Loads of us out there will never look at our babies and not really know who exactly they look like ???
But that’s just part of life for Liv (@livsalone), who’s really open and honest about the fact that her 4 months-old son Herb was born using a sperm donor.
Exklusiivisessa keskustelussa MadeForMumsin kanssa Liv, joka on nyt 39-vuotias, kertoo kaiken matkastaan äitiyteen, päätöksestään käyttää siittiöiden luovuttajaa ja siitä, miten se vaikutti hänen raskauteensa ja elämäänsä yksinhuoltajavanhempana…
Meidän on pakko sanoa: Livin täydellinen avoimuus tekee hänestä yhden kaikkien aikojen sankareistamme, ja hänen tarinansa on mahtavaa luettavaa jo pelkästään siksi, että olemme niin uteliaita.
Toivomme myös, että se on todella hyödyllistä lähdemateriaalia kaikille naisille, jotka miettivät samaa ?
”38-vuotiaana, vailla lasta, tiesin, että minun oli mentävä ja selvitettävä asia”
”Arvelen, että se kesti kaiken kaikkiaan 10 vuotta , koska olen ollut sinkku kirjaimellisesti koko aikuisikäni”, Liv aloittaa.
”Vuosikausia sanoimme: ’Oi, eikö olisi hauskaa, jos joutuisin käyttämään kalkkunapuristinta tullakseni raskaaksi hahaha’ – mutta aina takaraivossani tiesin 100-prosenttisesti, että tekisin sen.”
”Se on hauska vitsi, kun olet 25/26-vuotias. Eräs ystäväni sanoi aina: ’Älä viitsi sitten, milloin tämä deadline on?’ ja minä sanoin: ’Luulen, että noin 35’. Sitten tulee 35, ja minä sanon: ’Ei, minä vain vitsailen’.”
”Mutta sitten tulin 37/38-vuotiaaksi, ja yhtäkkiä se oli ihan itsestäänselvyys, että minun oli pakko tehdä se.”
”Olen ollut täti 13-vuotiaasta asti, joten olen aina ollut lasten ympäröimänä. Kun lähdin yliopistosta, vuosikirjassani typerässä ’Todennäköisimmin…’ -laatassani luki ’Todennäköisimmin muutun Pippa Rossiksi Kotoa & Pois’ – naiseksi, jolla oli aina sata hylkiötä ja kulkukoiraa kotonaan, aina ihmisten ja vauvojen ympäröimänä….
”Se, että olin tullut 38-vuotiaaksi eikä vauvaa ollut vieläkään, tarkoitti sitä, että minun oli mentävä selvittämään asia.
”En voinut kuunnella enää yhtäkään ihmistä, joka kertoi olevansa raskaana, enkä olisi yrittänyt itse tulla raskaaksi, vaikka miten.”
”Kuusi kuukautta myöhemmin olen saanut jalat ilmaan Harley Streetin klinikalla.”
Vahvistettuaan päätöksensä Liv joutui vielä useampien päätösten eteen – hänen oli valittava luovuttaja ja hedelmällisyysklinikka, joka pystyisi suorittamaan kohdunsisäisen keinosiemennyksen (intrauteriinisen inseminaation, IUI), jonka hän tarvitsisi tullakseen raskaaksi luovuttajan siittiöillä.
Hän valitsi luovuttajan Tanskasta, löysi sopivan spermapankin ja käytti viikonlopun karsimalla monista vaihtoehdoista vain kaksi ehdokasta.
Prosessi, jossa piti seuloa kasapäin tietoa kummastakin (mukaan lukien vauvakuvat, äänitallenteet, käsinkirjoitettu kirje ja kaikki tarvittavat elämäkerralliset tiedot) – ennen kuin hän lopulta päätyi luovuttajaan.
Ja sitten oli vain löydettävä hedelmöityshoitola, jossa hän voisi yrittää saada kauan toivomansa vauvan.
”Kun olen kerran mukana, olen täysin omistautunut. Kun olin tehnyt päätöksen, se oli vain vaiheiden prosessi.
”Sitten 4, 5, ehkä 6 kuukautta myöhemmin päädyin jalat pystyssä ensimmäiseen IUI-hoitooni Harley Streetin klinikalla.
”Ja sitten ajattelin, että ’s***, entä jos tämä todella toimii?’, mutta epäilen, että sama pätee ’normaaliin’ pariskuntaan, joka yrittää saada lasta.”
