6 Raamatullisen nöyryyden merkkiä johtajassa

By John Piper

Mitä on nöyryys ja sen vastakohta, ylpeys?

Vuonna 1908 brittiläinen kirjailija G. K. Chesterton kuvasi nykypäivän täysikasvuisen relativistisen kulttuurin alkion.

Yksi tuon kulttuurin tunnusmerkiksi on kaapattu sana ylimielisyys viittaamaan vakaumukseen ja sana nöyryys viittaamaan epävarmuuteen.

Chesterton näki sen tulevan:

”Se, mistä nykyään kärsimme, on nöyryys väärässä paikassa. Vaatimattomuus on siirtynyt kunnianhimon elimestä. Vaatimattomuus on asettunut vakaumuksen elimelle; sinne, missä sen ei koskaan ollut tarkoituskaan olla. Ihmisen oli tarkoitus olla epäileväinen itsensä suhteen, mutta epäilemätön totuuden suhteen; tämä on nyt täsmälleen päinvastoin. Nykyään se osa ihmisestä, jonka ihminen vakuuttaa, on juuri se osa, jota hänen ei pitäisi vakuuttaa – itseään. Se osa, jota hän epäilee, on juuri se osa, jota hänen ei pitäisi epäillä – jumalallinen järki. … Olemme matkalla tuottamaan ihmisrotua, joka on henkisesti liian vaatimaton uskoakseen kertotauluun.”

Jos nöyryys ei siis ole vakaumuksesta luopumista tai agnostismin ja relativismin omaksumista, mitä se sitten on? Jumala on kertonut meille ainakin kuusi asiaa nöyryydestä.

Nöyryys alkaa tunteella alisteisuudesta Jumalalle Kristuksessa.

”Ei opetuslapsi ole opettajansa yläpuolella eikä palvelija isäntänsä yläpuolella” (Matt. 10:24). ”Nöyrtykää … Jumalan väkevän käden alle” (1. Piet. 5:6).

Tässä on tosiasia: Jumala on yläpuolella. Me olemme alhaalla. Me emme ole kelvollisia avaamaan Hänen kenkiään. Jumalan ja meidän välinen etäisyys on ääretön. Hänen suuruutensa, voimansa, viisautensa, oikeudenmukaisuutensa, totuutensa, pyhyytensä, laupeutensa ja armonsa ovat yhtä korkealla meidän yläpuolellamme kuin taivas on maan yläpuolella.

Sen tosiasian lisäksi, että Jumala on ylhäällä ja me olemme alhaalla, on olemassa sydämen tuntu. Totuuden lisäksi on totuuteen uppoaminen ja sen tunteminen. Se on tässä yhtä ratkaisevaa kuin totuuden tunteminen.

Tunnemmeko tämän etäisyyden Jumalan yläpuolella ja meidän alapuolellamme? Olemmeko todella nöyrtyneitä sen vuoksi, vai olemmeko paradoksaalisesti jopa ylpeitä siitä, että olemme nähneet sen olemassaolon. Voi, miten hienovaraista onkaan ylpeyden hiipivä saastuttaminen!

Nöyryys ei tunne oikeutta parempaan kohteluun kuin mitä Jeesus sai.

”Jos he ovat kutsuneet talon isäntää Beelsebuliksi, kuinka paljon enemmän he sitten parjaavat niitä, jotka kuuluvat hänen talouteensa.” (Matt. 10:25)

Nöyryys ei siis kosta pahaa pahalla. Nöyryys ei rakenna elämää havaittujen oikeuksiensa varaan.

”Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esimerkin, jotta te seuraisitte hänen jälkiään. . . . Kärsiessään hän ei lausunut uhkauksia, vaan luovutti hänet sille, joka vanhurskaasti tuomitsee.” (1. Piet. 2:21-23 jp).

Merkittävä osa suuttumuksestamme ja kaunastumisestamme ihmissuhteissa kumpuaa odotuksesta, että meillä on oikeus tulla kohdelluksi hyvin. Mutta kuten George Otis kerran sanoi eräässä kokoontumisessa Manilassa: ”Jeesus ei koskaan luvannut opetuslapsilleen reilua taistelua.”

