Kuinka monta eläintä käytetään vuosittain yhdysvaltalaisissa laboratorioissa biolääketieteellisessä tutkimuksessa?
Arviolta yli 25 miljoonaa selkärankaista eläintä (eläimet, joilla on luusta koostuva luuranko) käytetään vuosittain tutkimuksessa, testauksessa ja koulutuksessa Yhdysvalloissa. Valitettavasti ei ole saatavilla tarkkoja ja kattavia lukuja siitä, kuinka paljon eläimiä käytetään – tai mihin tarkoituksiin – Yhdysvalloissa tai maailmanlaajuisesti. Yhdysvaltain maatalousministeriö kokoaa kuitenkin vuosittaisia tilastoja koirien, kissojen, kädellisten, kanien, hamstereiden ja marsujen (sekä joidenkin villieläinten ja viime aikoina myös tuotantoeläinten) lukumäärästä, joita käytetään tutkimuksessa Yhdysvalloissa.
Mikä on yleisimmin käytetty eläinlaji biolääketieteellisessä tutkimuksessa?
Tutkimukseen käytettäviä eläimiä ovat (yleisyyden mukaan vähenevässä järjestyksessä): hiiret, rotat, linnut, kanit, marsut, hamsterit, tuotantoeläimet (mukaan lukien siat ja lampaat), koirat, kädelliset (mukaan lukien apinat ja simpanssit) ja kissat.
Sammakoita ja kaloja käytetään myös laajalti, mutta nykyisiä tilastoja niiden käytöstä ei ole saatavilla.
On tärkeää huomata, että yleisimpiä koe-eläimiä – tutkimukseen kasvatettuja rottia ja hiiriä, jotka muodostavat 85-90 prosenttia kaikista käytetyistä eläimistä – ei lasketa mukaan vuosittaisiin tilastoihin, joita Yhdysvaltain maatalousministeriö (USDA) kerää eläinten käytöstä Yhdysvalloissa; ne eivät myöskään kuulu eläinten hyvinvointilain piiriin.
Mistä biolääketieteellisissä tutkimuslaboratorioissa käytettävät eläimet ovat peräisin?
Väestö suurimmasta osasta laboratorioissa käytettävistä eläimistä on tarkoitusta varten kasvatettuja (nimenomaan kokeissa käytettäväksi kasvatettuja). Ihmiset, jotka myyvät tarkoitukseen kasvatettuja eläimiä, luokitellaan Yhdysvaltain maatalousministeriössä A-luokan jälleenmyyjiksi.
Joitakin laboratorioissa käytettäviä koiria ja kissoja ostetaan B-luokan jälleenmyyjiksi kutsutuilta välittäjiltä, jotka hankkivat eläimet huutokaupoista, lehti-ilmoituksista tai erilaisista muista lähteistä, mukaan lukien joistakin eläinsuojista (käytäntöä kutsutaan nimellä ”pound seizure”). Eläinsuojien takavarikointia koskevat lait vaihtelevat osavaltioittain, ja muutamissa osavaltioissa eläinsuojien on luovuttava eläimistä, joita käytetään kokeisiin, ja joissakin osavaltioissa kielletään eläinsuojien eläinten takavarikointi tutkimusta varten. Joissakin osavaltioissa ei ole lainkaan lakeja, vaan asia jätetään yksittäisen eläinsuojan tai paikkakunnan päätettäväksi.
Joissakin osavaltioissa osa kokeissa käytettävistä eläimistä otetaan luonnonvaraisista eläimistä, kuten apinoista, hiiristä, rotista ja linnuista.
Mitä eläimille tapahtuu kokeen päätyttyä?
Vähemmistö eläimistä, joita käytetään eläimiin kokeissa, eutanasiaan päätyvät eläimet eutanisoidaan (lopetetaan) kokeen aikana tai jälkeen. Tarkkoja tilastoja ei ole saatavilla siitä, kuinka monta eläintä laboratorioissa lopetetaan vuosittain.
Joskus eläimiä ei lopeteta, vaan ne kuolevat sen kokeen seurauksena, johon niitä käytettiin. Esimerkiksi LD50 (tappava annos 50) -testissä määritetään aineen annos, joka tappaa 50 prosenttia testatuista eläimistä. Joitakin laboratorioeläimiä voidaan tutkimusprotokollasta riippuen käyttää lisäkokeissa.