”Vaikka olin käynyt parilla klinikalla puhumassa hoitosuunnitelmastani, se ei tuntunut todelliselta. Se oli jotakin, josta olin puhunut – ei jotakin, joka todella tapahtui minulle, vaikka todella halusin sitä.”
Frtiliteettiklinikan valitseminen (aivan kuten spermapankin) saattaa kuulostaa valinnalta, jonka parissa voi ponnistella – mutta Liv myöntää, että hän ”meni kuin härkä posliinikaupassa” ja että hänen olisi pitänyt perehtyä asioihin tarkemmin.
”Ystäväni työskentelevät fertiliteettiteollisuudessa – ja he olivat ottaneet yhteyttä erääseen Harley Streetillä sijaitsevaan klinikkaan, joka oli juuri aloittamassa. Koska tunsin heidät, tunsin oloni melko turvalliseksi kyseisellä klinikalla, enkä oikeastaan tutkinut muita klinikoita”, hän sanoo.
”Koska kyseessä oli klinikan uusi haara, heillä ei ollut mitään laitteita valmiina, kun halusin aloittaa hoitoni. Mutta mielessäni olin valmis siihen ensimmäiseen hoitoon – en vain suostunut odottamaan ylimääräistä kuukautta.
”Niinpä sitten kirjaimellisesti vain googlasin ’hedelmällisyysklinikat Harley Streetillä’, ja ainoa syy, miksi valitsin Harley Streetin, oli se, että asun Oxfordissa ja sinne on tunnin junamatka…”.”
”Hedelmällisyysklinikat saivat minut ajattelemaan ’v*** pois, tämä on minun kaikkeni’
”Jälkikäteen ajateltuna, en tutkinut asiaa tarpeeksi… Valitsin klinikan, joka ei luultavasti ollut paras mahdollinen minulle, mutta jos tekisin sen uudestaan, katselisin ympärilleni ja menisin hedelmällisyysnäyttelyihin ja vastaaviin.
”Todellinen ongelma on se, että hedelmöityshoitoklinikoita kohdellaan yrityksinä – mitä ne ovatkin, he tekevät sitä rahan takia, eivät siksi, että he haluaisivat epätoivoisesti minun tulevan raskaaksi.”
”Mutta he unohtavat, että he ovat tekemisissä todella haavoittuvien ihmisten kanssa. He ovat usein tekemisissä todella epätoivoisten ihmisten kanssa.”
”Monilla klinikoilla on paljon toivomisen varaa ja heidän… bedside-maneerinsa, sanotaanko.”
Livistä saimme sen vaikutelman, että hänen kokemuksensa (joka ei tietenkään ole kaikkien kokemus) useista IUI-hoidoista oli itse asiassa paljon rankempi kuin luovuttajan valinta.”
”Soitin eräälle klinikalle kysyäkseni kysymystä, jota en luullakseni muista – taisi koskea siemennesteen varastointia”, hän kertoo. ”Miksi sinä tietäisit vastauksen? Et vain tietäisi, jos et olisi alalla – ja nainen puhelimen toisessa päässä nauroi minulle.”
”Maksavia asiakkaita kohtaan on oltava tietynlainen kunnioitus – ja tästä maksetaan PALJON rahaa. Se ei ole kuin käväisi kaupassa hakemassa tölkillisen kokista.”
Liv ei tosiaan ole väärässä. Tiedämme jo, kuinka kalliita IUI:n ja IVF:n kaltaiset hoidot voivat olla – ja kuten hän itse tunnusti aiemmassa blogikirjoituksessaan: ”Laitoin itselleni asuntolainan.”
”Myöskään jälkihoito ei ollut loistavaa. Minun jälkihoitoni oli kauhea. Kahden viikon odottelun jälkeen he soittivat ja sanoivat *pukeutuu hyvin holhoavaan, teeskentelevän iloiseen ääneen*: ”No, onnistuitko?”
”Jos vastasit ei, sait tämän vilpittömän vastauksen: ”Ooh, no se on sääli. Pitäisikö meidän varata sinut seuraavalle kierrokselle?”
”Ja sitten sinä sanot: ’Painu vittuun, tämä on minun kaikkeni, ja olen juuri käyttänyt miljardi puntaa’. Vaikka he teeskentelisivät välittävänsä, se olisi parempi kuin ne vilpittömät, vain käsikirjoitusta lukevat, robottimaiset puhelinviestit, joita saa.”
