Tänään Saksa taistelee Naton alaisuudessa Afganistanissa hieman vastahakoisesti. Sota on epätoivoisen epäsuosittu kotimaassa, ja aluksi Saksa ajatteli voivansa piilottaa joukkonsa rauhalliseen nurkkaan Afganistanissa, jossa ei tapahdu paljon mitään.
Saksalaiset poliitikot pyrkivät kaunistelemaan operaatiota enemmänkin rauhanturvaamiseksi kuin sodankäynniksi. Mutta nyt sota on tullut heidän luokseen.
Kuten eräs saksalainen kersantti sanoi hiljattain: ”Sana ’sota’ on yhteiskunnassa yhä äänekkäämpi, eivätkä poliitikot voi enää pitää sitä salassa.” Ja nyt saksalaiset poliitikot ovat eroamassa, koska saksalaiset joukot kutsuivat ilmaiskuun, jossa kuoli joitakin siviilejä.
Mitä ironiaa, että sen jälkeen kun liittoutuneet ovat 60 vuotta kertoneet saksalaisille, että he ovat sodanlietsojien rotu, liittoutuneet haluavat, että Saksa alkaa taas taistella.
Yksikään maa Euroopassa ei ole elänyt menneisyytensä veroisesti niin kuin Saksa, ja 60 vuoden ajan saksalaisia koululaisia on kasvatettu epäluuloiseksi kaikkeen preussilaisuuteen viittaavaan. Kaksi maailmansotaa hävittyään ja holokaustin aiheuttaman häpeän jälkeen Saksa on todella hylännyt Marsin Venuksen hyväksi.
Kylmän sodan aikana oli toki Saksan armeija, mutta se puolusti Saksaa, ei Afganistania.
Ensimmäisessä maailmansodassa oli hetki, jolloin keisarin agentit lähetettiin Kabuliin yrittämään suostutella afganistanilaisia liittymään Saksaan taisteluun brittiläistä imperiumia vastaan Turkin kalifaatin lipun alla, mutta se ei onnistunut. Samanlaiset flirtit Afganistanin kanssa edelsivät toista maailmansotaa.