Meidän on oletettava, että meitä kohdellaan huonosti, emmekä saa närkästyä, kun saamme sitä. Tältä nöyryys näyttäisi. Pietari (1. Piet. 2:21-23) ja Paavali (Room. 12:19) antavat meille suurta moraalista apua tässä vaikeassa tehtävässä muistuttamalla meitä siitä, että Jumala ratkaisee kaikki tilit oikeudenmukaisesti ja että tilapäistä epäoikeudenmukaisuutta ei lakaista maailmankaikkeuden maton alle.

Se käsitellään ristillä tai helvetissä. Meidän ei tarvitse kostaa itsellemme. Voimme jättää sen Jumalan tehtäväksi.

Nöyryys puolustaa totuutta, ei egon pönkittämiseksi hallinnalla tai voitoilla väittelyssä, vaan palveluksena Kristukselle ja rakkautena vastapuolelle.

”Rakkaus . . . iloitsee totuudesta” (1. Kor. 13:6 NKJV). ”Mitä minä sanon teille pimeydessä, puhukaa valossa. . . Älkää pelätkö” (Matt. 10:27-28 NASB). ”Me emme saarnaa itseämme, vaan Kristusta Jeesusta Herraksi ja itseämme teidän palvelijoiksenne Jeesuksen tähden” (2. Kor. 4:5 NASB).

Jos totuus on kallisarvoinen, sen puhuminen on välttämätön osa rakkautta. Ja jos totuus on pelastuksen ja pyhityksen ja säilymisen ja vapauden ja ilon väline, silloin totuuden puhuminen on olennainen osa rakkautta.

”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät” (Joh. 8:32). ”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus” (Joh. 17:17). ” hukkuvat, koska he eivät ole ottaneet vastaan totuuden rakkautta, jotta pelastuisivat” (2. Tess. 2:10 NASB).

Totuuden puhuminen on siis palvelua Kristukselle ja rakkautta toisia kohtaan, vaikka he pitäisivätkin itseään vastustajinasi. Tämä tulee selvimmin esiin evankelioinnin yhteydessä, kun sinua syytetään ylimielisyydestä, koska kerrot evankeliumin muslimeille tai juutalaisille tai buddhalaisille.

Kirjoitin esimerkiksi pääkirjoituksen Minneapolis Star Tribune -lehteen (2.10.1999), jossa väitin, että kristittyjen oli rakkaudellista puhua evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta juutalaisille ihmisille, koska ”jokaisella, jolla on Poika, on elämä, ja jokaisella, jolla ei ole Jumalan Poikaa, ei ole elämää” (1. Joh. 5:12).

Useat papit kirjoittivat lehdelle ja sanoivat: ”Valitettavasti ylimielinen on oikea sana kuvaamaan kaikkia käännytysyrityksiä – tässä tapauksessa kristittyjen pyrkimystä ’voittaa’ juutalaiset veljensä ja sisarensa. Ajattelevat kristityt sanoutuvat irti kaikista tällaisista pyrkimyksistä.”

Meidän on autettava toisiamme vastustamaan tällaista pelottelua. Nöyryyden nimissä yritetään kyseenalaistaa evankeliumin ydin – se, että Jeesus Kristus on ainoa tie pelastukseen.

Meidän on muistutettava toisiamme siitä, että tämän evankeliumin kertominen ei ole ylimielistä vaan rakastavaa.

Nöyryys tietää olevansa riippuvainen armosta kaikessa tietämisessä, uskomisessa, elämisessä ja toiminnassa.

”Sillä armosta te olette pelastuneet uskon kautta. Eikä tämä ole teidän omaa ansiotanne, vaan se on Jumalan lahja, ei tekojen tulos, ettei kukaan kerskaisi” (Ef. 2:8-9).

”Mitä teillä on, mitä ette ole vastaanottaneet? Jos siis olette sen saaneet, miksi kerskaatte ikään kuin ette olisi sitä saaneet?”. (1. Kor. 4:7).