”He soittivat minulle itse asiassa kuukausi sitten ja sanoivat *sanoen taas tuota teennäisen iloista, holhoavaa ääntä*: ’No onnistuiko raskautesi?’ Ja oikeastaan, mitä jos se ei olisi onnistunutkaan. Tällaisessa raskaudessa on suuri keskenmenon riski.”
Livin raskaus – ja väistämätön luovuttajapaniikki
Onneksi Liv ei ollut samassa veneessä – vaikka hänellä oli valitettavasti kolme epäonnistunutta IUI-kierrosta, ennen kuin hän tuli raskaaksi poikavauvalleen…
”Päässäni neljäs IUI-kierrokseni oli viimeinen. Aioin pitää vuoden tauon hedelmöityshoidoista, laihduttaa, säästää rahaa ja tehdä sitten IVF:n.
”Enkä aidosti uskonut, että neljäs IIUI toimisi. Menin klinikalle sinä päivänä välittämättä siitä, kun taas aiemmin olin mennyt edellisenä iltana nukkumaan kello 19.00, käynyt hieronnassa ja tehnyt kaikenlaista, jotta olisin ollut ’huipussaan’ – mutta tällä kertaa menin sinne olettaen, ettei se toimisi.”
”Olin veljeni luona aikuisten veljentyttärentyttöjeni kanssa ja yhtäkkiä ajattelin: ’Itse asiassa klinikalta käynnistä on kulunut jo kaksi viikkoa, voin tehdä testin nyt’. Joten tein testin hänen luonaan. En kertonut heille. Kävelin vain portaat ylös, kävin suihkussa ja söin aamiaista.”
”Sitten muistin: ’Hitto, testi on yläkerrassa kylpyhuoneessa’, joten menin alas ja olin kuin: ’Voi luoja! That definitely says pregnant!”
”Minun piti hakea muutama muu tarkistamaan, ja sitten oli paljon kiljuntaa ja kyyneleitä tietenkin – itken kaikesta – ja se oli todella kaunis päivä.”
Ja riippumatta siitä, miten tulet raskaaksi, on todella tuurista kiinni, miltä raskaus todella tuntuu. Mitä Liviin tulee? No, hänelle kävi varmasti huonosti…
”Raskausoireeni olivat vitun kamalat. Olin sairas, fyysisesti sairas, 37. viikkoon asti. Oikein. Se ei ollut ollenkaan ihanteellista. Halusin vain, että raskausaika on ohi, koska olin niin sairas, etten pystynyt keskittymään töissä. Petin jatkuvasti ihmisiä, ja halusin vain, että se olisi ohi.”
”Mutta sitten olin kauhuissani siitä, että raskaus oli ohi ja yhtäkkiä oli vauva, jota olin kaivannut ja toivonut ja toivonut. Ja ajattelin koko ajan luovuttajaa…”
”Se räjäyttää tajuntani, etten tiedä miltä hän näyttää”
”Tiedän, ettei pitäisi välittää miltä lapsi näyttää, enkä välitäkään, mutta kyse on enemmänkin siitä, ettei tiedä miltä hän näyttää. Se räjäytti tajuntani.”
”Kamppailen vieläkin – no en kamppaile, vaan pidän sitä outona – kun katson Herbiä, etten tiedä, onko hänellä luovuttajan nenä ja sen sellaista.”
”En näe itseäni hänessä ollenkaan, mutta perheeni näkee. Hän näyttää samalta kuin veljenpoikani, kun hän oli vauva. Hän on ehdottomasti passeli kuin omani.”
”Minulla on puhelimessani kuva luovuttajasta, kun hän oli noin 18 kk – 2 vuoden ikäinen. En katso sitä koska se pelottaa minua. Siskoni on kuitenkin katsonut.”
”Kummallista kyllä, siskoni mielestä luovuttaja näyttää tuossa kuvassa samalta kuin minä, kun olin luovuttajan ikäinen. Mikä on todella outoa ja ehkä narsistista minulta. Olen valinnut jonkun, joka näyttää minulta.”
”En ajatellut sitä ollenkaan, kun näin kuvan. Mutta siskoni sanoi: ’Liv, hän näyttää ihan samalta kuin sinä’.”
