuta 2011 Chuukin laguunia käsittelevä raportti, jossa verrattiin ruostuvista japanilaisista sota-aluksista peräisin olevan kymmenientuhansien tonnien öljypäästön uhkaavan massiivisen päästön vaikutusta koralliriutalle Alaskassa tapahtuneeseen Exxon Valdezin öljyvuotoon. Kun otetaan huomioon Japanin sotatoimien heikko tila vuonna 1944, monilla aluksilla saattoi kuitenkin olla suhteellisen pieniä määriä polttoainetta bunkkereissaan. Ympäristönsuojelujärjestöt kartoittavat hylkyjä ja neuvottelevat samalla japanilaisten tutkijoiden kanssa yrittäessään selvittää, kuinka paljon öljyä todennäköisesti on hylyissä, erityisesti kolmessa uponnut öljytankkerissa.
Laivat on luokiteltu japanilaiseksi sotahaudaksi, mikä edellyttää Japanin hallituksen osallistumista mahdollisiin puhdistustöihin.