Christian History

”…makaamaan alhaalleen Jumalan eteen niin kuin tomuun makaamaan, että minä en olisi mitään ja Jumala olisi kaikki, että minä tulisin niin kuin lapsi.”

14-vuotiaana Jonathan Edwards, joka oli jo opiskelija Yalessa, luki filosofi John Lockea suuremmalla mielihyvällä ”kuin mitä ahnein kätyri löytää kerätessään kourallisen hopeaa ja kultaa jostakin äsken löydetystä aarteesta.”

Hän oli myös nuori mies, jolla oli syvällisiä hengellisiä tuntemuksia. Hän sanoi 17-vuotiaana, ahdistuksen jälkeen, että pyhyys paljastui hänelle hurmaavana, jumalallisena kauneutena. Hänen sydämensä haikaili ”maata alhaalla Jumalan edessä kuin tomussa, että minä en olisi mitään ja Jumala olisi kaikki, että minusta tulisi kuin pienestä lapsesta.”

Tämä älykkyyden ja hurskauden yhdistelmä leimasi Edwardin koko elämää.

Sielunhoidollinen herätysliike

Edwards syntyi East Windsorissa, Connecticutissa, ja hän sai maisterin tutkinnon Yalesta vuonna 1722. Hän oli oppipoikana isoisänsä Solomon Stoddardin palveluksessa kaksi vuotta, ennen kuin hänestä tuli vuonna 1729 Northamptonin, Massachusettsin osavaltion seurakunnan ainoa saarnaaja.

Silloin hän oli 20-vuotiaana tavannut Sarah Pierrepontin. Heidän häitään seurasi neljä vuotta, jotka olivat usein tuskallisen ja intensiivisen Edwardsin tuskallisia kosiskeluja, mutta lopulta heidän avioliittonsa osoittautui molemmille syvästi tyydyttäväksi. Edwards kuvaili sitä ”epätavalliseksi liitoksi”, ja saarnassaan 1. Mooseksen kirjan 2:21-25:stä hän sanoi: ”Kun Aadam nousi syvästä unestaan, Jumala toi naisen hänen luokseen läheltä hänen sydäntään”. He saivat lopulta 11 lasta.

Vuonna 1734 Edwardsin saarnat vanhurskauttamisesta uskon kautta saivat aikaan toisenlaisen hartauden: hänen seurakunnassaan puhkesi hengellinen herätys. Joulukuussa tapahtui kuusi äkillistä kääntymystä. Kevääseen mennessä niitä oli kolmisenkymmentä viikossa.

Se ei johtunut teatterista. Eräs tarkkailija kirjoitti: ”Hän tuskin elehti tai edes liikkui, eikä hän pyrkinyt tyylinsä eleganssilla tai kuviensa kauneudella tyydyttämään makua ja kiehtomaan mielikuvitusta”. Sen sijaan hän vakuutti ”argumenttien ylivoimaisella painoarvolla ja niin voimakkaalla tunteella.”

Edwards piti huolellista kirjallista kirjaa havainnoistaan ja merkitsi ne muistiin teoksessa A Faithful Narrative of the Surprising Work of God (1737), ja hänen vaikuttavimmat saarnansa julkaistiin teoksessa Justification by Faith (1738), jota luettiin laajalti Amerikassa ja Englannissa. Nämä teokset auttoivat vauhdittamaan muutamaa vuotta myöhemmin (1739-1741) alkanutta suurta herätystä, jonka aikana brittiläisen George Whitefieldin saarnat liikuttivat tuhansia. Whitefield oli lukenut Edwardsin kirjan ja otti asiakseen vierailla hänen luonaan, kun hän tuli Amerikkaan. Edwards kutsui Whitefieldin saarnaamaan kirkkoonsa ja raportoi: ”Seurakunta oli poikkeuksellisen sulassa sovussa … melkein koko seurakunta oli kyynelissä suuren osan aikaa”. ”Koko seurakuntaan” kuului myös Edwards itse.

Suuren herätyksen aikana Edwards toimitti kenties Amerikan historian kuuluisimman saarnan ”Syntiset vihaisen Jumalan käsissä”. Valitettavasti siitä on sittemmin tehty Edwardsista tunteellinen ja tuomitseva herätysliike, vaikka hän itse asiassa saarnasi sen yhtä kiihkottomasti kuin minkä tahansa saarnansa.

Kiihkottomasta tyylistään huolimatta Edwards vaati, että todellinen uskonto juontaa juurensa tunteisiin, ei järkeen. Hän puolusti suuren heräämisen tunnepurkauksia erityisesti teoksessa Treatise on Religious Affections (1746), joka on psykologisen ja hengellisen arvostelukyvyn mestariteos, ja teoksessa Some Thoughts Concerning the Present Revival of Religion in New England (johon hän sisällytti kertomuksen vaimonsa hengellisestä heräämisestä).

Ja aikana, jolloin psalmien laulaminen oli lähes ainoa musiikki, jota seurakunnallisissa kirkoissa kuultiin, Edwards kannusti laulamaan uusia kristillisiä virsiä, erityisesti Isaac Wattsin virsiä.

Newton ja Raamattu

Edwards piti henkilökohtaista kääntymystä ratkaisevana, joten hän vaati, että ehtoollisen saivat vastaanottaa vain sellaiset henkilöt, jotka olivat antaneet uskontunnustuksen, johon sisältyi myös kuvaus kääntymyskokemuksesta. Tämä kumosi hänen isoisänsä politiikan ja vieraannutti hänen seurakuntansa, joka syrjäytti hänet vuonna 1750.

Seuraavat vuodet hän toimi lähetyssaarnaajana intiaanien parissa Stockbridgessä, Massachusettsissa, ja kirjoitti muiden teologisten tutkielmien ohella teoksen Tahdon vapaus (1754), joka oli loistava puolustus jumalallisesta suvereniteetista. Siinä hän väitti, että olemme vapaita tekemään mitä haluamme, mutta emme koskaan halua tehdä Jumalan tahtoa ilman Hengen välittämää näkemystä hänen jumalallisesta olemuksestaan. Newtonin fysiikasta innostunut ja Raamatun valaisema Edwards uskoi, että Jumalan kaitselmus oli kirjaimellisesti atomien sitova voima – että maailmankaikkeus romahtaisi ja katoaisi, ellei Jumala ylläpitäisi sen olemassaoloa hetkestä toiseen. Raamattu vahvisti hänen näkemyksensä siitä, että Kristus ”ylläpitää kaikkea voimansa sanalla” (Hebr. 1:3 RSV). Tällaisia olivat hedelmät hänen elinikäisestä tavastaan nousta aamuneljältä ja opiskella 13 tuntia päivässä.

New Jerseyn College (myöhemmin Princeton) kutsui hänet presidentiksi vuonna 1758. Mutta pian hänen saapumisensa jälkeen Edwards kuoli uuteen isorokkorokotteeseen. Hän oli 55-vuotias.

Hän ei jättänyt jälkeensä vähäistä perintöä: Edwardsia pidetään (joidenkin mielestä Reinhold Niebuhrin ohella) Amerikan suurimpana teologina.