Varmasti on jatkuvia ajatuksia siitä, miltä Herbistä tuntuu tästä kaikesta vuosien päästä, kun hän ei ole hampaita syövä neljän kuukauden ikäinen, joka ryömii tällä hetkellä hänen yllään…
”Kerron hänelle heti, kun hän pystyy ymmärtämään”, hän sanoo. ”Minulla on adoptoitu sisarentytär ja veljenpoika, ja sisarukseni ovat aina olleet todella avoimia heidän kanssaan siitä, että he ovat adoptoituja, ja aion tehdä samoin Herbin kanssa, selitän luonnosta ja siitä, että tarvitsin miehen lahjoittajaksi, jotta hän voisi syntyä.”
”Siitä on itse asiassa myös paljon hyviä kirjoja, koska se on paljon yleisempää kuin ihmiset luulevat.
”Yksi syy siihen, miksi valitsin hänen luovuttajansa, oli se, että hän oli avoin luovuttaja, mikä tarkoittaa, että Herb voi ottaa häneen yhteyttä, kun hän on 18-vuotias, ja luovuttajan profiilissa hän sanoi toivovansa, että joku ottaisi häneen yhteyttä ja kävisi jonain päivänä kahvilla.”
”Se on Herbin päätös. Varmistin, että se oli avoin luovuttaja, koska en halunnut Herbin haluavan selvittää, kuka hänen luovuttajansa oli, ja olin valinnut sellaisen, jossa hän ei voinut sitä tehdä.”
”Olen tehnyt tarpeeksi päätöksiä Herbin puolesta, jotta voisin ottaa sen häneltä pois.”
”Jonain päivänä menemme Tanskaan ja löydämme hänen luovuttajansa. Ja minä halaan tuota miestä ja itken epäilemättä.”
”Se on uskomaton asia – se voisi olla suuruudenhullua ja kaikkea sellaista – mutta haluan ajatella, että hän teki sen, koska halusi antaa jollekulle suuren lahjan.”
”Suuren lahjan, joka tällä hetkellä piereskelee sylissäni”, hän nauraa.
”Yksinhuoltajuuden ensimmäinen kuukausi oli vaikeampi kuin olin ikinä osannut odottaa.”
Livin tapauksessa todellisuus, että hän käytti luovuttajan spermaa, tarkoitti myös jotain muuta: hän rokottaisi koko vastasyntyneiden pyörremyrskyn ja vanhemmuusseikkailun alusta alkaen yksin.”
(Totta kai siellä on tonneittain yksinhuoltajavanhempia, jotka ovat ihan mahtavia. Mutta lapsen hankkiminen tietäen, ettei sinulla ole kumppanin tukea, ei voi olla helppoa.)
”Herbin tultua maailmaan, ensimmäinen kuukausi oli paljon vaikeampi kuin olin osannut odottaa. Koskaan”, hän tunnustaa.
”Ihmiset keskittyvät paljon synnytykseen, mikä on vähän henkistä, koska synnytykselle ei voi tehdä yhtään mitään – paitsi jos on aito synnytyspelko, kuten tokofobia. Se kestää vain kolme päivää, ennen kuin se vedetään ulos.”
”Sinulla on kaikki nämä oppitunnit, helvetin NCT-kurssit ja kaikki se, mutta kukaan ei kerro sinulle ensimmäisestä kuukaudesta – jolloin sinulla ei ole aavistustakaan, mitä olet tekemässä.”
”Olin todella onnekas, minulla oli siskoni täällä, ensimmäisen kuukauden ajan. He ottivat sen vuorotellen, ja he olivat mahtavia, mutta he ovat molemmat vanhempia.”
”Kun kyseessä on pariskunta, luulen, että joskus molemmat ovat vain siinä, täysin neuvottomina, miettimässä: ”Mitä me teemme?”. Minä taas olin onnekkaampi siinä mielessä, että minulla oli nämä kaksi naista, joilla on paljon lapsia ja jotka jo tiesivät.”
”Sitten tajusin, että tarvitsin rutiinia – olin vapaapudotuksessa – joten löysin kirjan Amazonista. Minun piti tietää, mitä tehdä, koska minulla ei ollut aavistustakaan, miten jäsentää päivä.”
”Onneksi hän on toistaiseksi todella onnellinen vauva. Luulen, koska olen ensimmäisestä päivästä lähtien antanut hänet ihmisille. Kuka tahansa kysyy: ’Saanko halata?’ ja minä sanon: ’Joo, palaan kahden tunnin päästä’.”
