Malborkin teutonisen ritarikunnan ritarit rakensivat Malborkissa sijaitsevan Teutonisen ritarikunnan linnan (joka tunnetaan paremmin nimellä Malborkin linna), jonka pinta-ala on 51 hehtaaria. He tulivat ensin Itämeren alueelle lähetyssaarnaajina, muka käännyttääkseen pakanat kristinuskoon. Ajan myötä heidän varallisuutensa ja vaikutusvaltansa kasvoivat, he haastoivat ajoittain paikallisten hallitsijoiden vallan, hankkivat laajoja maa-alueita ja rakensivat linnoitettuja luostareita. Malborkin linna oli teutonisten ritarikuntien valtaistuin yli 150 vuoden ajan, ja heidän suurmestarinsa asuivat vaikuttavassa palatsissa.
Yksittäisen rakennuksen sijaan Malborkin linna on kolmen linnan muodostama kokonaisuus, jota ympäröivät mahtavat puolustusmuurit, jotka on yhdistetty toisiinsa porttien ja siltojen avulla. Kompleksin sisäänkäyntiportti sijaitsee Alemmassa linnassa, jossa historiallisesti sijaitsivat tallit, asevarasto, työpajat ja panimo.
Keskimmäisessä linnassa asuivat ja viihdyttivät suurmestarit. Suuri ruokasali on massiivinen 450 neliömetrin sali, jossa on lattialämmitys, upea holvikatto ja korkeat goottilaiset ikkunat. Suuressa salissa pidettiin ylellisiä juhlaillallisia. Eräässä suurmestarin yksityishuoneessa voi ihailla kattoa, joka on maalattu herkällä viiniköynnösaiheella.
Ylälinna oli ensisijaisesti luostariasunto. Mielenkiintoinen on yksityistorni, joka oli ensimmäinen laatuaan ritarien tilaama ja jota myöhemmin jäljitettiin muissa heidän rakentamissaan linnoissa. Ritarit rukoilivat Pyhän Marian kirkossa, johon pääsee taidokkaasti veistetyn oviaukon kautta. Kirkossa on vaikuttava holvattu apsis ja kauniita, joskin haalistuvia seinämaalauksia. Pihan keskellä on keskiaikainen kaivo, josta saatiin vettä piirityksen aikana.
1600-luvun puolivälistä lähtien Malborkin linna vaihtoi toistuvasti omistajaa. Se kärsi lähes tuhoa toisen maailmansodan aikana, ja se on sittemmin kunnostettu huolellisesti. Se nimettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1997.