Gladiaattorit olivat antiikin Rooman urheilullisia supertähtiä. Heidän taistelunsa areenalla vetivät puoleensa tuhansia faneja, joiden joukossa oli usein päivän tärkeimpiä miehiä. Perinteisesti orjiksi ostetut, menestyneet gladiaattorit saivat tuhansia kannattajia, nauttivat ylenpalttisista lahjoista ja saattoivat jopa saada vapauden, jos he olivat saavuttaneet tarpeeksi voittoja. Alla on kuvattu kymmenen gladiaattoria, jotka kaikki kokivat kunniaa ja mainetta – sekä areenalla että sen ulkopuolella – muinaisessa Roomassa.
Alun perin Pompeijista vuonna 1817 löytyneiden graffitien avulla löydetty Tetraites dokumentoitiin henkevästä voitostaan Prudesista. Hän taisteli murmillones-tyylillä ja käytti miekkaa, suorakulmaista kilpeä, kypärää, käsivarsisuojia ja säärisuojia. Priscuksen ja Veruksen välinen taistelu ensimmäisellä vuosisadalla jKr. oli ensimmäinen gladiaattoriottelu kuuluisassa Flavian amfiteatterissa. Tuntikausia kestäneen kiihkeän taistelun jälkeen gladiaattorit luovuttivat samaan aikaan ja laskivat miekkansa toisiaan kunnioittaen. Yleisö pauhasi hyväksyntäänsä, ja keisari Titus palkitsi molemmat taistelijat rudiksella, pienellä puumiekalla, joka annettiin gladiaattoreille heidän jäädessään eläkkeelle. Molemmat poistuivat teatterista vierekkäin vapaina miehinä.
Spiculus, toinen ensimmäisen vuosisadan jKr. tunnettu gladiaattori, nautti erityisen läheisestä suhteesta (tiettävästi) pahaan keisari Neroon. Spiculuksen lukuisten voittojen jälkeen Nero palkitsi hänet palatseilla, orjilla ja mielikuvituksen ylittävillä rikkauksilla. Kun Nero syrjäytettiin vuonna 68 jKr., hän kehotti avustajiaan etsimään Spiculuksen, sillä hän halusi kuolla kuuluisan gladiaattorin käsissä. Spiculusta ei kuitenkaan löytynyt, ja Nero joutui riistämään itseltään hengen.
Vaikka Attilius oli syntyjään Rooman kansalainen, hän päätti mennä gladiaattorikouluun yrittäessään vapautua raskaista veloista, joita hänelle oli kertynyt elämänsä aikana. Ensimmäisessä taistelussaan hän voitti Hilaruksen, Neron omistaman gladiaattorin, joka oli voittanut kolmetoista kertaa peräkkäin. Sen jälkeen Attilius voitti Raecius Felixin, joka oli voittanut kaksitoista taistelua peräkkäin. Hänen urotöistään kerrottiin vuonna 2007 löydetyissä mosaiikeissa ja graffiteissa.
Vaikka muut tämän listan gladiaattorit tunnetaan lähitaisteluistaan muita ihmisiä vastaan, Carpophores oli kuuluisa Bestiarius. Nämä gladiaattorit taistelivat yksinomaan villieläimiä vastaan, ja siksi heidän uransa oli hyvin lyhytikäinen. Carpophores taisteli Flavian amfiteatterin avajaisissa ja voitti tunnetusti karhun, leijonan ja leopardin yhdessä taistelussa. Samana päivänä käydyssä toisessa taistelussa hän teurasti keihäällä sarvikuonon. Kaikkiaan hänen sanotaan tappaneen yksin sinä päivänä kaksikymmentä villieläintä, mikä sai fanit ja gladiaattoritoverit vertaamaan Carpophoresta itse Herkulekseen.
Crixus, gallialainen gladiaattori, oli tämän listan ykkösnimikkeen oikea käsi. Hän nautti huomattavasta menestyksestä kehässä, mutta paheksui Lanista-gladiaattorikoulun johtajaa ja ”omistajaansa”. Niinpä paettuaan gladiaattorikoulusta hän taisteli orjakapinassa ja auttoi voittamaan suhteellisen helposti Rooman senaatin kokoamat suuret armeijat.