”Jätän hänet jatkuvasti paikkoihin, jotta voin tehdä töitä tai, tiedäthän, olla yksin tai nukkua. En halunnut, että hän vain on jatkuvasti kanssani tai tuntee olonsa epävarmaksi, kun en ole paikalla.”
”Kadun kuitenkin todella, etten viilettänyt enemmän ensimmäisen kuukauden aikana. Steph Douglas (Don’t Buy Her Flowers) on puhunut ’vetosillan vetämisestä ylös’, ja koko raskauden ajan olin niin sitoutunut ajatukseen, että ’ehdottomasti aion tehdä niin’.
”Luulin todella tekeväni niin, kun Herb syntyi, mutta en todellakaan tehnyt niin. Nousin ylös ja menin ulos. Minun olisi pitänyt ottaa se kuukausi vastaan – niin kauhistuttava kuin se olikin – ja vain tehdä itseäni, häntä ja siskojani.”
”Olin valmis taistelemaan – mutta ihmiset ovat vain olleet uteliaita.”
Liv ei kuitenkaan vedä vetosiltaa ylös elämässä, kaukana siitä. Hän on ollut ihastuttavan suorapuheinen – ja myös hyvin julkinen – matkastaan Instagramissa ja blogissaan.
Mutta tänä kauheana äitien häpäisemisen ja sosiaalisen median trollien aikakautena emme voi olla miettimättä, onko häntä ”vihattu” sen vuoksi, että hän on ollut niin rehellinen Herbin syntymästä?
Yllättävää kyllä (ja onneksi) ei – minkä hän myöntää olleen shokki hänelle itselleen. ”Oletin, että saisin sitä ja laitoin tappeluhousuni valmiiksi, mutta en ole saanut sellaista…
”Minulla oli sellainen Instagramissa vuosi sitten, mutta se oli niin naurettavaa, etten edes lähtenyt keskustelemaan siitä. Se oli vain joku nyrkkeily tappelua varten.”
Ja mitä tulee hänen lähipiiriinsä, poislukien sisarukset ja ihanat, kannustavat ystävät? ”Eräs äitini ystävä – vanhempani kuolivat, kun olin teini-ikäinen, mutta pidän yhteyttä joihinkin heidän ystäviinsä – ei vain ymmärtänyt sitä.
”Hän sanoi: ’Voi kultaseni, mikset vain yritä löytää aviomiestä. Se on paljon helpompaa. Tiedättehän, kun ajattelee, että ’ei helvetti!’ Jep, tajusin sen! Mutta hän tarkoitti hyvää, hän halusi vain, että olen onnellinen.”
”Useimmat ihmiset vain sanovat: ’Tuo on uskomatonta’ ja haluavat tietää, miten tein sen. Se on yleensä pikemminkin kiehtovaa kuin inhottavaa. Olen niin onnekas. Olen aina saanut vain positiivista palautetta.”
”Ihmiset ovat todella uteliaita, ja jotkut ovat vähän niin kuin: ’Jeesus, olet hullu, miksi teet tuon yksin?’ – koska se on vitun kovaa työtä!”
Hän sanoo olevansa ennen kaikkea huono valehtelemaan – joten se, että hän on ollut täysin rehellinen puolet pikku-Herbin perinnöstä, oli ainoa oikea tapa olla maailman kanssa.
”Heti kun päätin tehdä sen, minun piti olla mahdollisimman avoin, en ole hyvä pitämään asioita sisälläni.”
”Et voi myöskään vain yhtäkkiä ilmestyä jonnekin lapsen kanssa ja odottaa, etteivät ihmiset kyselisi ja ihmettelisi, mistä he ovat kotoisin.
”En halunnut siitä suurta salaisuutta, tyyliin: ’Voi, näittekö, että Livillä on lapsi, ja kuka on isä?!’
”Se on vain helpompi sanoa: Ostin spermaa netistä. Deal with it.”
Seuraa ihanaa Liviä Instagramissa – tai käy lukemassa hänen bloginsa
Kuvat: Instagram/Livsalone
- Mitä hedelmällisyysvaihtoehtoja Isossa-Britanniassa on tarjolla?
- Tule mukaan hedelmällisyysfoorumillemme, jos haluat jutella
- Tutkimus: Mitä naiset (ilmeisesti) haluavat spermanluovuttajalta