”Omasta tahdostaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että me olisimme ikään kuin hänen luomistyönsä esikoiset. . . . Ottakaa nöyrästi vastaan istutettu sana, joka kykenee pelastamaan sielunne.” (Jaak. 1:18, 21).

Vähemmänkin selvä yhteys Raamatussa Jumalan suvereniteetin omaksumisen ja ylimielisyydestä pakenemisen välillä löytyy Jaak. 4:13-16:sta.

Tässä Jaakob sanoo, että se, mitä uskomme Jumalan kaiken kattavasta kaitselmuksesta päivittäisten suunnitelmiemme pikkutarkkuuksissa, määrää sen, olemmeko ”ylimielisiä.”

Tule nyt, sinä, joka sanot: ”Tänään tai huomenna me menemme tuohon ja tuohon kaupunkiin ja vietämme siellä vuoden ja harjoitamme liike-elämää ja teemme voittoa”. Ette kuitenkaan tiedä, millaista elämänne on huomenna. Olette vain höyryä, joka ilmestyy hetkeksi ja katoaa sitten. Sen sijaan teidän pitäisi sanoa: ”Jos Herra tahtoo, me elämme ja teemme myös sitä tai tätä.” Mutta niin kuin se on, te kerskailette ylimielisyydessänne; kaikki sellainen kerskailu on pahaa.” – Jaak. 4:13-16, NASB

Nöyryys tekee siis päinvastoin. Se alistuu hetki hetkeltä Jumalan suvereeniin hallintaan jokapäiväisessä elämässämme ja lepää hiljaa Jumalan rakastavan viisauden ankarissa ja lempeissä säädöksissä.

Nöyryys tietää olevansa erehtyväinen ja siksi se ottaa huomioon kritiikin ja oppii siitä, mutta se tietää myös, että Jumala on varautunut järkkymättömään inhimilliseen vakaumukseen ja että hän kutsuu meidät vakuuttamaan muita.

”Me näemme peilistä hämärästi, mutta sitten kasvoista kasvoihin; nyt minä tiedän osittain, mutta sitten minä saan tietää täysin, niin kuin minutkin on täysin tunnettu” (1. Kor. 13:12 NASB).

”Viisas on se, joka kuuntelee neuvoa” (Sananl. 12:15). ”Sentähden me, jotka tunnemme Herran pelon, suostuttelemme muita” (2. Kor. 5:11).

”Nämä asiat puhukaa ja kehottakaa ja nuhtelkaa kaikella voimalla. Älköön kukaan jättäkö teitä huomiotta.” (Tiitus 2:15 NASB).

Me emme tiedä kaikkea. Ja sitä, mitä tiedämme, emme tiedä täydellisen tasapainoisesti ja kattavasti täydellisesti.

Mutta Jumala on ilmoittanut itsensä Kristuksessa ja Sanassaan. Hän tarkoittaa, että meidän tulee nöyrtyä tämän ilmoituksen objektiivisuuden alla ja omaksua vakaumuksella se, mitä hän on sanonut.

Karitsan veren ja todistuksemme sanan avulla voimme voittaa perkeleen, jos emme rakasta henkeämme kuolemaan asti (Ilm. 12:11).

Todellinen nöyryys aistii sen, että nöyryys on lahja, jota emme voi saavuttaa.

Jos nöyryys on saavuttamisen tuote, tunnemme vaistomaisesti ylpeyttä onnistuneesta saavuttamisestamme. Nöyryys on lahja, joka ottaa kaiken vastaan lahjana. Se ei ole saavutuksemme vaan Pyhän Hengen hedelmä (Gal. 5:22).

Se on evankeliumin hedelmä, kun tiedämme ja tunnemme, että olemme epätoivoisia syntisiä ja että Kristus on suuri ja ansaitsematon Vapahtaja.

JOHN PIPER (@JohnPiper) on Desiring God -lehden perustaja ja opettaja sekä Bethlehem Collegen ja Seminaarin kansleri. Ote ja muokattu luvalla teoksesta Brothers, We Are Not Professionals, kirjoittanut John Piper. Copyright 2013, B&H Publishing Group.