Kapinajohtajan kanssa syntyneen riidan jälkeen Crixus miehineen kuitenkin erkani pääjoukosta ja pyrki tuhoamaan Etelä-Italian. Tämä manööveri harhautti vihollisen sotavoimat pois pääryhmästä ja antoi heille arvokasta aikaa paeta. Valitettavasti Rooman legioonat löivät Crixuksen maahan ennen kuin hän ehti kostaa kansalleen, joka oli sortanut häntä niin kauan.
Flamma, syyrialainen orja, kuoli kolmekymmentävuotiaana – taisteltuaan kolmekymmentäneljä kertaa ja voitettuaan niistä kaksikymmentäyksi ottelua. Yhdeksän taistelua päättyi tasapeliin, ja hän hävisi vain neljä kertaa. Merkittävintä on, että Flamma sai rudiksen yhteensä neljä kertaa. Kun rudis myönnettiin gladiaattorille, hänet yleensä vapautettiin kahleistaan ja hän sai elää normaalisti Rooman kansalaisten keskuudessa. Flamma kuitenkin kieltäytyi rudiksesta ja päätti sen sijaan jatkaa taistelua.
Joaquin Phoenixin vuonna 2000 ilmestyneessä Gladiaattori-elokuvassa esittämä Commodus oli keisari, joka nautti gladiaattoreiden kanssa käydyistä taisteluista niin usein kuin mahdollista. Narsistinen egomaani Commodus piti itseään maailman suurimpana ja tärkeimpänä miehenä. Hän piti itseään Herkuleksena – jopa niinkin pitkälle, että hän pukeutui leopardinahkaan, jollaista mytologinen sankari tunnetusti käytti. Mutta areenalla Commodus taisteli yleensä puumiekoilla aseistettuja gladiaattoreita vastaan ja teurasti sidottuja tai loukkaantuneita villieläimiä.
Kuten arvata saattaa, useimmat roomalaiset eivät siis kannattaneet Commodusta. Hänen tempauksiaan areenalla pidettiin epäkunnioittavina, ja hänen ennakoitavissa olevat voittonsa tekivät huonon esityksen. Joissakin tapauksissa hän vangitsi vammaisia roomalaisia ja teurasti heidät areenalla. Narsisminsa osoituksena Commodus veloitti jokaisesta esiintymisestään miljoona sestertiä – vaikka häntä ei koskaan varsinaisesti ”kutsuttu” esiintymään areenalle. Commodus salamurhattiin vuonna 192 jKr. ja uskotaan, että hänen toimintansa ”gladiaattorina” rohkaisi hänen lähipiiriään suorittamaan salamurhan.
Historian ylivoimaisesti tunnetuin gladiaattori Spartakus oli traakialaissotilas, joka oli jäänyt vangiksi ja myyty orjaksi. Capuan Lentulus Batiatusin on täytynyt tunnistaa hänen potentiaalinsa, sillä hän osti hänet aikomuksenaan tehdä hänestä gladiaattori. Soturin raivokkaasta itsenäisyydestä ei kuitenkaan helposti luovuta: vuonna 73 eaa. Spartacus suostutteli seitsemänkymmentä gladiaattoritoveriaan – myös Matrixuksen – kapinoimaan Batiatusta vastaan. Kapinan seurauksena heidän entinen omistajansa murhattiin, ja gladiaattorit pakenivat läheisen Vesuviuksen rinteille. Matkalla ryhmä vapautti monia muita orjia – ja keräsi näin suuren ja vaikutusvaltaisen kannattajajoukon.
Gladiaattorit viettivät talven 72 eaa. kouluttaen vastikään vapautettuja orjia valmistautuakseen siihen, mikä nykyään tunnetaan nimellä Kolmas Servillin sota, sillä heidän joukkonsa paisuivat jopa 70 000 henkilöön. Spartacuksen tappamiseksi lähetettiin kokonaisia legioonia, mutta gladiaattoreiden taisteluhenki ja kokemus kukistivat heidät helposti. Vuonna 71 eaa. Marcus Licinius Crassus kokosi 50 000 hyvin koulutettua roomalaista sotilasta jahtaamaan ja kukistamaan Spartacuksen. Crassus sai Spartacuksen ansaan Etelä-Italiassa, hajotti hänen joukkonsa ja tappoi Spartacuksen samalla. Kuusi tuhatta hänen kannattajaansa otettiin kiinni ja ristiinnaulittiin, ja heidän ruumiinsa laitettiin Capuasta Roomaan johtavan tien varrelle.