”Tutkimus toisensa jälkeen on osoittanut, että aineellisten hyödykkeiden himo, joka on kasvanut käsi kädessä keskimääräisten tulojen kanssa, on onnellisuuden tukahduttaja.” – MSNBC:n uutisartikkeli1
”Opetan yhtä asiaa: kärsimystä ja kärsimyksen lopettamista. Minä julistan vain kärsimystä ja kärsimyksen loppumista.” – Buddha2
Buddhalaisuudessa elämän ensisijainen tarkoitus on kärsimyksen lopettaminen. Buddha opetti, että ihmiset kärsivät, koska tavoittelemme jatkuvasti asioita, jotka eivät anna pysyvää onnea. Yritämme epätoivoisesti pitää kiinni asioista – ystävistä, terveydestä, aineellisista asioista – jotka eivät ole pysyviä, ja tämä aiheuttaa surua.
Buddha ei kiistänyt, että elämässä on asioita, jotka tuottavat iloa, mutta huomautti, että mikään niistä ei ole pysyvää, ja kiintymyksemme niihin aiheuttaa vain lisää kärsimystä. Hänen opetuksensa keskittyivät täysin tähän ongelmaan ja sen ratkaisuun.
Buddhalaisuus opettaa, että on tärkeää tunnustaa kaikkien asioiden katoavaisuus ja vapautua kiintymyksestä niihin. Tämä vähentää kärsimystä ja lopulta lopettaa uudelleensyntymisen kierteen. Nämä opetukset on ilmaistu ytimekkäimmin Neljässä jalossa totuudessa ja Kahdeksankertaisessa jalossa polussa, jotka yhdessä muodostavat kaikkien buddhalaisuuden haarojen uskon perustan.
Monastisuus valaistumisen polkuna
Kun otetaan huomioon sekä Jalon kahdeksankertaisen polun saavuttamisen tärkeys että vaikeus, buddha ja varhaistoddhalaiset kannattivat luostarielämää varmimpana tienä valaistumiseen. Tämä näkökulma säilyy nykyäänkin niin sanotussa theravada-buddhalaisuudessa, joka on vallitsevana Kaakkois-Aasiassa.
Teravada-buddhalaisuudessa on toki mahdollista, että myös maallikot voivat osallistua buddhalaisuuteen, mutta yleisesti ajatellaan, että heidän on synnyttävä uudelleen munkiksi tai nunnaksi ennen kuin he voivat saavuttaa valaistumisen. Niinpä buddhalaisten maallikoiden elämän tarkoitus on kerätä ansioita (hyvää karmaa) tukemalla munkkeja ja tekemällä muita hyviä tekoja siinä toivossa, että seuraava elämä olisi valaistumisen saavuttamiselle suotuisa.
Valaistumisen polut mahayana-buddhalaisuudessa
Muutaman vuosisadan kuluessa Buddhan kuolemasta alkoi kehittyä uusi näkökulma valaistumisen polkuun. Tämä liike kutsui itseään Mahayanaksi, ”Suuremmaksi Ajoneuvoksi”, koska se avasi tien valaistumiseen useammille ihmisille. Mahayana-buddhalaisuuden mukaan jopa ne, joilla oli perhe ja maallinen ura, saattoivat saavuttaa valaistumisen ja lopettaa uudestisyntymisen kierteen – heidän ei tarvinnut toivoa uudestisyntymistä munkiksi tai nunnaksi seuraavassa elämässä. Mahayana tarjosi myös nopeampia reittejä valaistumiseen kuin theravada, mikä mahdollisti päämäärän saavuttamisen yhdessä elämässä.
Mahayana-buddhalaisuus jakaantui Intiasta pohjoiseen ja eri puolille Aasiaa levittäytyessään useisiin koulukuntiin, joilla kullakin oli erilainen näkemys valaistumisen tiestä. Yhteinen teema kaikissa mahayana-buddhalaisuuden muodoissa on kuitenkin edelleen se, että lähes kuka tahansa voi saavuttaa päämäärän tässä elämässä ja että on olemassa oikotietä theravadalaisten määräämään ankaraan luostarielämään.
Mahayana-koulukunnista suurimpia, nykyäänkin kukoistavia koulukuntia ovat zen-, puhdasmaa- ja Nichiren-buddhalaisuus. Kaksi ensimmäistä sai alkunsa Kiinasta ennen kuin niistä tuli vaikutusvaltaisia Japanissa, ja Nichiren sai alkunsa Japanista. Zen/Ch’an tarkoittaa ”meditaatiota” ja opettaa, että valaistuminen voidaan saavuttaa meditoimalla, joka johtaa suureen oivalluksen hetkeen. Puhdas maa on buddhalaisuuden antaumuksellisin haara, ja sen mukaan ihmisen tarvitsee vain kutsua Amitbha Buddhan nimeä uskossa, jotta hän syntyisi uudelleen paratiisilliseen ”Puhtaaseen maahan”, jossa hän nauttii miellyttävästä paratiisista ja saavuttaa valaistumisen helposti.
Nichiren-buddhalaisuuden keskipisteenä on Lootus-sutra, joka on mahayana-käsikirjoitus. Nichiren (1200-luvulla elänyt japanilainen opettaja) opetti, että jos vain lausuu uskossa ”Kunnianosoitus Ihmeellisen lain Lotus-sutralle” (Namu myoho renge kyo), kaikki henkiset ja maalliset toiveet täyttyvät.2
Polkuja valaistumiseen Vajrayana-buddhalaisuudessa (tantrinen buddhalaisuus)
Vajrayana-buddhalaisuus on buddhalaisuuden esoteerinen muoto, joka on saattanut alkaa jo 2. tai 4. vuosisadalla jKr. Intiassa ja Sri Lankassa, mutta on nykyään hallitsevin Tiibetissä. Vajrayana-buddhalaisuus korostaa, että kaikki näennäiset vastakohdat ovat itse asiassa yhtä, ja valaistuminen piilee tämän tosiasian täydellisessä tiedostamisessa mietiskelyn, joogan ja muiden rituaalisten keinojen avulla. Tie valaistumiseen kuljetaan gurun määräämän henkilökohtaisen jumaluuden avustuksella. Erityisten asentojen, mantrojen ja ikonien uskotaan auttavan harjoittajaa samaistumaan tähän jumaluuteen ja saavuttamaan valaistumisen.3
1: Lainattu teoksessa F. L. Woodward, Some Sayings of the Buddha, 283.2: Jonathan Landlaw, Buddhism for Dummies, 99-108.3: ”Buddhalaisuus”. Encyclopædia Britannica (Encyclopædia Britannica Premium Service, 2004).