Biologisella antropologilla Helen Fisherillä on melko täydellinen kuvaus siitä, millaista on olla rakastunut johonkuhun:
Lyhyesti sanottuna tuosta henkilöstä tulee maailman keskipiste, hän sanoo. Sinulla on voimakas halu olla tuon henkilön kanssa, ei vain seksuaalisesti vaan myös emotionaalisesti. Voit luetella asioita, joista et pidä hänessä, mutta kaikki se työntyy syrjään ja keskityt vain siihen, mistä pidät hänessä.
”Se on pakkomielle”, Fisher sanoi TED-puheessaan ”Why we love, why we cheat” (Miksi me rakastamme, miksi me petämme).
Biologisesti se, mitä tapahtuu, ei kuitenkaan ole niin romanttista, ja se selittääkin, miksi joskus petämme rakastamiamme ihmisiä.
Romanttinen rakkaus on pohjimmiltaan vain palkitsemishormoni dopamiinin kohonnutta toimintaa aivoissa.
TED-puheessa Fisher kertoo kokeesta, jossa hän ja tutkijaryhmä skannasivat rakastuneiden ihmisten aivoja. Ryhmä näytti ihastuneelle ensin neutraalia valokuvaa ja sitten valokuvaa rakastetusta. He tallensivat, mitkä aivoalueet olivat aktiivisia, kun henkilö katseli kumppaninsa kuvaa.
Tutkijat havaitsivat, että yksi tärkeimmistä aivoalueista, jotka aktivoituivat, kun kukin henkilö katsoi kumppaninsa kuvaa, on palkitsemisjärjestelmä – sama aivoalue, joka syttyy, kun henkilö ottaa kokaiinia tai saa orgasmin.
Tämä tarkoittaa, että ”romanttinen rakkaus ei ole tunne, vaan se on ajo”, Fisher sanoi. ”Ja itse asiassa uskon, että se on voimakkaampi kuin seksihalu.”
Monissa muissa tutkimuksissa on havaittu sama asia: rakkaus toimii aivoissa motivaatio- ja palkitsemisjärjestelmänä. Jos rakkaus siis palkitsee, mikä saa meidät pettämään ihmisiä, joihin rakastumme?
Ongelmana on, että romanttinen rakkaus ei ole ainoa aivojen järjestelmä, joka aktivoituu, kun ihastumme johonkuhun. Itse asiassa rakkauteen liittyy kolme aivosysteemiä, Fisher selitti.
On seksihalu, joka on kuin ”sietämätön neuraalinen kutina”, joka saa meidät etsimään erilaisia kumppaneita, jotka auttavat meitä siirtämään geenejämme eteenpäin. On romanttinen rakkaus, joka auttaa meitä keskittämään paritteluenergiamme yhteen henkilöön. Ja sitten on kiintymyssuhde, se rauhallisuus ja turvallisuus, jota tunnemme pitkäaikaisen kumppanin kanssa, jotta voimme kasvattaa lapsia hänen kanssaan tiiminä.
Näitä kolmea aivojen järjestelmää, sukupuoliviettiä, romanttista rakkautta ja kiintymyssuhdetta, ei kuitenkaan aina ole kytketty toisiinsa.
On siis mahdollista tuntea syvää kiintymystä pitkäaikaiseen kumppaniin samaan aikaan, kun tuntee voimakasta romanttista rakkautta jotakuta toista ihmistä kohtaan, ja jopa tuntea seksuaalista vetovoimaisuutta toista ihmistä kohtaan, Fisher sanoo.
”Lyhyesti sanottuna pystymme rakastamaan useampaa kuin yhtä ihmistä kerrallaan”, Fisher sanoi.
Ja siksi jotkut ihmiset saattavat Fisherin mukaan pettää kumppaniaan.
Se on syy, miksi joku voi maata yöllä sängyssä ajatellen syviä kiintymyksen tunteita yhtä ihmistä kohtaan ja siirtyä ajatuksiin romanttisesta rakkaudesta toista ihmistä kohtaan.
”On kuin pään sisällä olisi meneillään komiteakokous, kun yrität päättää, mitä tehdä”, Fisher sanoi. ”En usko rehellisesti, että olemme eläin, joka on luotu olemaan onnellinen – olemme eläin, joka on luotu lisääntymään. Uskon, että onnellisuuden, jonka löydämme, teemme itse.”
Tämä kaikki kuulostaa kyyniseltä suhtautumiselta rakkauteen, mutta Fisher sanoo, että kaikista näistä suoraviivaisista ja väistämättömistä biologisista prosesseista huolimatta siinä on yhä mystiikkaa ja ”taikaa.”
Katso TED-puhe täältä: