Skandinaavisissa aakkosissa å edustaa kahta äännettä, yhtä lyhyttä ja yhtä pitkää.
- Lyhyt versio edustaa IPA /ɔ/.
- Ruotsissa pitkä versio edustaa IPA /oː/. Tanskan ja norjan kielissä pitkä versio ääntyy IPA /ɔː/.
AlkuperäMuokkaus
Å-äänne oli alun perin samaa alkuperää kuin saksan Aal- ja Haar-äänteiden pitkä /aː/-äänne (skandinaavinen ål, hår, englanninkielinen eel, hair).
Historiallisesti å juontaa juurensa vanhan norjan pitkästä /aː/ -vokaalista (kirjoitusasultaan á-kirjaimella), mutta se kehittyi ajan myötä äänteeksi useimmissa skandinaavisissa kielilajeissa (ruotsissa ja norjassa se on lopulta saavuttanut ääntämyksen ). Keskiaikaisessa kirjakielessä käytettiin usein tuplakirjaimia pitkille vokaaleille, ja vokaali kirjoitettiin edelleen aa. Vanhassa ruotsin kielessä äänteitä edustaneen ligatuurin Æ ja Ø (alun perin myös ligatuurin Œ muunnos) käyttö ja vastaavasti korvattiin vähitellen uusilla kirjaimilla. Ligatuurien käytön sijasta A:n ja O:n kirjainten yläpuolelle asetettiin miinusmerkkinen E, jolla luotiin uusia grafeemeja. Myöhemmin niistä kehittyivät nykyiset kirjaimet Ä ja Ö, joissa E yksinkertaistettiin kahdeksi pisteeksi, joita nyt kutsutaan umlautiksi. Tätä rakennetta käytettiin myös uuden grafeemin muodostamiseen siellä, missä aiemmin oli käytetty aa-kirjainta. A-kirjaimen päälle asetettiin pienikokoinen O-kirjain uuden kirjaimen luomiseksi. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran painettuna Kustaa Vaasan Raamatussa, joka julkaistiin vuonna 1541, ja se korvasi Aa:n 1500-luvulla.
Yritettäessä modernisoida ortografiaa kielitieteilijät yrittivät ottaa Å:n käyttöön tanskalaisessa ja norjalaisessa kirjoituksessa 1800-luvulla. Useimmat ihmiset eivät kokeneet uutta kirjainta tarpeelliseksi, vaikka kirjainryhmä Aa oli jo vuosisatojen ajan lausuttu Tanskassa ja Norjassa Å:n tavoin. Aa:ta käsiteltiin yleensä yksittäisenä kirjaimena, joka lausuttiin nykyisen Å:n tavoin, kun kirjoitettiin nimiä tai sanoja. Norjassa tehtiin Å:n virallistava ortografiauudistus vuonna 1917 ja Tanskassa vuonna 1948. On väitetty, että Å pääsi Tanskan viralliseen kirjoitusasuun vasta toisen maailmansodan jälkeisten saksalaisvastaisten ja skandinavismimyönteisten mielialojen vuoksi. Tanskan kieli oli saksan ja luxemburgin kielen lisäksi ainoa kieli, joka käytti viime vuosikymmeninä isolla alkukirjaimella kirjoitettuja substantiiveja, mutta poisti ne samassa yhteydessä.
Muutamissa tanskalaisten kaupunkien tai taajamien nimissä vanha kirjoitusasu on paikallisen vastarinnan vuoksi säilytetty vaihtoehtona, esimerkiksi Aalborg ja Aabenraa; Ålborg ja Åbenrå ovat kuitenkin tanskalaisen kielilautakunnan suosittelemat kirjoitusasut. Vuosina 1948-2010 Århusin kaupunki kirjoitettiin virallisesti Århus. Kaupunki on kuitenkin siirtynyt vuodesta 2011 alkaen kirjoitusasuun Åa kiistanalaisella päätöksellä, jossa vedottiin kansainvälistymisen ja verkkoyhteensopivuuden etuihin.
Islanti ja färsa ovat ainoat pohjoisgermaaniset kielet, jotka eivät käytä å:ta. Vanhan norjan kirjain á on säilytetty, mutta äänne, jota se nyt ilmaisee, on diftongi, joka lausutaan islannissa ja färsaaressa. Färsaarelaisen á:n lyhyt muunnos lausutaan kuitenkin ,
Käyttö nimissäEdit
Joissain paikannimissä vanha aa-kirjoitusasu on hallitseva, useammin Tanskassa kuin Norjassa (jossa se on poistettu virallisesta käytöstä vuodesta 1917). Aalborgin ja Aabenraan paikalliset vastustavat Å:ta, kun taas Ålesundia tavataan harvoin Aa-kirjoitusasussa. Viralliset säännöt sallivat molemmat muodot yleisimmissä tapauksissa, mutta Å on aina oikea. Å sanana tarkoittaa tanskaksi, ruotsiksi ja norjaksi ”pientä jokea”, ja se esiintyy paikannimissä.
