Alkuperäinen laite painoi 80 kiloa (36 kg), ja aluksi oli vain kolme kanavaa kaikille pääkaupunkiseudun käyttäjille. Myöhemmin lisenssejä lisättiin, jolloin kanavia oli yhteensä 32 kolmella taajuusalueella (ks. IMTS-taajuudet). Tätä palvelua käytettiin ainakin 1980-luvulle asti suuressa osassa Pohjois-Amerikkaa.
Lokakuun 2. päivänä 1946 Motorolan viestintälaitteilla välitettiin ensimmäiset puhelut Illinoisin Bell Telephone Companyn uudessa autojen radiopuhelinpalvelussa Chicagossa. Käytettävissä olevien radiotaajuuksien vähäisestä määrästä johtuen palvelu saavutti nopeasti kapasiteetin.
Suomessa autopuhelinpalvelu oli ensimmäisen kerran saatavilla vuonna 1971 nollasukupolven ARP-palvelussa (Autoradiopuhelin eli Autoradiopuhelin). Tätä seurasi vuonna 1982 1G-järjestelmä NMT (Nordic Mobile Telephone), jota käytetään koko Skandinaviassa ja muilla usein syrjäisillä alueilla.
Länsi-Saksassa autopuhelinpalvelu julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1958 A-Netz-palveluna. Vuonna 1971 se saavutti lähes 11 000 tilaajan kapasiteettirajan, ja sen tilalle tuli vuonna 1972 B-Netz, joka sisälsi suoravalinnan, joka ei tarvinnut ihmisoperaattoria puhelujen yhdistämiseen. Tilaajan tavoittamiseksi oli kuitenkin edelleen tiedettävä hänen sijaintinsa, koska luuri otti huomioon sitä palvelevan tukiaseman paikallisen suuntanumeron. Sitä seurasi vuonna 1985 C-Netz 1G -järjestelmä.
Pohjois-Amerikassa autopuhelimet käyttivät tyypillisesti Mobile Telephone Service (MTS) -järjestelmää, jota käytettiin ensimmäisen kerran St. Louisissa, tai Improved Mobile Telephone Service (IMTS) -järjestelmää, ennen kuin se väistyi analogisen matkapuhelinpalvelun (AMPS) tieltä vuonna 1984. AMPS-tekniikka lopetettiin Yhdysvalloissa vuonna 2008.
Koska perinteisessä autopuhelimessa käytetään suuritehoista lähetintä ja ulkoista antennia, se sopii erinomaisesti maaseudulle tai kehittymättömille alueille, joilla matkapuhelimet eivät välttämättä toimi hyvin tai lainkaan. Yhdysvaltain liittovaltion viestintäkomission (Federal Communications Commission) nykyisten määräysten vuoksi operaattoreiden on kuitenkin maksettava sakkoja sellaisten laitteiden aktivoinnista, jotka eivät ole E911-yhteensopivia laitteita, kuten analogisia laitteita.
1980-luvulla autopuhelin oli suositumpi kuin tavallinen matkapuhelin. Kun matkapuhelimista tuli kuitenkin kevyempiä ja edullisempia matkapuhelinbuumin aikana 1990-luvulla, autopuhelimet vähenivät. 2000-luvulle tultaessa autopuhelimista oli tullut harvinaisia matkapuhelinten mukavuuden sekä autoon integroitujen matkapuhelintekniikoiden, kuten Bluetoothin, vuoksi.
Vielä vuonna 2008 oli saatavilla joitakin autopuhelimia, kuten GSM-verkoissa käytettävät Nokia 810 ja Motorola VC6096 sekä NAL Researchin Iridium-satelliittiverkkoon valmistama autopuhelin. Motorola tarjosi yhdysvaltalaisille asiakkaille CDMA- ja GSM-verkoissa käytettäviä m800- ja m900-autopuhelimia. Joissakin autopuhelimissa oli värinäytöt ja ne tukivat nopeita datayhteyksiä sekä kykyä käyttää muihin puhelimiin tallennettuja SIM-kortteja Bluetoothin välityksellä.
Vuoden 2008 jälkeen monissa autoissa on ollut integroituja handsfree-järjestelmiä, joilla voidaan käyttää kuluttajan matkapuhelinta langattoman Bluetooth-yhteyden välityksellä tai integroidun lähetinvastaanottimen avulla. Järjestelmät käyttävät sisäisesti asennettua mikrofonia ja auton äänentoistojärjestelmää, ja niissä voi olla ääniaktivointi ja -ohjaus.
Monissa maissa matkapuhelimen käytön rajoittaminen ajon aikana on nousussa.