Luulempa, että olemme kaikki ainakin kuulleet Tim Burtonin ”Sweeney Todd”-versiosta vuoden 2007 musikaalielokuvassaan Sweeney Todd: Demon Barber of Fleet Street. Tarinassa Johnny Depp esittää herra Toddia, parturi-kampaajaa, joka karkotettiin Australiaan väärin perustein ja joka palaa Lontooseen kostaakseen rouva Lovettin (Helena Bonham Carter) avustuksella niille, jotka tekivät hänelle vääryyttä. Elokuvassa on hieman lievää verta ja gorea (ei mitään sellaista, mihin emme nykyään ole tottuneet), muutama lihapiirakka sekä tarina nuoresta rakkaudesta.
Ennen kuin alamme tarkastella musiikillista puolta, tässä on hieman taustaa rakkaasta demonisesta parturistamme.
Sweeney Todd oli nimi, joka keksittiin ”Penny Dreadfuls” -sarjassa 1800-luvun alussa, mutta tuli tunnetuksi kirjailija Edward Lloydin (1815-1890) vuosina 1846-1847 ilmestyneen The People’s Periodicals and Family Library -teoksen myötä. Lloyd loi hahmolle taidokkaan taustan ja sanoi, että hän oli todellinen mies, joka jäi aikanaan Viiltäjä-Jackin varjoon. Ei kuitenkaan ole mitään todisteita siitä, että Todd olisi todella ollut olemassa.
Hahmo luotiin aikana, jolloin parturissa käyminen oli tavallista. Aikana ennen sähköparranajokoneita miehet, joilla oli muutama kolikko taskussaan, kävivät paikallisessa parturissa, joka antoi heille mukavan, ”läheisen parranajon”. Se oli intiimi, haavoittuvainen hetki parturille ja asiakkaalle, joten kun tarina demonisesta parturista julkaistiin, siitä tuli luonnollisesti kauhugenren muotia.
Sittemmin Sweeney Toddin legenda poimittiin ja muokattiin säveltäjä Stephen Sondheimin vuonna 1979 tekemäksi Broadway-musikaaliksi Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street. Tim Burton sai säveltäjältä luvan elokuvan tekemiseen vuonna 2006, ja elokuva julkaistiin seuraavan vuoden lopulla.
Nyt, kun meillä on hieman historiaa elokuvasta, voimme tarkastella joitakin materiaalin suhteen tehtyjä valintoja. Esimerkiksi, miksi tehdä tarinasta, jossa on verenhimoinen/sarjamurhaava parturi, musikaali? Kun selitin juonta kämppikselleni, hän piti sitä karmeana ja kiehtovana. Sitten sanoin ”musikaali”, ja hämmennys alkoi.
Musiikki ja murha eivät tunnu sopivan yhteen, mutta katso asiaa näin. Mitä on musiikki? Intohimo. Puhdasta, väärentämätöntä intohimoa. Ja samaa voi varmaan sanoa murhasta, varsinkin jos kyseessä on kosto, kuten herra Toddin kohdalla. Sweeney Todd on loppujen lopuksi traaginen, verinen rakkaustarina.
Toddilla on aluksi mielessään murhata vain kaksi ihmistä: tuomari ja hänen rottamainen apulaisensa, joka karkotti Toddin karkuun vilpillisin perustein, jotta tuomari pääsisi käsiksi Toddin nuoreen ja kauniiseen vaimoon, Lucyyn. Epäonnistuttuaan näissä molemmissa asioissa hänestä tulee pakkomielle tappamisesta, mikä on rouva Lovettin etu. **SPOILERIT** Lopulta hän saavuttaakin tavoitteensa ja tappaa molemmat miehet, mutta myös vaimonsa – jonka hän uskoi kuolleen – lähes oman tyttärensä, rouva Lovettin, ja lopulta itsensä.
Mutta nyt riittää.
Pointtina on intohimo. Musiikin sekoittamisella luultavasti pahimpaan rikokseen, johon ihminen voi syyllistyä (toiseksi pahimpana raiskauksen jälkeen, johon myös tässä elokuvassa viitataan laulun kautta), on tarkoitus kuvata ihmisen moraalin ja sielun positiivisia ja negatiivisia puolia. Hyvä ja paha, oikeudenmukaisuus ja korruptio sekä rakkaus ja viha ovat kaikki hyvin läsnä olevia teemoja tässä elokuvassa, ja paras tapa tutkia hahmon mieltä ja näkemyksiä on se, että hän laulaa ne räikeästi ulos maailmaan. Vaikka makaaberit elokuvat ovat yleensä melko hitaita, ja vain dialogi ja elokuvan hienovaraiset temput antavat käsityksen siitä, mitä hahmot ajattelevat, Sweeney Toddilla ei ole mitään ongelmaa selittää sitä. Laulut antavat kukin uuden palan tarinaan, taustaan ja hahmon sisäisiin ajatuksiin.
Tosiasiassa käsikirjoitus on tehty Broadwaylle. Se oli tarkoitettu teatterimaiseksi. Musikaalielokuvilla harvoin menestytään, mutta Sweeney Todd on mielestäni erinomainen esimerkki musikaalielokuvasta. Jokaisella laululla on merkitys, ja musiikki itsessään vetää katsojan mukaan kokemaan intohimoisia hetkiä yhdessä hahmojen kanssa, jolloin jokainen hengitys on moraalinen kamppailu ja jokainen pidetty nuotti päätös.
Musiikki ja murha sattuvat olemaan ihana pari, ja Tim Burtonin makaaberissa maailmassa ne sulautuvat kauniisti yhteen ja sopivat yhteen Toddin raivon intohimon ja hänen tekemiensä tekojen moraalikysymyksen kanssa.
Lähteet:
Barsam, Richard Meran. ja Dave Monahan. Elokuvia katsomassa: johdatus elokuvaan. New York: W.W. Norton & Co., 2010. Print.
The Guardian. Guardian News and Media, n.d. Web. 18.1.2017.
Jones, Richard. ”THE REAL SWEENEY TODD”. Sweeney Todd – The Demon Barber of Fleet Street. N.p., n.d. Web. 18.1.2017.
Powers, Review By Gabriel. ”Sweeney Todd: Fleet Streetin demoninen parturi”: Special Edition.” DVD-uutisia, DVD-arvosteluja & Lisää osoitteessa DVDActive. WiredTree, 02.04.2008. Web. 18.1.2017.
Sweeney Todd, Fleet Streetin demoninen parturi. Dir. Tim Burton. Prod. Richard D. Zanuck, Walter F. Parkes, Laurie MacDonald ja John Logan. John Logan ja Stephen Sondheim. Suoritus. Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Alan Rickman ja Timothy Spall. N.p., n.d. Web.
”Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street.” IMDb. IMDb.com, n.d. Web. 18.1.2017.
”Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street.” Wikipedia. Wikimedia Foundation, n.d. Web. 18 Jan. 2017.
”The History of Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street.” ”Sweeney Toddin historia.” Time Out London. N.p., n.d. Web. 18 Jan. 2017.