Ennen vuotta 1917, jolloin kirjoitusasu kaksinkertaisella A:lla oli yleinen, joissakin norjalaisissa paikannimissä oli kolme tai neljä peräkkäistä A-kirjainta: esimerkiksi Haaa (nykyisin Håa, joki) ja Blaaaasen (Blååsen, ”sininen (”blå”) harju (”ås”)”).
Sukunimissä nimen kantaja käyttää valintansa mukaan Aa:ta tai Å:ta, mutta koska sukunimet ovat periytyviä, ne ovat vastustuskykyisiä muutoksille, ja perinteinen Aa-tyyli säilytetään usein. Esimerkiksi sukunimi Aagaard on paljon yleisempi kuin Ågård. Sukunimi Aa kirjoitetaan aina kaksois-A:lla, ei koskaan yksittäisellä å:lla. Etunimet – jotka periytyvät harvemmin – ovat kuitenkin suurelta osin siirtyneet käyttämään Å:ta. Esimerkiksi Norjassa yli 12 000 miespuolista kansalaista kirjoittaa nimensä Håkon, kun taas vain noin 2 500 on nimeltään Haakon.
Yritysten nimet kirjoitetaan toisinaan halutessaan kaksinkertaisella A:lla, tavallisesti siksi, että halutaan antaa vaikutelma vanhanaikaisuudesta tai perinteisyydestä. Kaksois-A, joka edustaa yhtä äännettä, säilytetään yleensä alkukirjaimissa esim. henkilöillä, joiden etu-, keski- ja/tai sukunimi alkaa kaksois-A:lla. Näin ollen mies nimeltä ”Hans Aagard Hauge” kirjoittaisi alkukirjaimensa ”H. Aa. H.” (ei ”H. A. H.” eikä ”H. Å. H.”), kun taas nainen nimeltä Aase Vestergaard kirjoittaisi nimikirjaimensa ”Aa. V.” (ei ”A. V.” eikä ”Å. V.”).
CollationEdit
Danish and NorwegianEdit
Tanskan ja norjanEdit
Tanskan ja norjan oikeassa aakkosjärjestyksessä Å on aakkosten viimeinen kirjain, ja järjestys on Æ, Ø, Å. Tämä pätee myös vaihtoehtoiseen kirjoitusasuun ”Aa”. Ellei sitä manuaalisesti korjata, tanskaksi tai norjaksi lokalisoitujen ohjelmien lajittelualgoritmit sijoittavat esim. Aaronin Zorron jälkeen.
Tanskassa aa:n oikea lajittelu riippuu ääntämisestä – jos äänne lausutaan yhtenä äänteenä, se lajitellaan Å:ksi riippumatta siitä, onko äänne ”a” vai ”å”; näin esimerkiksi saksalainen kaupunki Aachen on listattu Å:n alle, samoin kuin tanskalainen kaupunki Aabenraa. Tämä on tanskalaisen Retskrivningsreglernen § 3.
SwedishEdit
Suomen ja ruotsin aakkosissa Å lajitellaan Z:n jälkeen kolmanneksi kirjaimeksi lopusta, järjestys on Å, Ä, Ö. Tämä on helpointa muistaa kaikissa pohjoismaisissa kielissä, että tanska ja norja seuraavat Z:n perässä ensin E-mutaatiokirjaimilla Æ ja Ø ja sen jälkeen symboli yksitahoisella diakriittisellä Å:lla. Ruotsi ja suomi seuraavat Z:n perässä yksitahoisella diakriittisellä Å:lla ja sen jälkeen kaksitahoisella (tai kaksitahoisella) diakriittisellä Ä, Ö. Yhdistetty pohjoismainen lajittelumerkintä on Æ, Ø, Å, Ä, Ö.
Kansainvälinen transkriptio Muokkaa
Skandinaavisen Å:n vaihtoehtoisista kirjoitusasuista on tullut huolenaihe globalisaation ja erityisesti World Wide Webin yleistymisen vuoksi. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että ennen IDNA-järjestelmän luomista noin vuonna 2005 DNS-järjestelmä ei tunnistanut skandinaavisia kirjaimia sisältäviä Internet-verkkotunnuksia, eikä niitä muutenkaan näy muille kielille mukautetuissa näppäimistöissä. Vaikka Å on suositeltavaa pitää ennallaan aina kun se on mahdollista, seuraavaksi paras vaihtoehto on käyttää vanhempaa, kahden A:n kirjoitusasua (esim. ”www.raade.com” eikä ”www.råde.com”). Tämä johtuu siitä, että kuten aiemmin todettiin, Å/Aa merkitsee erillistä äännettä. Jos Å esitetään tavallisena A:na ilman ylikehää (esim. ”www.rade.com”), ei ole mitään viitteitä siitä, että A:n on tarkoitus edustaa kokonaan toista äännettä. Silti Å:n esittäminen pelkkänä A:na on erityisen yleistä Ruotsissa verrattuna Norjaan ja Tanskaan, koska Å:lla ei ole siellä perinteistä käyttöä.