On erittäin harvinaista, että eläimet joko adoptoidaan tai sijoitetaan turvapaikkaan sen jälkeen, kun niillä on tehty tutkimusta. Vuonna 2000 perustettiin kuitenkin kansallinen turvapaikkajärjestelmä tutkimuksessa käytetyille simpansseille.
Mikä on HSUS:n kanta biolääketieteellisessä tutkimuksessa käytettäviin eläimiin?
Kuten useimmat tiedemiehet, HSUS kannattaa eläimille haitallisen eläinten käytön lopettamista biolääketieteellisessä tutkimuksessa. Näin ollen pyrimme vähentämään ja lopulta poistamaan näihin tarkoituksiin käytettäville eläimille aiheutuvat haitat. Huolenaiheemme kattaa kaikki koe-eläinten käyttöön liittyvät näkökohdat, mukaan lukien niiden pito ja hoito.
Toteutamme työtämme laboratorioissa käytettävien ja pidettävien eläinten puolesta ensisijaisesti edistämällä tutkimusmenetelmiä, joilla voidaan korvata tai vähentää eläinten käyttöä tai tarkentaa eläinten käyttöä siten, että eläimet kärsivät vähemmän tai kärsivät vähemmän fyysistä vahinkoa. Korvaamista, vähentämistä ja parantamista kutsutaan kolmeksi R:ksi tai vaihtoehtoisiksi menetelmiksi). Tiukasti sovellettu kolmen R:n lähestymistapa hyödyttää sekä eläinten hyvinvointia että biolääketieteellistä edistystä.
Tietyitä lajeja, kuten simpansseja, ei voida pitää inhimillisesti laboratoriohäkissä, eikä niitä pitäisi käyttää haitallisessa tutkimuksessa, koska niiden henkiset, emotionaaliset ja sosiaaliset ominaisuudet ovat pitkälle kehittyneitä ja koska ne ovat alttiita kärsimykselle, joka aiheutuu siitä, että ne elävät vankeudessa tutkimusympäristöissä. Tämän vuoksi pidämme erittäin tärkeänä, että nämä lajit poistetaan asteittain haitallisesta biolääketieteellisestä tutkimuksesta ja siirretään asianmukaisiin turvapaikkoihin.
Onko olemassa lakeja, jotka suojelevat biolääketieteellistä tutkimusta varten kasvatettuja lintuja, hiiriä ja rottia?
Rotat, hiiret ja linnut, jotka on kasvatettu biolääketieteellistä tutkimusta varten, eivät kuulu eläinten hyvinvointilain piiriin; niitä ei myöskään lasketa Yhdysvaltojen maatalousministeriön (USDA) vuosittaisiin tilastoihin eläinten käytöstä Yhdysvalloissa. Laboratorioeläimiin sovelletaan kahta pääasiallista lakia: Animal Welfare Act ja Public Health Service Policy on the Humane Care and Use of Laboratory Animals.
Mitä tehdään vaihtoehtojen löytämiseksi eläinten käytölle?
Vaihtoehtojen liittovaltion rahoitus on historiallisesti ollut hyvin vähäistä.
Jotkut yritykset ovat panostaneet huomattavia resursseja vaihtoehtojen löytämiseen. Eläintutkimuksen yhteydessä ”vaihtoehtoihin” ei kuulu ainoastaan eläinten korvaaminen kokonaan, vaan myös käytettävien eläinten määrän vähentäminen ja tutkimuksen jalostaminen siten, että se aiheuttaa vähemmän kipua, tuskaa ja kärsimystä. Tällä hetkellä on siis olemassa useita vaihtoehtoja, ja niihin voi kuulua niinkin yksinkertainen asia kuin sosiaalisten eläinten pitäminen pareittain yksittäisten eläinten sijasta.
Vaihtoehtojen, erityisesti korvaavien vaihtoehtojen, aggressiivinen kehittäminen ja toteuttaminen on kuitenkin valitettavasti monimutkainen prosessi, johon liittyy monia esteitä. Ensinnäkin on oltava riittävästi rahoitusta ja kiinnostusta vaihtoehtojen kehittämiseen. Lisäksi joissakin tapauksissa olemassa oleva vaihtoehto on validoitava – mikä on kallis ja aikaa vievä prosessi – jotta sääntelyviranomaiset ja muut tahot voivat hyväksyä sen; tämä koskee erityisesti kemikaalien ja tuotteiden testausta.